Luopumisen kevät

Koko kulunut vuosi on ollut yksi elämäni raskaimpia, ehkä jopa se kaikista raskain. On sellainen olo, että ihan kaikki on revitty minusta ulos ja nyt jäljellä on tyhjyys. Tämä kevät on ollut täynnä tunteita ja luopumisia. Isoimpana tietysti Mindistä luopuminen, jonka käsittelemiseen menee varmasti vielä paljon aikaa. 

Toukokuussa posti toi Mindille mitalin ja kunniakirjan meidän tekemästä kaverikoiratyöstä.

Eilen jätin puolestaan itkuiset hyvästit luokalleni, jonka kanssa kuljin kahden vuoden matkan ylä- ja alamäkineen. Tuohon aikaan mahtui lukematon määrä tunteita, naurua ja kyyneliä, onnistumisia ja epäonnistumisia. He olivat minun ensimmäinen oma luokkani ja heillä tulee aina olemaan erityinen paikka sydämessäni.

Jätin oppilaille hyvästi itsekirjoittamallani runolla:

Nyt on aika yhteinen matka päättää,

Haikeat hyvästit toisillemme jättää.

Meillä on ollut hieno ryhmä tämä,

Muistahan aina oppini nämä.

Sinulla on käytössäsi monen monta vahvuutta,

Niiden avulla unelmiisi kurkota.

Kiitos, että olet oma, mahtava itsesi,

Pidä siitä kiinni, se on sinun voimasi.

Kiitos kaikista yhteisistä hetkistä,

Oppimisen innosta ja hauskoista retkistä.

Opittiin yhdessä paljon uusia taitoja,

Tunteet meillä oli aina ihan aitoja.

Väsyttiin, kiukuteltiin ja suututtiin,

Välillä taas nauruun tikahduttiin.

Hieno, yhteinen matka on nyt loppu,

Kesälomalle kaikilla kiire ja hoppu.

Naura, nauti, lepää ja kasva.

Pikkuvarpaasi järvessä kasta.

Olet aina tärkeä minulle,

Toivon kaikkea hyvää sinulle.

Lämpimin halauksin,

Elisa-ope

Viimeinen kuva omassa luokassa.

Olo on todella epätodellinen. Koko kevään olen kulkenut läpi sillä ajatuksella, että tämä täytyy nyt vain jaksaa. Nyt edessä on tuleva, josta en tiedä vielä kovin varmasti mitään. Minulla oli tällä viikolla pääsykokeet yhteisöpedagogin opintoihin, joiden tulosten pitäisi selvitä 30.6 mennessä. Hyvin todennäköisesti tulen myös jatkamaan töitä nykyisessä koulussani resurssiopettajana, mutta mikään ei ole vielä täysin varmaa.

Tämä kevät on ollut ihan hullu säidenkin puolesta. Vielä 29.4 maa oli valkoisena ja raekuuroja tuli vielä tälläkin viikolla. On sekaan mahtunut onneksi myös aurinkoisiakin päiviä. Alakuvassa mahdollisia tulevia opiskelumaisemiani Kiljavalla.

On kevääsen mahtunut kyynelten lisäksi myös kivoja hetkiä. Kävin muun muassa ihanan veljentyttöni kanssa teatterissa katsomassa Peppi Pitkätossua, vietin vappua mukavassa seurassa, juhlistin äitienpäivää isommalla porukalla, ulkoilin (silloin kun ei ole satanut lunta!), tein luokan kanssa hauskan retken Vihdin Puuhaparkiin, kävin Turussa ja Ahvenanmaalla (tuosta reissusta teen oman postuksen vielä joskus) ja näin Emilyä piiiiitkästä aikaa <3

Nyt edessä on kesä ja loma. Se tuntuu helpottavalta, mutta myös vähän pelottavalta. Miten mieleni tulee sopeutumaan tyhjyyteen kaiken kiireen ja tohinan jälkeen? Uskon, että pintaan nousee paljon sellaisia tunteita, joita en ole pystynyt vielä käsittelemään.

Niiden lisäksi edessä siintää yksi luopuminen lisää kesäkuun aikana. Rakkain ja läheisin ystäväni Viivi muuttaa Englantiin, mikä jättää suuren aukon elämääni. Olemme viettäneet viime vuodet niin tiiviisti yhdessä, etten oikein edes osaa vielä kuvitella sitä, etten voikaan nähdä Viiviä viikottain.

Tulee ihan hirveä ikävä tuota rakasta hulleroa <3

Luopuminen ja irti päästäminen ovat elämän vaikeimpia asioita. Paljon on siis pienellä mielellä työstettävää tänä kesänä. Yritän pysyä toiveikkaana ja ajatella, että ovien sulkeminen antaa mahdollisuuden jollekin täysin uudelle elämässä. Uusia tuulia odotellessa aion kuitenkin myös nauttia ansaitusta lomastani rankan vuoden jälkeen.

Tiistaina otan suunnan kohti Italian aurinkoa ja karistan murheet hetkeksi hartioiltani. Tarkoituksena on myös kesän aikana aktivoitua blogin suhteen. Toivottavasti onnistun siinä tällä kertaa. Miten teidän muiden kevät on sujunut?

Hyvää kesän alkua kaikille! :)