Jos jollekin on vielä jäänyt epäselväksi, niin matkustuksella on aina ollut tärkeä asema elämässäni. Pitkään elin arkeani matkasta toiseen. Seuraava reissu piti olla varattuna, tai vähintään suunnitelmissa, ennen edellisen matkan päättymistä.
Kun nautimme vuonna 2018 suuren matkaunelmamme toteutumisesta kiertämällä kolmisen kuukautta maailman ympäri, alkoi ilmastoahdistus nostaa kunnolla päätään. Niin paljon kuin tuo matka ja kaikki elämäni matkat ovat minulle antaneet, en pystynyt enää sivuuttamaan niiden aiheuttamia tuhoja maapallollemme. Tein itselleni lupauksen vähentää lentämistäni merkittävästi ja aloin muutenkin tarkastella kriittisemmin matkatottumuksiani.
Sitten syntyi vauva ja melkein heti perään alkoi koronakriisi. Nuo kaksi asiaa tekivät matkavuodestani 2020 aivan erilaisen kuin olin etukäteen kuvitellut. Koko vuonna tein ainoastaan yhden ulkomaanmatkan ja senkin etelänaapuriimme Viroon. Muuten reissukohteemme sijaitsivat Suomessa; Porvoossa, Turussa, Oulussa, Ylläksellä ja Tampereella.
Tämäkin vuosi näyttää ulkomaan matkailun suhteen hyvin epävarmalta. Nyt alkuvuodesta olemme matkailleet ainoastaan kotimaassa, Oulussa ja Tahkolla. Muuten olemme viettäneet tiiviisti aikaa vain kotosalla.
Olen ollut positiivisesti yllättynyt siitä, miten helposti tämä muutos matkailun suhteen on itselläni tapahtunut. Tietysti välillä tulee hetkiä, jolloin kaipaa ihan valtavasti matkailun tuomia uusia kokemuksia ja vaihtelua, mutta pääasiassa olen ollut tyytyväinen näinkin.
Etenkin 2010-luvun elin todellista matka-addiktin elämää ja ulkomaanmatkoja kertyi useita vuodessa. Olen Instagramin puolella muistellut nyt lähes vuoden ajan noita kymmeneen vuoteen mahtuneita matkoja, niitä on aivan älytön määrä (postauksen kuvituksena vain osa noista reissuista). Vaikka muistan aivan tarkasti ne tunteet ja ajatukset noilta matkoilta, nyt se elämä tuntuu jotenkin todella kaukaiselta.
En ole lentänyt yli puolentoista vuoteen ja tällä hetkellä näyttää hyvin todennäköiseltä, että tuo tauko venyy yli kahteen vuoteen. Jos mietin parikymppistä itseäni, kahden vuoden lentotauko olisi tuntunut maailmanlopulta. Mutta nyt, kun siitä on joutunut pakon edessä luopumaan, ei se ole tuntunutkaan yhtään niin pahalta.
Tämä poikkeusaika on saanut minut miettimään ja kyseenalaistamaan omia ajatuksiani ja tottumuksiani matkustuksen suhteen. Kun on saanut matkustaa ja kokea jo niin paljon, koen olevani maapallolle velkaa aika paljon enemmän kuin pari lennotonta vuotta. Koska minulle vaihtoehto ei ole matkustamisen lopettaminen kokonaan, olen pohtinut miten voisin tehdä siitä kestävämpää.
Pohdintojen tuloksena olen päättänyt rajoittaa lentomatkojen määrää huomattavasti. Tavoitteena olisi lentää tulevaisuudessa ihan maksimissaan 4 lentoa vuodessa, mielellään tuotakin vähemmän. Kotimaassa en ole enää lentänyt moneen vuoteen ja viime aikoina olen perehtynyt maata pitkin matkustamiseen Euroopan sisällä.
Haaveissa olisi ainakin automatkat Pohjois-Norjaan, Tanskaan, Saksaan, Englantiin, Espanjaan ja Baltiaan. Myös junamatkustus Euroopassa kiehtoo todella paljon, mutta se saattaa olla vielä pienen lapsen kanssa hieman haastavaa. Suomessa olemme kuitenkin reissanneet junalla useamman kerran Aarnin kanssa ja se on sujunut todella hyvin.
Olen nyt viettänyt kolme viimeistä kesää lähes kokonaan Suomessa, mikä on tuntunut tosi hyvältä. Tulevaisuudessakin aion suosia kesäisin kotimaan matkailua ja painottaa ulkomaanreissut muihin vuodenaikoihin. Pyrin siihen, että pystyisimme järjestämään lähivuosina arkemme niin, että voisimme viettää reissussa aina pidemmän aikaa kerralla. Toivon, että minimikesto ulkomaanmatkalle olisi 2-3 viikkoa, jolloin ehtisi tehdä joko laajemman kiertomatkan tai asettua kunnolla yhteen paikkaan.
Kaukomatkat ovat olleet pohdinnoissani se kaikista vaikein juttu. Hinku lähteä Euroopan ulkopuolelle on edelleen kova, mutta se vaatii lähes väistämättä pitkät lentomatkat. Tällä hetkellä olen ajatellut, että sallin itselleni vielä yhden pitkän lentoreissun jokaiselle mantereelle. Toivon niiden olevan sellaisia useamman kuukauden irtiottoja, joita suunnitella pitkään ja odottaa suurella innolla.
Tietysti elättelen toivoa, että lentomatkustuksen päästöjä saataisiin tulevaisuudessa vähennettyä siten, ettei se enää aiheuttaisi massiivisia haittoja ilmastolle. Mutta siihen asti aion keskittyä tekemään parempia valintoja omien reissujeni suhteen. Yksi on kuitenkin kohdallani varmaa. Rakkaus matkustukseen säilyy, vaikka sen muodot muuttuvat.
Onko koronapandemia herättänyt muilla pohdintoja matkustuksen suhteen? Aiotteko vähentää lentomatkustusta pysyvästi vai reissata vieläkin enemmän, kunhan tämä korona joskus selätetään?
