Hirveän upea Tongariro Alpine Crossing

Ennen Eteläsaaren maisemia palataan vielä hetkeksi Pohjoissaarelle ja Tongariro National Parkiin. Siellä sijaitsee Uuden-Seelannin parhaaksi mainostettu päivävaellus Tongariro Alpine Crossing, jonka maisemissa on myös kuvattu Taru Sormusten Herrasta -elokuvat. Joten pakkohan se oli lähteä vaeltamaan 19,4 kilometriä Mordorin maisemissa Tuomiovuoren juurella. 

Vaellusta edeltävä päivä oli sateisen harmaa, eikä tulivuoria näkynyt ollenkaan. Myös vaelluspäivälle oli luvattu melko huonoa säätä, mutta niin vain päivä valkenikin poutaisena ja aurinkoisena. 

Reitin ensimmäiset kilometrit kulkivat tasaisessa ja suojaisessa maastossa, mikä antoi harhaanjohtavaa itsevarmuutta siitä, että kyllä tästä selvitään ihan leikiten.  Mount Tongariro ja Mount Ruapehu siinsivät lumihuippuisina edessä ja askel kulki kevyesti.

Muutaman helpon kilometrin jälkeen koitti vaelluksen ensimmäinen haastava osuus: Devil's Staircase (kertoohan sen jo nimikin). Jyrkät ja loputtomalta tuntuvat askelmat nousivat 1400 metrin korkeudesta 1600 metrin korkeuteen.

Tuolta väliltä ei oikeastaan ole kuviakaan, koska keskityin vain selviämään hengissä ylös asti. Lopulta saavutimme tasanteen, josta avautui ensimmäinen kraatteri. Lunta oli maassa vielä aika paljon, mutta se suli kovaa vauhtia, minkä takia virallinen reitti oli joutunut veden valtaan. Oli siis etsittävä kiertoreitti kraatterin halki.

Maisemat olivat uskomattoman hienot, mutta edessä odotti jälleen uusi nousu kohti Punaista kraatteria. Tässä vaiheessa raskas nousu, niskakivut ja liian vähäinen energiataso aiheuttivat minulle hetkellisiä sokeutumisia, mitkä eivät varsinaisesti helpottaneet etenemistä.

Tämän jälkeen edessä aukesivat upeat näkymät turkoosin eri sävyissä loistaville Emerald Lakes - järville. Tuo näky sai innostumaan niin kovin, että päätimme siirtää evästauon niiden ääreen. Se oli luonnollisesti virhe, koska laskeutuminen jyrkkää sorarinnettä pitkin väsyneenä ja nälkäisenä oli täyttä helvettiä ja välillä istuin rinteessä itkien, etten koskaan pääsisi alas asti ilman loukkaantumista.

Hyvin siinä onneksi lopulta kävi ja pääsimme ehjin raajoin evästauolle, jonka jälkeen olo oli taas todella energinen. Eipä siis muuta kuin kohti lumisen rinteen nousua kauniille Blue Lakelle. Jonka jälkeen edessä oli enää ainoastaan laskua. Ainoa huono puoli oli vain se, että vaellus oli tässä vaiheessa vasta puolessa välissä ja edessä oli vielä melkein kymmenen kilometriä.

Loiva laskeutuminen kauniissa järvimaisemissa tuntui aluksi taivaalliselta kaiken kipuamisen jälkeen. Mutta se vain jatkui ja jatkui ja jatkui. Tässä vaiheessa myös minun aina pettävät polveni alkoivat kipuilla oikein kunnolla. Kun aukeat nummimaisemat vihdoin muuttuivat metsäksi, luulin meidän olevan jo lähellä päätepistettä. Hyvin pian selvisi, että edessä olikin vielä lähes tunnin kävely metsässä, josta en jaksanut ottaa yhtään kuvaa, koska luulin oikeasti jääväni sinne ikuisiksi ajoiksi.

Voi sitä helpotuksen määrää, kun lopulta saavuimme parkkipaikalle seitsemän ja puolen tunnin vaelluksen jälkeen. Väsymys ja uupumus tuon kokemuksen jälkeen olivat niin totaalisia, että hädin tuskin pystyin illalla kävelemään, syömään tai puhumaan. Seuraavana aamuna oli kuitenkin todellinen voittajafiilis itsensä ylittämisestä. Tongariro Alpine Crossing oli aivan uskomattoman hieno vaelluskokemus, ja olen niin onnellinen,  että pääsimme kulkemaan sen upeassa säässä. Olen kuitenkin myös kiitollinen siitä, että se on ohi, eikä sinne tuskin tule palattua ihan heti tulevaisuudessa. Vaellus oli yksi Pohjoissaaren parhaimmista elämyksistä, joten suosittelen sitä lämpimästi, vaikka en ehkä itse tekisi sitä enää koskaan uudestaan.