Suloinen ja stressaava syyskuu

Joka vuosi olen vakuuttuneempi siitä, että syyskuu on yksi koko vuoden lempikuukausistani. Tänä vuonna se on ollut vielä jotenkin erityisen ihana, kun sateisia päiviä tuntuu olleen vain muutamia ja välillä säät ovat olleet ihan todella kesäisiä.

Sateisen kesän jälkeen on ollut ihanaa saada nauttia aurinkoisesta syksystä ja ulkoilla paljon. Se on ollut todella hyvää vastapainoa työstressille, joka on ollut tänä vuonna vähintään yhtä hirveä kuin edellisenä syksynä.

Jotenkin sitä naiivisti ajatteli, ettei toinen vuosi saman luokan kanssa samassa koulussa voisi olla enää ensimmäistä rankempi, mutta syyskuu on osoittanut tuon kuvitelman täysin vääräksi. Tuntuu, että koko ajan on hukkumassa töihin ja pitäisi revetä sataan eri asiaan yhtäaikaa.

Kaikenmaailman ylimääräisten projektien ja teemäpäivien sekamelskassa ei tunnu jäävän tarpeeksi aikaa sille varsinaiselle työlle, opettamiselle. Kun siihen lisätään se, että 3/4 oppilaistani tuntuu puhjenneen johonkin esimurkkuikään, niin olen rehellisesti sanoen ollut aivan loppu lähes jokainen perjantai. Ja maanantai. Ja tiistai. Ja keskiviikko. Ja torstai.

Jo tässä vaiheessa lukuvuotta olen oikeasti joutunut pohtimaan, onko minusta todella luokanopettajan työhön. Sanotaan, että ensimmäiset vuodet ovat opettajan työssä aina ne rankimmat, mutta en tiedä, kuinka monta tällaista vuotta enää jaksan. Kärsin erilaisista kivuista, nukun huonosti, kiukuttelen läheisille ja itken viikottain. Toisaalta en oikein tiedä, mitä muutakaan lähtisin tekemään tai opiskelemaan. Joka viikko yritän löytää itselleni unelma-ammatin, mutta sellaista ei vain tunnu olevan.

Viime viikolla päädyimme poikaystävän kanssa lievittämään syysstressiä varaamalla matkan joululomalle Gambian lämpöön. Maa on meille molemmille entuudestaan tuntematon, mutta eiköhän siihen kerkeä tutustua näinä syksyn pimenevinä iltoina.

Kesäloman jälkeen on tuntunut ikävältä palata taas arkiseen aikatauluun, mikä on tarkoittanut vähemmän aikaa Mindin kanssa. Toivoisin niin kovasti, että Mindin voisi edes silloin tällöin ottaa mukaan töihin, mutta nykyisessä työpaikassani se tuskin tulee onnistumaan. Onneksi Mindi voi tällä hetkellä hyvin. Se jaksaa taas tehdä pitkiä lenkkejä ja jahdata lehtiä ja keppejä ulkona. Ja syyslomalla aion vietää kaiken mahdollisen ajan Mindin kanssa.

Töiden lisäksi olen viettänyt paljon aikaa kotona, kun voimia ei ole riittänyt kauheasti muuhun.  On ihanaa kömpiä rankan päivän jälkeen poikaystävän kainaloon sohvalle, ottaa Mindi syliin, pistää tv päälle ja unohtaa hetkeksi koko muu maailma.

Hyvät ilmat ovat innostaneet välillä myös kodin ulkopuolelle ihastelemaan syksyisiä maisemia. Lauttasaaripäivää vietettiin kuun alussa melko pilvisessä säässä, mutta VPK:n paraati oli sitäkin näyttävämpi.

Seuraavana viikonloppuna meillä oli puolestaan lauantaityöpäivä Otaniemessä, jossa pidimme koulun omat olympialaiset. Luokkani edusti Burkina Fasoa ja menestyi kisoissa huikeasti. 

Eräänä aurinkoisena sunnuntaina suuntasimme Oittaalle Espooseen viettämään poikaystävän auton kolmekymppisiä ja samalla sen läksiäisiä. 

Kävimme brunssilla Oittaan kartanossa, jota voin suositella brunssipaikaksi sekä miljöön että ruuan puolesta. Ja tuonne sai ottaa myös Mindin mukaan, mikä on aina plussaa.

Vatsat pulleina jatkoimme matkaa Sorvalammelle nauttimaan aurinkoisesta päivästä.

Uimaan emme sentään menneet, vaikka päivä olikin ihanan lämmin. Kujimme pitkin luontopolkua, josta oli kauniit näkymät lammelle.

Lopulta levitimme viltin korkealle kalliolle ja nautimme syksyn lämmöstä.

Myös Lauttasaaren kauniita rantoja on tullut kierreltyä nyt syyskuussa erittäin paljon. En usko, että voin kyllästyä niihin koskaan.

Tänä maanantaina lähdimme arkea karkuun Kallahdenniemelle, Vuosaareen. Koska en ole mikään superinnokas pyöräilijä, nostimme pyörät metroon ja hurautimme sillä Rastilaan, josta jatkoimme matkaamme polkien.

Eväsretki kauniissa luonnonmaisemissa pelastaa kyllä ankeimmankin maanantain.

Eväiden jälkeen teimme vielä kävelylenkin luontopolkua pitkin ja poljimme takaisin metrolle.

Syyskuussa vietimme myös Viivin synttäreitä, hauskoissa merkeissä, niin kuin aina. Hyvän ystävän seura on ollut kullan arvoista näinä stressaavina aikoina, kun on voinut purkaa toiselle ahdistustaan ja ärsytystään.

Yhtenä iltana olin puolestaan vahtimassa Tuomaksen ja Anun lapsia, jotka kasvavat kauheaa vauhtia. Jaakon perhettä näen puolestaan pitkästä aikaa ensi viikonloppuna.

Syyskuussa innostuin myös muun muassa leipomaan Oulun vieraita varten, kävin elokuvissa katsomassa Hymyilevä mies -elokuvan, osallistuin useampaan koulutukseen, vierailin pitkästä aikaa Kaapelitehtaalla, hankin uusia sisustusjuttuja kotiin, koukutuin aivan liian moneen tv-sarjaan, päivitin ihan liian harvoin blogia ja söin ihan liikaa herkkuja.

Syyskuu oli aivan ihana ja aivan kamala. Pelottaa, mitä tästä syksystä oikein tulee, kun ilmat huonevat ja päivät lyhenevät. Onneksi syysloma on jo vajaan kolmen viikon päästä. Jos sitä jotenkin jaksaisi sinnitellä sinne asti. Silloin pääsen vihdoin ja viimein käymään myös Turun seudulla, joka on lykkääntynyt ihan liian monta kertaa. Toiveissa on myös viettää rentoa aikaa mökillä Porvoossa.

Miten teidän muiden syksy on käynnistynyt? :)