Sivut

perjantai 12. kesäkuuta 2015

Varo, mitä toivot

Koska se voi oikeasti toteutua. Tällä hetkellä elämässäni tuntuu olevan käynnissä ihmeellinen kausi. Toiveiden toteutumiskausi nimittäin. Tämä alkaa käydä melkein pelottavaksi ja täytyy oikeasti alkaa harkita, mitä sitä päättää toivoa. Onko teillä muilla kokemusta vastaavasta?
 
Kaikki alkoi siitä työpaikasta. Koko kevään olin taas ahdistunut tulevasta ja toivoin niin kovasti jonkinlaista suuntaa elämälleni. Täyttelin työhakemuksia, mutta odotukset olivat kaikkea muuta kuin korkealla. Sitten tapahtuivat kuitenkin ensimmäiset ihmeet, pääsin työhaastatteluihin. Ja sen jälkeen tapahtui toinen ihme, en jäätynyt niissä tilanteissa samalla lailla kuin aikaisemmin. Poistuin kolmesta haastattelusta iloisin mielin ja kiitollisena opettavaisista kokemuksista. Ja sitten tapahtui kolmas ihme, minulle tarjottiin työpaikkaa kaksi tuntia viimeisen haastattelun jälkeen. Ja sen jälkeen neljäs ihme, kun selvisi, että olisin päässyt toiseenkin hakemistani työpaikoista.
 
Valmistujaissamppanjaa työpaikan ja palkallisen kesäloman kunniaksi :)
 
Onneksi soitot tulivat näin päin, koska muuten olisin lupautunut paljon lyhempään työsopimukseen. Nyt sopimukseni piti olla kesäkuun alkuun asti. Määräaikaisissa sijaisuuksissa on todella harvinaista, että ne jatkuisivat koko kesän, enkä sitä odottanutkaan (salaa toivoin vain). Maanantaina tuli kuitenkin puhelu koulun rehtorilta, jossa hän ilmoitti, että he olivat tehneet muutoksen työsopimukseeni ja saisin myös ensi kesältä palkan. Pomppasin melkein kattoon riemusta! Elämäni ensimmäinen palkallinen kesäloma odottaa siis jo vajaan vuoden päässä :)
 
Toiveiden toteutumiset eivät kuitenkaan todellakaan jääneet tähän. Äitini lupasi minulle aikanaan valmistujaislahjaksi Minna Parikan kengät ja viime kesänä kävimmekin sovittelemassa niitä Helsingin liikkeessä. Silloin ei ikävä kyllä löytynyt sopivaa kokoa suosikeistani, joten päätimme jättää asian hautumaan. Hautumisaika jatkui aina eiliseen asti. Suuntasimme Parikan Stock Sales tapahtumaan, jossa myytiin vanhoja mallistoja pilkkahintaan.
 
Odotus palkittiin moninkertaisesti <3
 
Paikalle oli älytön tunku ja jouduimme jonottamaan noin tunnin. Äiti oli jo ihan varma, ettei siellä olisi enää sopivia kokoja jäljellä, kun pääsisimme paikalle. Minä jaksoin kuitenkin vielä toivoa. Ja se kannatti jälleen kerran. Lemppareitani siellä ei ollut myynnissä, mutta mukaan lähti kolmet ihanuudet 230 eurolla. (Jos joku ei tiedä, niin yhdet Parikat maksaa yleensä noin 300 euroa tai enemmän.) Äiti osti minulle lahjaksi kahdet upeat nilkkurit (90 euroa/kpl) ja juuri kun olimme tekemässä lähtöä bongasin vielä nuo punaiset kiiltonahkaihanuudet 50 eurolla itselleni. Onnistunutta ostospäivää juhlistimme Teatterin salaateilla ja itsesuunnittelemillamme Magnumeilla, nam!
 
Nam, nam, nam ja nam!
 
Täällä blogissakin kirjoittelin, että olisi kiva saada jotain kesäsutinaa, eikä sitäkään tarvinnut kauan odotella. Viime viikonloppuna lähdimme Viivin kanssa Helsingin yöelämään käänteistaktiikan voimin. Yleensähän meille käy niin, että kaikki pitkät miehet kiertävät meidät kaukaa ja eksoottiset minimiehet pyörivät ympärillä riesaksi asti. Nyt päätettiin, että lähdetään "metsästämään" minareita ja kuinkas sitten kävikään? Saimme viettää lähes koko illan pitkien ja hyvännäköisten miesten kanssa, success!!! Eipä niistä mitään vuosisadan rakkaustarinaa taas kehkeytynyt, mutta olipahan piristävää vaihtelua.
 
Miten niin ollaan pelottavia? :D
 
Ainiin, eilen toteutui vielä yksi toiveeni, kun sain elämäni ensimmäisen blogihaasteen Nooran elämää blogista. Välillä tuntuu, että sitä kirjoittaa vain itselleen, kun kommentteja ei mitenkään hirveästi tulvi blogiini. Siksi onkin aina ilahduttavaa kuulla, että joku on löytänyt blogini ja vielä tykästynyt siihen. Tulipahan taas kummasti uutta intoa tähän kirjoitteluun :) Blogihaasteen pariin palaan mahdollisimman pian, ehkäpä jo sunnuntaina.
 
Tiedän, että tällaisia kausia ei tule kauhean usein ja siitä pitäisi nyt vain nauttia täysillä. Ja nautinkin. Mutta samalla myös pelottaa, koska tulee taas rysähdys pohjalle. Siihen kun olen paljon tottuneempi kuin tällaiseen nousukiitoon. Siksi kai kaikki tämä tuntuu niin pelottavan hyvältä, vaikka tiedän, että olen sen kaiken omilla teoillani ansainnut. Miksi itsestään ja omista saavutuksistaan on niin vaikeaa olla ylpeä?
 
Tänään lähden kuitenkin nauttimaan Helsinki-päivästä, jossa en olekaan käynyt vuosiin. Kerkesin jo surkutella, etten pääse tänä kesänä millekään festareille, mutta Helsinki-päivän konsertti tuli kuin tilauksesta. Lavalle nousevat muun muassa Haloo Helsinki!, Elastinen, Sunrise Avenue sekä Jenni Vartiainen, ja vielä täysin ilmaiseksi. Toiveiden täyttymys, etten sanoisi ;)

4 kommenttia:

  1. Hei, hienoa, että toiveesi toteutuvat! Ei muuta kuin lisää toivomaan.. Se toimii miestenkin suhteen, kun vaan tiedät mitä toivot :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) Miesten kohdalla täytyy miettiä erityisen tarkasti ennen kuin alkaa toivoa, niin paljon epätoivottuja on jo tullut vastaan matkan varrella :D

      Poista
  2. Ihan mahtavaa! Kiva kuulla että on nousukausi käynnissä. Ehkä kaikki alkoi mädästä munasta.... 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Totta, ehkä pitää säilöä loppuja mätämunarakeita pahan päivän varalle :D

      Poista