Näin syksyn tullen haaveilen usein ruskavaelluksesta Lapissa. Syksy on ainoa vuodenaika, jota en ole vielä päässyt Lapissa näkemään ja uskoisin sen olevan todella upea kokemus. Rakastan ruska-aikaa ja tutkailen päivittäin lenkeilläni sen etenemistä. Lappihaaveisiin liittyen ajattelin palata matkamuistoissa kesään 2011, jolloin suuntasimme exän ja Mindin kanssa kohti Sallaa, jossa veljeni Jaakko oli silloin töissä.
Olimme reissussa vain vähän alle viikon, mutta kerkesimme tehdä ja nähdä kaikenlaista. Lähdimme reissuun autolla, joka on ehdottomasti helpoin tapa matkustaa Lapissa, jos tarkoituksena on kiertää useampia paikkoja. Välimatkat Lapissa ovat pitkiä ja julkisia kulkee vain harvakseltaan, jos ollenkaan. Ajoimme Lappiin yhden päivän aikana ja takaisin tulimme yöjunan kyydissä.
Majoituimme Jaakon luokse Sallaan, josta käsin teimme kaksi päivävaellusta Oulangan kansallispuistossa, joka sijaitsee Sallan ja Kuusamon rajalla. Ensimmäiselle vaelluksellemme lähdimme Oulangan luontokeskuksesta. Kiersimme vajaan 10 kilometrin lenkin vaihtelevissa maisemissa.
Aluksi kuljimme läpi poronhoitoalueen, jossa tosin törmäsimme vain yhteen poroon, joka sekin pinkoi äkkiä meitä karkuun. Poroja tuntui näkevän paljon enemmän teiden varsilla kuin luonnossa. Metsä vaihtui välillä suoksi, jonka ylitimme pitkospuita pitkin.
Vanhoja kuvia selailemalla tajuaa muuten hauskoja juttuja, kuten sen, että käytän edelleen päivittäin tuota tuulipukua, joka esiintyy näissä kuvissa. No, mitäpä sitä ehjää vaihtamaan. Ostin sen juuri ennen tuota reissua alennusmyynneistä ja se on kyllä maksanut itsensä takaisin moninkertaisesti.
Vanhoja kuvia selailemalla tajuaa muuten hauskoja juttuja, kuten sen, että käytän edelleen päivittäin tuota tuulipukua, joka esiintyy näissä kuvissa. No, mitäpä sitä ehjää vaihtamaan. Ostin sen juuri ennen tuota reissua alennusmyynneistä ja se on kyllä maksanut itsensä takaisin moninkertaisesti.
Noin puolet reitistä kulki jylhien metsien keskellä. Pysähdyimme välillä lounastauolle, jonka jälkeen jatkoimme matkaamme takaisin Oulankajoelle. Siitä reittimme kulki kohti Kiutaköngästä.
Lopulta saavutimme Kiutakönkään, joka on 325 metrin mittainen koski/vesiputous. Erityiseksi sen tekee punertava kallioseinämä, joka saa värinsä dolomiittikivestä. Koskesta lähtevä pauhu oli todella upean kuuloista ja ei kyllä tehnyt mieli pudota sen vietäväksi. Eipä mikään ihme, että Mindiäkin vähän jännitti, kun pistimme sen poseeraamaan kosken eteen :D
Ihastelimme myös alueen hiidenkirnuja ja löysimme hauskan onkalon, jonne minun oli tietysi aivan pakko tunkea itseni. Onneksi pääsin sentään myös pois! Kiutakönkäältä on noin kilometrin matka Oulangan luontokeskukseen, joten sitä pääsee ihmettelemään myös paljon lyhyemmällä kävelymatkalla kuin mitä itse teimme.
Toinen päivävaelluksemme oli puolestaan Pieni Karhunkierros, jonka kokonaispituus on 12 kilometriä. Sen lähtö- ja päätepiste on Juuman pysäköintialue ja se on reittinä melko vaativa. Aikaa sen kulkemiseen kannattaa varata reilusti, ainakin 5-6 tuntia.
Pieni Karhunkierros kulkee pitkin Kitkajoen upeita maisemia ja sen varrella on useita hienoja koskia. Ensimmäisenä niistä saavuimme Myllykoskelle, jossa on aikanaan ollut toimiva viljamylly. Nykyään se toimii päivätupana.
Ylitimme Myllykosken mahtavat kuohut riippusiltaa pitkin, josta meinasi tulla todellinen jännitysnäytelmä. Jaakko lähti ylittämään siltaa Mindin kanssa, mutta Mindi pistikin täysstopin päälle tajuttuaan alla kuohuvan kosken. Yhtäkkiä Mindi onnistui jotenkin irrottautumaan valjaistaan ja oli täysin vapaana sillalla. Onneksi selvisimme vain säikähdyksellä ja saimme Mindin kannettua turvallisesti kosken toiselle puolelle.
Seuraavaksi edessämme oli vaihtelevaa metsä- ja suomaastoa, jossa korkeuserot olivat huomattavia. Onneksi olimme valinneet vaellussuuntamme oikein ja saimme laskeutua Kallioportilta 100 metriä maaporrastusta pitkin alas laaksoon. Lounasta nautimme upeissa jokimaisemissa, josta jatkoimme taivallustamme kohti Jyrävää.
Jyrävä (9 metriä) on yksi Suomen suurimmista vesiputouksista. Putouksen jyrinä kuuluu jo kauas, kun sen valtavat vesimassat virtaavat kalliokapeikon lävitse. Ennen tuota reissua en edes tiennyt, että Suomestakin löytyy oikeita vesiputouksia. Jyrävältä jatkoimme takaisin Myllykoskelle ja siitä lähtöpisteeseemme. Mindi jaksoi kulkea reippaasti mukanamme koko vaelluksen ajan. Ruoka ja uni maistui kyllä koko porukalle tuon suorituksen jälkeen.
Viimeisiä päiviä vietimme rennosti Sallassa kierrellen. Kävimme muun muassa katsastamassa Jaakon omistaman "kultasuon", sotamuistomerkkejä sekä Sallan erikoisen mallisen kirkon. Lopulta oli aika sanoa hyvästit Jaakolle ja Sallalle ja kääntää nokka kohti Rovaniemeä. Siellä teimme pikaisen piipahduksen Joulupukin lahjapuoltiin, josta jatkoimme yöjunaan.
Reissu oli hyvä muistutus minulle siitä, miten paljon mielenkiintoista nähtävää täältä Suomestakin löytyy. Kotimaan matkailussa on myös se hyvä puoli, että Mindin voi ottaa usein mukaan reissuun. Tuon matkan jälkeen olen käynyt jo toisenkin kerran ihastelemassa kesäisen Lapin maisemia, josta voit lukea enemmän tästä. Vaikka Oulangan kansallispuistosta ei löydy varsinaisia tuntureita, on se monipuolisen maastonsa takia upea vaelluskohde, jota voin suositella kaikille. Lapissa ja sen luonnossa on jotain ihmeellistä taikaa, sinne voisin aina lähteä uudestaan.
Löytyykö lukijoista muita Lappiin hurahtaneita? :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti