Tenbysta roadtrippimme jatkui kohti Pohjois-Walesia ja Snowdonian kansallispuistoa. Ajomatka oli 250 kilometriä ja ajattelimme siihen kuluvan noin 3-4 tuntia. Ilmeisesti Walesissa ei kuitenkaan kulje etelä-pohjoissuuntaista isompaa tietä tai sitten meidän navigaattori ei ainakaan neuvonut sille, koska ajoimme tuota väliä lopulta yli kuusi tuntia. Maisemat reitillä olivat kuitenkin hienot, mitä nyt kauhunsekaisilta tunteiltani kerkesin pelkääjän paikalta katsomaan.
Lähestyessämme pohjoista maasto muuttui huomattavasti kumpuilevammaksi ja näkyviin ilmeistyi myös vuoria. Vihdoin uuvuttavan ajomatkan jälkeen saavuimme perille Llanberis-kylään, jossa yövyimme seuraavat kaksi yötä. Illalla emme jaksaneet tehdä muuta kuin hakea ruokaa ja kaatua sänkyyn nukkumaan.
Noin 2000 asukkaan Llanberis sijaitsee Snowdonian kansallispuistossa kahden järven rannalla ja vuorten ympäröimänä. Kylä itsessään ei ole kummoinen, mutta sitä ympäröivät maastot vetävät puoleensa matkailijoita ympäri maailmaa. Kylästä käsin on mahdollista kiivetä mm. Walesin korkeimman vuoren Snowdonin (1085m) huipulle. Koska olimme vielä edellisen päivän ajosta uupuneita ja iltapäivälle oli luvattu sadetta, päätimme valloittaa vuoren sinne kulkevalla junalla.
Tuo rautatie avattiin jo vuonna 1896 ja nykyään se vie vuosittain vuoren huipulle n. 130 000 matkustajaa. Reitin pituus on 7,6 kilometriä ja junalla kestää noin tunti ajaa se suuntaansa. Se ei kulje ollenkaan, jos tuuli on liian kovaa Snowdonin huipulla, mutta me pääsimme onneksi sen kyytiin. Maisemat matkan varrella olivat todella upeat, mutta muuttuivat hyvin sumuisiksi lähestyessämme vuoren huippua.
Niinpä kipitimme vain nopeasti sen huipulle ja palasimme takaisin kylään. Junasta käsin näimme kauniin vesiputouksen ja päätimme lähteä katsastamaan sen lähempää kävellen. Matkalla saimme ihastella Walesin kaunista, syksyistä luontoa.
Itse vesiputous oli yllättävän iso ja siitä lähti mahtava kohina. Ihailtuamme sitä tarpeeksi palasimme takaisin Llanberiksen keskustaan ja teimme vielä lyhyen kävelyn järven rannalla, jonka jälkeen suuntasimme lounaalle. Koko loppu päivän satoi vettä, joten päätimme viettää ansaitun löhöhetken huoneessamme kirjoja lukien ja Netflixiä katsellen.
Seuraavana aamuna lähdimme kohti Caernarfonin linnaa, koska halusimme vierailla edes yhdessä linnassa reissumme aikana. Englannin kuningas Edvard I rakennutti tuon upean linnan valloitettuaan alueen vuonna 1283.
Linna oli todella hyvässä kunnossa ja sisälsi paljon mielenkiintoista nähtävää ja useampia näyttelyitä. Siellä oli myös mukavan vähän ihmisiä ja saimme kiertää linnan aluetta ihan rauhassa. Tuollaisissa paikoissa alkaa aina väkisinkin miettiä, millaista ihmisten elämä on ollut silloin yli 700 vuotta sitten.
Linna sijaitsee kauniilla paikalla meren rannalla ja sitä ympäröi Caernarfonin kylä. Se on nykyään Unescon maailmanperintökohde ja on edelleen merkittävä paikka myös Britannian monarkialle. Muun muassa Prinssi Charles kruunattiin siellä Walesin prinssiksi vuonna 1969.
Tutustuttuamme linnaan noin kaksi tuntia lähdimme ajamaan kohti Luoteis-Englanin Shropshirea ja pikkuista Ellesmeren kylää, jossa paras ystäväni Viivi asuu nykyään. Suurin osa ajasta kului kuulumisten päivittämiseen, mutta yhtenä päivänä kiersimme vähän enemmän itse kylää ja järveä, jonka mukaan Ellesmere on saanut nimensä.
Ellesmerestä teimme myös päiväretken Shrewsburyn kaupunkiin, joka on Shropshiren kreivikunnan pääkaupunki. Sen keskustassa on säilynyt suurelta osin keskiaikainen asemakaava ja kaupungissa on lähes 700 suojeltua rakennusta.
Kaupunki oli oikein viehättävä sateisesta ilmasta huolimatta. Teimme myös lyhyen kävelyn kauniiseen Dingle Gardensiin Severn-joen rannalle. Sen varressa sijaitsee myös Shrewsbury School, jossa mm. Charles Darwin opiskeli 16-vuotiaaksi asti.
Vaikka sää ei enää samalla tavalla suosinut meitä loppureissussa, oli mukavaa päästä tutustumaan myös pikaisesti Luoteis-Englantiin. Ellesmeresta ajoimme vielä takasiin Bristoliin, jonne palautimme vuokra-auton ja josta palasimme lentäen kotiin. Ihan uskomattoman paljon sitä kerkesikin tehdä ja nähdä yhdeksässä päivässä. Itse en odottanut tätä reissua muuten kuin ystävien näkemisen osalta, mutta Britannia yllätti minut todella iloisesti kauniilla luonnollaan ja viehätävillä kylillään ja kaupungeillaan. Noihin maisemiin tulee varmasti palattua vielä tulevaisuudessakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti