Sivut

keskiviikko 22. kesäkuuta 2022

Somerosta on moneksi

Häntälän notkojen maisemissa

*Pressimatka Visit Somero*

Someron kaupunki kutsui minut ja neljä muuta matkabloggaajaa tutustumaan kaupungin kesätarjontaan kuun alussa. En ollut kuullut Somerosta etukäteen muuta kuin Rauli "Badding" Somerjoen, joten lähdin autuaan tietämättömänä pressimatkalle kesäiseen Someroon. Se mitä näin ja koin kahdessa päivässä yllätti minut täysin. Varsinais-Suomessa, vain 100 kilometrin päässä Helsingistä sijaitsee kesäparatiisi, joka tarjoaa valtavan määrän mielenkiintoista tekemistä ja kokemista.

Vierailimme viikonlopun aikana 13 eri kohteessa, jotka esittelen kahdessa erillisessä postauksessa. Tässä ensimmäisessä osassa keskityn siihen, mitä kaikkea Somerolla voi kokea ja nähdä. Toisessa osassa esittelen puolestaan enemmän kaupungin majoituspaikkoja, ravintoloita, kahviloita ja ostospaikkoja.

Taide-elämyksiä Someron Kivimeijerin kesänäyttelyssä ja Aholan talon kulttuurigalleriassa

Kivimeijeri on vuodelta 1905 ja se on toiminut vuosien varrella useassa eri käyttötarkoituksessa.


Taiteen ystäville Somero on oiva kohde. Sen ovat todenneet myös lukuisat taiteilija, jotka ovat hankkineet tukikohtia Somerolta. Heidän teoksistaan on mahdollista nauttia tänä kesänä Someron Kivimeijerissä. Kivimeijeri on Pitkäjärven taide ja kulttuuri ry:n vuonna 2010 perustama näyttely-, työskentely- ja kurssikeskus, johon pääsimme tutustumaan vierailumme aikana. Kivimeijerillä järjestetään joka kesä taidenäyttely vaihtuvalla teemalla. Tämän vuoden Go, Somero, Go Go -näyttely esittelee 15 somerolla vaikuttavan taitelijan teoksia. Visiittimme aikana näyttelyä vasta rakennettiin, mutta pääsimme tutustumaan osaan sen upeista teoksista taiteilija Antero Kareen johdolla. Näyttely on esillä 14.8.2022 asti.

Kivimeijerissä riittää teoksille hyvin tilaa, sillä se vastaa kooltaan Helsingin Taidehallia. Kesäisin Kivimeijerin pihamaa muuntautuu opetustilaksi keramiikkauuneineen, jossa järjestetään erilaisia maalaus- ja keramiikkakursseja. Tunnetuin näistä on Rakufestivaali, joka järjestetään tänä vuonna 15.-17.7. Kivimeijeri on kesäisin avoinna joka päivä klo 12–18 osoitteessa Turuntie 1034, Pyöli. Pääsymaksut näyttelyyn: aikuiset 10 euroa, lapset 5 euroa, alle 7 v. ilmaiseksi.

Aholan talo on valmistunut vuonna 1867
Kaija Aarikan tuotantoa on näyttelyssä esillä vuodesta 1954 lähtien.

Aholan talo sijaitsee Someron keskustassa ja se on otettu tänä kesänä käyttöön kaupungin kulttuurigalleriana, josta löytyy sekä pysyviä että vaihtuvia näyttelyitä. Kaija Aarikan elämäntyöhön keskittyvä näyttely on kooltansa ainutlaatuinen koko Suomessa. Se esittelee Aarikan tuotantoa vuosikymmenten ajalta. Kaija Aarikka oli syntyperäinen somerolainen ja näyttely on pysyvä osa Aholan talon kulttuurigalleriaa (tosin näyttelyesineitä vaihdetaan ajoittain). Toinen pysyvä näyttely on Someron veteraanien ja sotainvalidien Perinnehuone, jossa on esillä somerolaisten lahjoittamia esineitä ja aineistoja.

Tutustuimme myös Aholan talon vaihtuvaan näyttelyyn, jonka keskiössä on kirjailija Kaari Utrion tuotanto. Näyttely oli mielenkiintoinen katsaus kirjailijan uraan ja työskentelymenetelmiin. Tapasimme Somerolla jo vuosikymmeniä asuneen Kaarin myöhemmin Somerniemen kesätorilla, mutta siitä kerron enemmän toisessa kirjoituksessani. Aholan talo on avoinna ke–pe 12–18 ja la–su 12–16 osoitteessa Joensuuntie 20, Somero. Pääsymaksut näyttelyyn: peruslippu 8 euroa, opiskelijat 5 euroa ja lapset alle 15v. ilmaiseksi.

 Alppimaisemissa Häntälän notkoilla

Luontoretkeilijän ykköskohde Somerolla ovat Häntälän notkot. En ole koskaan käynyt alppiniityillä tai Skotlannin nummilla, mutta Häntälän notkojen sanotaan muistuttavan niistä molempia. Sen voin kyllä helposti uskoa, koska Suomessa en ole nähnyt aiemmin mitään vastaavaa maisemaa. Vehreinä kumpuilevat niityt, joissa kasvoi kymmeniä eri kasveja tekivät minuun lähtemättömän vaikutuksen.

Häntälän notkoihin voi tutustua noin 3 kilometrin mittaista luontopolkua kävellen, josta kuljimme noin puolet vierailumme aikana. Edellisenä päivänä oli satanut kaatamalla, joten notkojen polut olivat hyvin mutaisia. Jalkaan kannaattaakin vetää kunnon kävelyjalkineet. Notkojen yksi erikoisuus on pikkuapollot, jotka kuuluvat uhanalaisiin perhoslajeihin. Ikävä kyllä tällä kertaa emme perhosia nähneet viivästyneestä keväästä johtuen. Häntälän notkot ovat lehmien laidunaluetta, minkä takia luontopolulla on kiellettyä kulkea koirien kanssa.

Notkojen luontopolulta kävelyä voi jatkaa vielä reilun kilometrin mittaista Peuranpolkua pitkin. Sen varrella maisemat muuttuivat taas täysin toisenlaisiksi, kun vehreät laidunnummet vaihtuivat tiheään metsämaisemaan, jossa liito-oravatkin viihtyvät. Korkeusvaihtelut olivat Peuranpolulla suht suuria, joten hengästyminen oli tällä reitillä taattu. Alueella sijaitsee myös laavu, joten sinne voi tehdän pidemmänkin patikkaretken.  Alkuopasteet poluille ja pysäköintipaikat löytyvät Häntälän kyläkeskuksesta (Häntäläntie 322, Somero), jossa on kesäisin avoinna myös kioski.

Härkälän kartanon hämmästyttävät aarteet

Majoituimme vierailumme ajan Härkälän kartanossa, josta kerron erikseen toisessa postauksessa. Kartano itsessään on kuitenkin myös nähtävyys ja se on Someron ainoa museokorttikohde. Pääsimme tutustumaan Härkälän kartanon historiaan ja aarteisiin kartanon nykyisten omistajien Soili Suominen-Hurmeen ja Raino Hurmeen opastuksella. 

Härkälän kartanon pääsisäänkäynti
Kartanon tilat on vuokrattavissa myös juhlakäyttöön
Kartanon Kiina-salin lumoa

Härkälän kartanon mielenkiintoinen historia ulottuu aina 1500-luvun loppupuolelle asti. Nykyiset omistajat hankkivat kartanon vuonna 2005 erittäin huonokuntoisena, jonka jälkeen he ovat peruskorjanneet ja kunnostaneet kartanon upeaan loistoon. Kartanossa on esillä myös heidän valtavat keräilykokoelmat, joista löytyy aivan kaikkea maan ja taivaan väliltä. En olisi ikinä voinut kuvitella, että Somerolta löytyy massiiviset määrät kiinalaista antiikkia, samurai-haarniskoja ja -miekkoja, viimeinen Suomessa ammuttu jääkarhu ja dinosauruksen muna. Vain muutamia erikoisuuksia mainitakseni.

Samurai-haarniskoita kartanosta löytyy useita

Lisäksi esillä on valtava määrä Barbie-nukkeja, vanhoja leluja, taidetta ja Suomen ainoa hattuneulanäyttely. Moni museo kalpenee Härkälän kartanon aarteiden rinnalla ja suosittelen lämpimästi osallistumaan opastetulle kartanokierrokselle, jossa pääsee näkemään nämä Soilin ja Rainon uskomattomat kokoelmat.

Viimeinen Suomessa ammuttu jääkarhu

Härkälän kartano on avoinna museovieraille 30.6.–12.8.2022 ke, to ja pe klo 13–15 osoitteessa Härkälänkuja 33, Somero. Jokaisena aukiolopäivänä järjestetään klo 13.15 opastettu kartanokierros Raino Hurmeen johdolla. Sisäänpääsy on Museokortilla ilmainen, muuten: aikuiset 14 euroa, opiskelija/eläkeläinen/työtön 11 euroa ja lapset alle 18v. ilmaiseksi.

Baddingin jalanjäljissä

Viikonlopun aikana minulle selvisi, että todella moni muukin julkisuuden henkilö linkittyy tavalla tai toisella Someroon Rauli "Badding" Somerjoen lisäksi. Hän on kuitenkin yksi niistä kuuluisimmista somerolaisista ja kaupungista löytyykin useampi muistokohde hänelle, joista osassa kävimme vierailumme aikana.

Somerjokien perhe perusti vuonna 1962 kioskin Helsingintien varteen (Helsingintie 925, Hirsjärvi) lisätuloja tienatakseen. Kioskista tuli suosittu kokoontumispaikka alueen nuorisolle ja myös Rauli työskenteli kioskilla sisarustensa kanssa. Somerjoet pyörittivät kioskia vuoteen 1975 asti, jonka jälkeen se jäi maamerkiksi. Kymmenen vuotta Baddingin kuoleman jälkeen vonna 1997 kioski kunnostettiin ja avattiin laulajan muistoksi Someron yrittäjien toimesta. Nykyään alkuperäinen kioski toimii muistomerkkinä ja sen vieressä on kioskivaunu, josta voi kesäisin ostaa pientä purtavaa, juotavaa ja Badding-aiheisia tuotteita. Kioskivaunun aukioloajat voi tarkistaa täältä.

Someron keskustasta löytyy Badding-pysäkki, joka on Seppo Mannisen ja Heikki Paakkasen tekemä muistomerkki. Myös Baddingin hauta Someron hautausmaalla on fanien suosittu vierailukohde.

Kioskilta lähtee muutaman sadan metrin mittainen polku, joka johtaa Somerjokien kotitalolle. Myös se kunnostettiin vastikään Someron yrittäjien toimesta. Talo on perikunnan omistuksessa, mutta jos portti pihaan on auki saa taloa käydä katsomassa ulkopuolelta. Sieltä löytyy myös vieraskirja, johon toivotaan vierailijoita jättämään puumerkkinsä. Elokuussa kioskin ja kotitalon alueella suunnitellaan järjestettäväksi juhlaa, kun Baddingin syntymästä tulee kuluneeksi 75 vuotta. Luvassa on musiikkia ja muuta ohjelmaa. 

Sydämentykytyksiä Sisumetsän seikkailupuistossa ja huikea Hiidenlinna

Jos taas kesälomaltaan haluaa jännitystä ja seikkailua, kannattaa suunnaksi ottaa Sisumetsän seikkailupuisto. Se on myös mainio kohde lapsiperheille. Loputtomalta tuntuvan hiekkatien päässä odottaa seikkailupuisto, jossa voi mm. suorittaa puiden välissä kulkevia seikkailuratoja, ajaa Buggy-Kartingia, skeitata, scoottailla ja ihastella suloisia eläimiä. 

Alueen sydän on Hiidenlinna, joka on somerolaistaitelija Reino Koivuniemen luomus Särkjärven rannalla. Keskiaikaistyylinen linna pitää sisällään upeita yksityiskohtia, jotka ovat kaikki taitelijan omaa käsityötä. Löytyy linnasta myös maailman suurimmat puukko ja kuksakin, jotka tarinan mukaan kuuluvat hiidelle eli jätille, joka näillä mailla ennen kulki. 

Kuva: Päivi Arvonen

Seikkailupuistossa on yhdeksän eritasoista rataa, joista helpoin soveltuu 2-vuotiaasta eteenpäin ja vaikein rata taas haastaa kokeneemmankin seikkailijan. Pääsimme testaamaan kolmea helpointa seikkailurataa, joista kolmas aiheutti jo aikamoisia sydämentykytyksiä. Onneksi juuri silloin olikin aika siirtyä nauttimaan pizzalounasta seikkailupuiston ravintolatiloihin. Sisumetsän seikkailupuisto ja Hiidenlinna ovat heinäkuussa auki joka päivä klo 10–18 osoitteessa Hiidenharjuntie 61, Somerniemi. Kesä- ja elokuussa aukioloajat ovat hieman rajatummat ja ne voi tarkistaa puiston nettisivuilta

Olisitko uskonut, että tämä kaikki on mahdollista kokea Somerolla? Jos siis kesäreissukohde on vielä etsinnässä, suosittelen lämpimästi kokeilemaan Someroa. Saatat yllättyä todella positiivisesti. Heinäkuun puolella vinkkailen vielä, missä syödä, majoittua ja shoppailla Somerolla. Nyt toivottelen kuitenkin kaikille oikein hyvää juhannusta!

4 kommenttia:

  1. Varsinkin Hätälän notkoilla kiinnostaisi itseäkin lähteä käymään. Se onkin ainoa paikka, jonka Semerolta tiedän. Eikä tuo seikkailupuistokaan kyllä kuulosta yhtään hassummalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Häntälän notkot on kyllä todella ainutlaatuinen paikka Suomessa, suosittelen ehdottomasti retkeä sinne. Seikkailupuistoa olisin itse halunnut kierrellä ajan kanssa, nyt ehdittiin vasta kokea pintaraapaisu kaikista sen aktiviteeteista.

      Poista
  2. Kylläpä Somerolta paljon nähtävää onkin. Jospa vielä joskus pääsisi itsekkin paremmin tutustumaan liki naapurikuntaan. 😊 J instan puolella jo silloin ihailin kuviasi ym. 🥰

    Ihanaa Juhannusta koko teidän perheelle.!!! 🥰💖💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ja ihanaa juhannusta myös teille! 🥰 Somero on yllättävän monipuolinen kohde, suosittelen lämpimästi kesäretkeä sinne 😊

      Poista