Sivut

perjantai 11. syyskuuta 2015

Vihaan kyllästynyt

Olen niin loppu näihin ajankohtaisiin yhteiskuntakeskusteluihin, jotka käyvät päivä päivältä kuumempina. Mediaan ei tunnu mahtuvan tällä hetkellä kuin kaksi aihetta, hallitus ja pakolaiset. Kummastakin käytävät "keskustelut" ovat saaneet niin käsittämättömiä mittasuhteita, että pelottaa oikeasti, mihin tämä maailma on menossa. 

Itse pyrin aina ymmärtämään kaikkien osapuolten mielipiteet, vaikka itse olisinkin asioista aivan eri mieltä. Siksi en voi käsittää sitä suunnatonta vihaa, joka on noussut ääripäiden välille. He ovat tietysti vain pieni osa koko porukasta ja väliin mahtuu onneksi runsas joukko ihmisiä, jotka kykenevät näkemään kaikki harmaan sävyt mustan ja valkoisen välissä. Kuitenkin nämä ääripäiden edustajat nostetaan eniten esille mediassa, mikä vain lisää mielikuvaa kahtiajakoisesta Suomesta.


Tällaisissa tilanteissa sitä aina huomaa, minkälaisessa kuplassa monet suomalaiset oikein elävät. 10 vuoden nousukiito totutti ihmiset liian hyvään ja sai unohtamaan Suomen menneisyyden. Unohdettiin se, että Suomi ei ole aina ollut hyvinvointiyhteiskunta. Unohdettiin se, mistä tilanteesta itsenäistä Suomea on aikanaan lähdetty rakentamaan. Unohdettiin se, että suomalaisetkin ovat olleet pakolaisina sotiensa aikana. Ja unohdettiin jopa se, mitä lamasta selviäminen vaatii, vaikka edellisestä on vain parikymmentä vuotta.

Hyvinvointiyhteiskunnan hellässä huomassa eläminen päästää valloilleen ihmisten ahneuden. Kaikkea pitää saada aina vain enemmän, eikä mikään silti riitä. Se muuttaa suhteellisuudentajua ja tekee sokeaksi ympäristölle. Ja pahimmassa tapauksessa se tappaa empatian. Ei enää kyetä näkemään omaa napaa pidemmälle ja välittämään muiden ihmisten ahdingosta tai hädästä.


Olen samaa mieltä siitä, että hallituksen leikkaukset ovat kohdistuneet epätasaisesti niin, että yhteiskunnan heikoimmat joutuvat kantamaan raskaimman taakan. Jokaisen suomalaisen on kannettava yhtä raskas taakka, jotta saamme velkaantumisen loppumaan ja mahdollisuuden uuteen nousuun.

Mutta aivan yhtälailla ihmisten on tajuttava, että jostakin on vain pakko leikata. Eikä se tarkoita, etteikö nyt menetettäviä etuuksia voisi jonain päivänä saada takaisin. Vihapuheet eivät kuitenkaan aja kenenkään etuja. Välillä tulee miettineeksi, mitä kaikkea sillä energialla voitaisikaan saada aikaiseksi, jonka ihmiset käyttävät haukkumiseen, valittamiseen ja vihaamiseen.
 

Tähän vihaherkkään tilanteeseen osui sitten tietysti yksi kaikkien aikojen pahimmista pakolaiskriiseistä. Ei ollut vaikeaa arvata, mikä oli äänekkäin reaktio. Miksi meidän pitäisi auttaa, kun omatkin asiat on huonosti? Tuo on mielestäni reaktio, joka voi tulla ainoastaan ihmisiltä, jotka ovat vieraantuneet pahasti todellisuudesta. Niiltä, jotka ovat unohtaneet, että jos sinulla on katto pään päällä, töitä, ruokaa, vaatteita ja muuta omaisuutta, olet paljon rikkaampi kuin suurin osa maailman ihmisistä.

Suomeen on pesiytynyt vaarallinen tauti nimeltään välinpitämättömyys. Mielestäni ihmisen perusreaktio pitäisi hätää nähdessä nimittäin olla, miten voin auttaa. On samantekevää, onko kyseessä eksynyt lapsi, sairaskohtauksen saanut vanhus vai koditon pakolainen. Kukaan ei pärjää maailmassa yksin, eikä koskaan voi tietää, milloin hätä osuu omalle kohdalle. Etkö silloin toivoisi sinua autettavan? Auttaminen ei vaadi muuta kuin halua. Sitä voi tehdä niin monella tavalla. Joku antaa rahaa, toinen tavaroita ja kolmas aikaa. Tärkeintä on auttaa, eikä vain tykkäillä facebookissa, koska se ei auta ketään.
 
 
Lauttasaaren seurakunta keräsi pakolaisille miesten vaatteita, joita minulta ei yllättäen ihan hirveästi löytynyt. Mutta se ei estänyt minua auttamasta. Kerroin asiasta koulumme opettajille maanantaina ja viikon aikana he toivat yhteensä kymmenen säkkiä miesten vaatteita lahjoitettavaksi. Kuljetin vaatteet kirkolle eilen ja tänään, josta ne siirtyvät eteenpäin niitä kipeästi tarvitseville. Kirkolle myös hätämajoitetaan pakolaisia ainakin syyskuun loppuun asti, joista osan näin tänään. Ja voin kertoa niiden olevan väärässä, jotka kuvittelevat heidän olevan pelkästään nuoria miehiä. Pihalla leikki pieniä lapsia ja sisällä istui sekä nais- että miesseurueita.
 

Tietämättömyys aiheuttaa ennakkoluuloja ja ennakkoluulot luovat puolestaan pelkoja. Mielestäni meillä suomalaisilla ei ole kuitenkaan mitään syytä pelätä ihmisiä, jotka tulevat hädän ja pelon keskeltä. Tietysti joukosta pitää saada karsittua ne, joilla ei oikeasti ole hätää ja lähettää heidät takaisin.  Emme voi kuitenkaan kääntää selkää hätää kärsiville ihmisille vain sen takia, että toiset käyttävät sitä häikäilemättömästi hyväkseen.
 

Toivon, että jokainen löytää näinä hankalina aikoina itsestään selviytyjän ja auttajan. Eikä anna valtaa sisäiselle vihaajalleen. Vihaaminen on maailman helpointa. Ymmärtäminen, joustaminen, jakaminen ja auttaminen huomattavasti vaikeampaa. Mutta vihaamalla emme tästä suosta nouse. Uppoamme vain entistä syvemmälle.



Huh, tulipas avauduttua. No, jos se havahduttaa edes yhden kuplamaailmassa elävän, oli se sen arvoista. Tämän HH:n kappaleen myötä haluan muistuttaa kaikkia lukijoita ihmisyydestä ja toivottaa rentouttavaa viikonloppua :)

2 kommenttia:

  1. Mulle heräsi ihan samanlaisia tuntemuksia näistä viime aikojen keskusteluista sekä median jutuista. Raivostutti se hyväosaisten suomalaisten tilitys niin, että olin ihan valmis kustantamaan useammallekin ihmisille menolipun esimerkiksi Syyriaan. Mutta sitten alkoi levitä pakolaisten tarinat ja vähän faktaa siitä, miten vakavasta kriisistä on kysymys. Äänekkäimmät arvostelijat eivät hijene, mutta onneksi niitä taitaa olla vain pieni osa porukasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Harmi vain, että ne äänekkäimmät pääsevät aina eniten esille mielipiteineen. Onneksi tosiaan moni on kuitenkin tiedostanut sen, millaisista oloista pakolaiset ovat oikeasti lähtöisin ja haluavat auttaa.

      Poista