Sivut

sunnuntai 31. toukokuuta 2015

The Making of Harry Potter

Emily lähti juuri bussilla takaisin kotiin ja minulla on koko päivä kulutettavana sateisessa Lontoossa. Niinpä ajattelin käyttää ajan hyödyksi ja raportoida vihdoin perjantaisesta kierroksestamme Warner Brothersin studioilla, joilla aikanaan kuvattiin kaikki kahdeksan Harry Potter elokuvaa. Loput palat matkastamme kirjoittelen sitten Suomesta käsin. Myös kuukauden Hyvä kiertoon osio siirtyy kesäkuun alkupuolelle, koska tänään olen kotona vasta puolenyön jälkeen. Hyväntekeväisyyskohde on kuitenkin jo päätetty, mutta siitä lisää myöhemmin. Mutta nyt takaisin Harry Potter elokuvien maailmaan.


Hintaa kierroksella oli 33 puntaa, mikä on paljon. Mutta ihmiselle, joka on kasvanut Harry Potterin kanssa, tuo paikka oli unelmien täyttymys. Studiot sijaitsevat noin puolen tunnin junamatkan päässä Lontoon keskustasta ja juna-asemalta kulkee bussi suoraan studioille 2 punnan hintaan. Liput kierrokselle kannattaa ostaa hyvissä ajoin etukäteen ja studioille on hyvä saapua noin puoli tuntia ennen oman kierroksen alkua. Lyhyen jonotuksen jälkeen pääsimme kierrokselle, joka alkoi lyhyellä esittelyvideolla. Sen jälkeen suuntasimme sisään Tylypahkan ovista ihmettelemään valtavaa määrää elokuvien lavasteita, rekvisiittoja, pukuja, kulkuvälineitä ja vaikka mitä muuta. 
 

Ensimmäisenä pääsimme tutustumaan Tylypahkan suureen juhlasaliin, joka oli juuri sellainen kuin elokuvissa. Viimeistään tässä vaiheessa sisäinen Potter-fanini kiljui riemusta. Mutta se oli vasta alkulämmittelyä.
 
 
Seuraavaksi vuorossa oli Tylypahkan useita eri huoneita, kuten Rohkelikkojen makuu- ja oleskelutilat sekä Dumbledoren työhuone kaikkine ihmeellisine vempeleineen. Lavasteiden lisäksi esillä oli valtava määrä elokuvissa käytettyä rekvisiittaa.
 
 
Pääsimme myös kurkistamaan Kalkaroksen liemikellariin, Weasleyn perheen taloon, Hagridin mökkiin ja lukuisiin muihin elokuvista tuttuihin paikkoihin.
 
 
Esillä olivat myös useat elokuvissa esiintyvät kulkuneuvot, luudat, asut, hahmot, patsaat ja taulut. Hämmästeltävää riitti todella paljon ja koko ajan sai olla tarkkana, ettei mikään nurkka jäänyt näkemättä.
 

Seuraavana vuorossa oli King's Crossin juna-asema ja laituri 9 3/4. Laiturilla odotti luonnollisesti Tylypahkan juna, jonka sisälle pääsimme myös kurkistamaan. 
 
 
Tässä vaiheessa aikaa oli jo kulunut lähemmäs kaksi tuntia, joten päätimme syödä pikaisesti kierroksen varrella olevassa ravintolassa. Ruokajuomana toimi tietysti kermakalja, joka oli ihan yllättävän hyvää. Ruokailun jälkeen oli vuorossa ulkolavasteet, kuten Poimittaislinja, Likusteritie, Tylypahkan silta ja Pottereiden talo.
 
 
Seuraavaksi pääsimme hämmästelemään elokuvien eläinhahmoja, kuten Hedwigiä, Hiinokkaa, lohikäärmeitä, hämähäkkejä, kotitonttuja ja monia muita. Esillä oli myös lukuisia näyttelijöillä käytössä olleita naamareita ja maskeja. Itse järkytyin eniten siitä, että Hagridin kasvot ovat oikeasti pelkkä naamio. Olin aina kuvitellut sen olevan oikean ihmisen kasvot, joita on vain suurennettu.
 
 
Sitten oli vuorossa yksi kierroksen upeimmista lavasteista, Viistokuja. Sen varrelta löytyivät kaikki elokuvista tutut kaupat ja myymälät, kuten Olivanderin taikasauvakauppa ja Weasleyn veljesten pilailupuoti.
 
 
Viimeisenä pääsimme tutustumaan lukuisiin elokuvia varten tehtyihin piirustuksiin, maalauksiin ja pienoismalleihin. Kierroksen kruunasi Tylypahkan valtavan kokoinen pienoismalli, jonka ympäri pääsimme kävelemään.
 
 
Kierros päättyi kauppaan, joka oli täynnä elokuvista tuttuja (ylihinnoiteltuja) tavaroita. Pakko oli kuitenkin ostaa jotakin muistoksi tuosta ainutlaatuisesta kokemuksesta. Meinasin ostaa oman luudan, mutta päädyin lopulta ostamaan Hermionen taikasauvan mallisen kynän ja paketillisen joka maun rakeita. Kyseisistä karkeistahan löytyy tavallisten makujen lisäksi muun muassa oksennuksen, korvavaikun, lian, rään, mädän munan, ruohon, saippuan ja makkaran makuisia rakeita. 
 
 
Kuvittelimme kyseisten makujen olevan pelkkää huijausta, mutta totuus paljastui, kun aloimme syödä niitä illalla hotellihuoneessamme. En edes halua tietää, millä tavalla nuo maut oli saatu karkkeihin, mutta ne maistuivat juuri siltä miltä pitikin. Oksennusraetta syödessä meinasi oksentaa itsekin, niin pahalta se maistui. Yllättäen myös makkara oli yksi pahimmista, mutta korvavaikku oli yllättävän hyvää. Meidän maistelutuokio oli niin kovaääninen, että saatiin naapuritkin koputtelemaan oveamme. Olisi varmaan pitänyt tarjota niillekin rakeita, että olisivat ymmärtäneet, mistä huutomme johtui :D
 
Päivät ovat kuluneet ihan älytöntä vauhtia ja täällä olisi viihtynyt vielä paljon pidempäänkin. Sen verran suuren vaikutuksen Lontoo teki minuun, että tämä tuskin jää viimeiseksi vierailuksi. Kaikista parasta oli kuitenkin nähdä Emily pitkästä aikaa ja päästä höpöttelemään oikein kunnolla. Onneksi Emily tulee heinä-elokuussa kuukaudeksi Suomeen, niin nähdään jo silloin uudestaan. Innolla myös odottelen, mihin seuraavaksi päädymme reissaamaan yhdessä.
 
Mukavaa sunnuntaita kaikille, palaan asiaan taas Suomesta käsin :)

perjantai 29. toukokuuta 2015

Lontoon turistikierros

Jo kolmas päivä Lontoossa alkamassa iloisissa merkeissä. Eilinen oli varsinainen turistipäivä, jonka aikana tuli nähtyä melkein kaikki Lontoon "pakolliset" nähtävyydet. Lontoo ei ole ollut minulle ikinä mikään ehdoton vierailukohde ja siksi olenkin yllättynyt positiivisesti kaupungista. Ajattelin Lontoon olevan modernimpi, mutta kaupunki onkin täynnä toinen toistaan upeampia, vanhoja rakennuksia. Voipi siis olla, että tästä tulee yksi vakiokohde, etenkin kun Emily asuu nykyään täällä Englannissa :)
 
 
Keskiviikkona saavuin Lontooseen noin puoli kahdeksalta ja löysin onneksi Emilyn helposti Victorian rautatieasemalta. Oli ihanaa ja outoa nähdä 9 kuukauden tauon jälkeen, kun tässä välissä on kerennyt tapahtua vaikka ja mitä. Juttu jatkui ihan yhtä luontevasti kuin ennenkin ja naurua on riittänyt. Ennen illallista kävelimme pikaisesti viemään tavarat hotellillemme, joka on hintaansa nähden ihan loistava. Enrico Hotel sijaitsee rauhallisella kadulla, mutta siitä pääsee nopeasti kävellen esimerkiksi Buckinghamin palatsille.



Sinne menimmekin heti eilen aamusta ja jouduimme keskelle valtavaa ihmismassaa. Olimme ihan varmoja, että koko kuninkaallinen perhe on saapumassa paikalle, mutta kyseessä olikin vain vartijoiden vaihto, joka oli toteutettu astetta massiivisemmin. Niinpä jumiuduimme pitkäksi aikaa ihmettelemään juhlallista seremoniaa muiden tupputuristien kanssa.
 

Lopulta vaihto oli ohi ja ihmiset hajaantuivat alueelta ja pääsin räpsimään kuvia itse palatsista, joka on ihan valtava. Huoneita palatsissa on yli 700 ja Elisabeth käyttää niistä vain seitsemää. Aikamoista haaskausta! Me suunnittelimme jo Emilyn kanssa sinne asuntolaa kodittomille.


Palatsilta hyppäsimme hop on hop off periaatteella toimivaan turistibussin, johon meillä oli kyllä lippukin, vaikkei kukan sitä kysynytkään koko päivän aikana. Ikävä kyllä hyppäsimme johonkin pisimmän linjan bussiin, joka meni aivan väärää suuntaan kuin meidän oli tarkoitus mennä. Niinpä huristelimme melkein kaksi tuntia ympäri Lontoota päätyen lopulta lähes samaan pisteeseen, mistä lähdimmekin :D
 

Tulipahan ainakin nähtyä paljon sellaisia paikkoja ja rakennuksia, joita muuten tuskin olisimme nähneet reissumme aikana. Ilmakin oli onneksi hyvä, joten saimme nautiskella upeista rakennuksista kaksikerroksisen bussin ylätasanteella istuen.
 

Matkan varrelle osuivat muun muassa Hyde Park, Natural History Museum, Harrods, Piccadilly Circus ja Trafalgar Square. Lopulta kuitenkin nälkä ja vessahätä veivät voiton ja meidän oli pakko hypätä pois bussista ja suunnata lounaalle. Sen jälkeen kävelimme joen toiselle puolelle kohti London Eyen jonoja, jotka onneksi etenivät ripeästi.
 

Niinpä pääsimme ihastelemaan Lontoon maisemia myös yläilmoista käsin. Kaupunki tuntui jatkuvan silmänkantamattomiin, mutta on yllättävän vihreä. Lontoon pinta-alasta noin 40 prosenttia on puistoja, joka näkyy ihanasti kaupunkikuvassa. Lähes joka kadunkulmassa on pienempiä tai suurempia puistoja, jotka loistavat kevätvehreydessään.
 

London Eye on kyllä loistava tapa nähdä Lontoo ja ehdottomasti jonottamisen arvoinen. Itse ostimme lipun samalla bussilipun kanssa, jolle tuli hintaa 45 puntaa. Bussilipulla saamme kulkea turistibusseilla kahden päivä ajan niin paljon kuin haluamme ja hintaan sisältyy myös kävelykierros sekä jokiristeily pitkin Thames jokea.
 

Veneellä siirryimme London Eyen luota kohti upeaa Tower Bridgeä ja Tower of Londonia. Sieltä hyppäsimme jälleen turistibussin kyytiin ja palasimme takaisin Victorian asemalle. Onnistunutta turistipäivää juhlistimme herkullisella ruualla ja Suomesta tuomillani suklaalla ja salmiakilla.
 

Tänään vuorossa on ainakin shoppailua Oxford Streetillä ja illasta vierailu Harry Potter studioilla. Olen kyllä täysin ihastunut Lontooseen ja harmittelen jo nyt, miten paljon kaikkea kivaa ei keretä tällä reissulla tehdä. No, aina pitää jättää jotain myös tuleviin kertoihin!


Tälle päivälle on luvattu tyypillisempää englantilaista säätä eli sadetta, mutta ainakin vielä ilma näyttää kohtuulliselta. Siksi lopetan jaarittelut tähän, että päästään keskittymään shoppailuun. Emilyn pitää kuulemma uusia koko vaatekaappi, joten hommaa riittää :D
 
Mukavaa päivää kaikille!

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

LONDON BABY!

Elämä on ollut yhtä ihanaa hullunmyllyä viime päivinä ja tänään kutsuu Lontoo. Olen taas hyvässä aikataulussa, kun en ole edes vielä aloittanut pakkausta ja lento lähtee viiden aikaan! Eilen ajeltiin Lappeenrantaan katsomaan suloista kummipoikaani, joka on varsinainen peikkopoika tummine ja tuuheine hiuksineen :) <3
 
Maanantai puolestaan sisälsi todellisen jymy-yllätyksen. Kävin työhaastattelussa eräässä koulussa neljän aikaan ja jo kuuden jälkeen sain puhelun, että lukuvuoden kestoinen sijaisuus on minun, jos haluan ottaa sen vastaan. Ja tietysti halusin! Vielä ei ole varmuutta, mille luokka-asteelle sijoitun, mutta on siis todella todennäköistä, että elokuussa aloitan opettajan työt ihka oman luokan kanssa :) Elämä on kyllä kummallista. Joka kerta, kun olen vain heivannut tulevaisuusstressin nurkkaan, asiat ovat jotenkin järjestyneet parhain päin.
 
Niinpä siis suuntaan iloisin ja helpottunein mielin kohti kesää ja Englantia. Ihan uskomatonta, että olen jo illalla Lontoossa ja näen Emilyn. Yritän jälleen raportoida tunnelmia jo paikan päältä, toivottavasti netti on yhteistyöhaluinen. Tässä fiilistelyksi pätkä yhdestä lempisarjastani, Frendeistä. Luulen kyllä, että meistä tuskin kumpikaan tulee olemaan Westminster Crabby :D  
 

perjantai 22. toukokuuta 2015

Kesää kohti

AAAAAA, halkean onnesta!!!! Musta tuli tänään toista kertaa täti, kun Jaakolle syntyi poika iltapäivällä. Ja ihan kuin se ei olisi vielä riittänyt, niin saan myös kunnian toimia pikkuisen kummitätinä. Olen vain niin onnellinen koko heidän perheen puolesta ja itken täällä silmiäni pois päästä <3<3<3
 
Onneksi kerkesin jo kirjoitella muun postauksen ennen ilouutista, joten tässä vähän muitakin kuulumisiani viime ajoilta. Toukokuu on edennyt hurjalla vauhdilla ja kesä kolkuttelee jo ovella. Tämä kuukausi on ollut ja tulee vielä olemaan niin matkustus painotteinen, että päätin suosiolla siirtää toukokuun MatkaMuistoja postauksen kesäkuulle, jolloin kirjoittelen sitten sekä Etelä-Amerikan kierroksesta että Kyproksen matkasta. Nyt tiedossa on siis vaan jonkinlainen ajatusoksennus höystettynä kesäisillä kuvilla, joita olen räpsinyt Lauttasaaressa viime päivinä.
 

Jääkiekon MM-kisat oli ja meni, eikä Leijonien menestys ikävä kyllä  enää jatkunut meidän ahkerien kannattajien palattua takaisin Suomeen. Olihan siinäkin pelissä taas niitä surullisen kuuluisia tuomarisekoiluja, mutta eivät pelaajatkaan olleet lähelläkään täydellistä suoritustasoa. Harmittavaa oli myös se, ettei Pertti Kurikan Nimipäivät päässeet Euroviisujen finaaliin. Eipähän tarvitse sitten tänä viikonloppuna kuunnella niitä kymmeniä sisällöttömiä ja puuduttavia blingblingesityksiä, joiden joukossa PKN oli virkistävä ja aito poikkeus.
 

Viime viikolla juhlimme Mindi-kultaa, joka täytti jo 5 vuotta. Reilu vuosi on kulunut Mindin sairaskierteen alkamisesta, eikä loppua ikävä kyllä näy. Pelkään nykyään jokaista eläinlääkärikäyntiä, kun joka kerta tuntuu löytyvän jokin uusi asia, josta murehtia. Pikkuisella on sellainen sairauscocktail kannettavanaan, että jokainen hyvä päivä on mittaamattoman arvokas. Sydän pakahtuu onnesta, kun näen Mindin kirmaavan onnellisena tai kalastelevan kaisloja rantavedessä. Teen kaikkeni, että Mindi pystyisi nauttimaan elämästään mahdollisimman paljon sairauksistaan huolimatta.
 

Käytiin tällä viikolla Mindin kanssa ensimmäistä kertaa koirien Match Show'ssa eli vapaamuotoisessa näyttelyssä. Itsehän olen aina ollut kaikkia koiranäyttelyitä vastaan, eivätkä ajatukset ole ainakaan muuttuneet yhtään positiivisemmiksi Mindin sairastumisen jälkeen. Mielestäni on kuitenkin ehkä vähän kyseenalaista haukkua jotakin, missä ei ole koskaan edes käynyt, joten käytin tilaisuuden hyväksi, kun kyseinen tapahtuma järjestettiin Lauttasaaressa. 
 
En varsinaisesti yllättynyt, että näyttelyissä tuntuivat pärjäävän parhaiten ne koirat, jotka kehän ulkopuolella olivat hulluja räksyttäjiä. Mindi taas oli ihastelun kohteena kehän ulkopuolella hurmaavan luonteensa takia, mutta näyttelyssä menestys oli heikkoa. Sain myös tuomarilta palautetta siitä, että ensi kerralla koiralla pitää olla kaulapanta valjaiden sijasta. Totesin, että se ei ole mahdollista Mindin sairauksien takia. Teki hetken mieli lisätä, että ne ovat sairauksia, jotka johtuvat liikajalostuksesta, jota muun muassa näyttelytoiminta edesauttaa, mutta pysyin hiljaa. Nappasin mukaan vain sponsorilahjat ja kävelin tapahtumasta pois ykköskoiran kanssa.
 
 
Huomenna on onneksi luvassa paljon mielekkäämpää harrastustoimintaa Mindin kanssa, kun meillä on viimeinen Kaverikoirakäynti ennen kesätaukoa. Koska vierailuja on kertynyt kevään aikana jo yli kuusi, on Mindillä nyt oikeus käyttää Kaverikoirien virallista työhuivia. Jokainen harrastakoot koiransa kanssa mitä haluaa. Minulle kuitenkin merkitsee paljon enemmän se, että tiedän Mindin huomenna ilahduttavan 20 vanhusta kuin se, että se olisi miellyttänyt yhtä koiranäyttelyn tuomaria.
 
  

Päivät kuluvat ihan älytöntä vauhtia, vaikken ole edes kauheasti tehnyt mitään. Sijaisuuksiakaan ei ole nyt ollut. Niin mun tuuria, että reissun aikana sain vaikka kuinka monta sijaispyyntöä, mutta kun olen kotona toimettomana, ketään ei kiinnosta :D Suureksi yllätykseksi olen kuitenkin saanut useammankin työhaastattelukutsun, joista kaksi on takana ja yksi vielä edessä. Haastatteluista on jäänyt hyvä fiilis, mutten ole nostanut odotuksia kovinkaan korkealle. On kivampi yllättyä iloisesti kuin pettyä syvästi. Olen muutenkin taas luopunut kaikenlaisesta tulevaisuusstressistä ja luotan elämän johdattavan minut sinne, minne pitääkin.
 

Ajatukset ovat jo kovasti ensi viikon Lontoon matkassa, jota odotan suurella innolla. Ihana Emily oli jo ostanut meille liput Harry Potter studioille, tuskin maltan odottaa! En oikeastaan osaa päättää, kumpaa odotan enemmän Lontoota vai Emilyn näkemistä pitkästä aikaa. Luultavasti jälkimmäistä, vaikka onhan Lontookin ihan kiva ;) 9 kuukautta on vierähtänyt edellisestä tapaamisesta ja vaikka mitä on kerennyt tapahtua kummankin elämässä. Naurettiinkin, että varmaan vaan kävellään kaikkien nähtävyyksien ohi tajuamatta mitään, kun höpötetään suut vaahdossa toisillemme :D
 

Pakko vielä lopuksi hehkuttaa tuhannennen kerran parvekettani, se on vaan täydellinen kesäkeidas. Aurinko, lämpö ja maisemat <3 Melkein jokaisen aterian olen siirtänyt partsin puolelle ja herkutellut jätskillä lähes päivittäin. Mikä rantakunnon tavoitteleminen? Jokainenhan on rantakunnossa, kun kiskaisee uikkarit päälle ja suuntaa biitsille. Toivottavasti nekin kelit ovat jo ihan nurkan takana. 


Tämmöisiä alustavia kesätunnelmia täällä päin. Joko te muutkin olette jo ihan kesäfiiliksissä? :)

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Auschwitz

Nyt on vihdoin aikaa ja energiaa palata viikon takaiseen vierailuumme Auschwitziin. Päivä alkoi kaiken kaikkiaan aika heikoissa tunnelmissa, kun edellisen illan juhlimiset aiheuttivat huonoa oloa. Sen lisäksi meille myös selvisi, ettemme pääsisi syömään kunnolla ennen iltaa, joten koko päivän retkestä piti selvitä aamupalalla ja pienillä eväillä.

 
Omat kärsimykset unohtuivat kuitenkin äkkiä, kun saavuimme noin puolentoista tunnin bussimatkan jälkeen Puolaan Oświęcimin kylään, jonka nimestä Auschwitz on saksankielinen käännös. Auschwitzin nimellä oli kaiken kaikkiaan kolme eri keskitysleiriä, joista kahdessa vierailimme päivän aikana. Ensimmäisenä vierailimme pääleirillä, joka rakennettiin vuonna 1940.
 

Auschwitz perustettiin alun perin puolalaisia poliittisia vankeja varten. Siitä kehittyi kuitenkin nopeasti valtava vanki- ja työleiri, jonne tuotiin ihmisiä ympäri Eurooppaa. Varsinainen kuolemanleiri Auschwitzista tuli vasta vuonna 1942, jolloin läheiseen Birkenauhun rakennettiin suuremmat kaasukammiot ja krematoriot ruumiiden polttamista varten.

 
Tarkkaa arviota leireillä kuolleista ihmisistä on mahdotonta tehdä, koska natsit tuhosivat paljon todistusainestoa. Suurimmat arviot ovat jopa 4 miljoonaa ihmistä, mutta suurin osa nykyarvioista asettaa uhrimäärän 1,1-1,5 miljoonan välille. Auschwitzissa kuolleet olivat eri maiden kansalaisia, sotavankeja, poliittisia vankeja ja vastarintaliikkeiden jäseniä. Suurin osa heistä oli juutalaisia, joita arvioiden mukaan tapettiin Auschwitzin kaasukammioissa noin 900 000.

 
Kiersimme pääleirin museoalueella noin 2 tuntia, jonka aikana tutustuimme oppaan johdolla leirin olosuhteisiin, kuulimme hirvittäviä tarinoita leirien todellisuudesta, näimme useita leireiltä otettuja valokuvia ja valtavan määrän siellä kuolleiden ihmisten omaisuutta sekä tuhansia kiloja heidän hiuksiaan. Pääsimme kierroksen aikana myös tutustumaan teloituspaikkoihin, kidutuskammioihin, kaasukammioon ja krematorioon.
 

Vaikka olin toki tietoinen monista Auschwitziin liittyvistä faktoista jo ennen vierailua, paikan päällä se kaikki konkretisoitui kammottavalla tavalla. Se, että toiset ihmiset vain päättivät toisten ihmisten olevan huonoja sekä arvottomia ja sen perusteella oikeuttivat heidän tappamisen, on jotain mitä ei vain voi ymmärtää. On käsittämätöntä ja pelottavaa, että yksi ihminen on voinut lietsoa kokonaisen kansan tuollaisiin hirmutekoihin.
 

Pääleiriltä siirryimme Birkenauhun, joka toimi varsinaisena kuolemanleirinä. Juutalaiset kuljetettiin sinne junilla ympäri Eurooppaa. Laiturilla perheet erotettiin toisistaan ja ihmiset jaoteltiin kahteen joukkoon, työkykyisiin ja -kyvyttömiin. Työkyvyttömiin kuuluivat automaattisesti muun muassa lapset, vanhukset, vammaiset ja loukkaantuneet.

 
Sen jälkeen työkyvyttömille uskoteltiin, että heidän täytyy käydä suihkussa ennen leirille pääsyä. Oikeasti heidät ohjattiin pesuhuoneita muistuttaviin kaasukammioihin, joihin mahtui kerrallaan noin 2000 ihmistä. Niiden katossa sijaitsevista aukoista pudotettiin Zyklon B kaasua, joka tappoi sisällä olevat ihmiset. Tappamisen jälkeen heiltä kerättiin pois kaikki omaisuus ja heidän hiukset leikattiin, jonka jälkeen ruumiit poltettiin polttouuneissa.


Natsit kerkesivät räjäyttää Birkenaun kaasukammiot ja krematoriot sekä tuhota paljon todistusaineistoa ennen puna-armeijan saapumista Auschwitziin 27.tammikuuta 1945. Natsien tavoitteena oli tappaa kaikki vangit, mutta siihen heillä ei ollut tarpeeksi aikaa. Sen takia he pakottivat tammikuussa 1945 yli 50 000 vankia evakuointimarssille kohti läntisiä rautatieasemia. Tuota marssia kutsutaan kuolemanmarssiksi, koska lukuisat huonossa kunnossa olleet vangit kuolivat tuolle matkalle.
 

Vierailu Auschwitzissa oli todella pysäyttävä ja ahdistava kokemus, jonka muistan varmasti aina. Se on konkreettinen muistutus ihmisten käsittämättömästä pahuudesta, joka jokaisen olisi syytä nähdä edes kerran elämässään. Pahinta on kuitenkin se, ettei Auschwitz ole ensimmäinen eikä viimeinen osoitus ihmiskunnan julmuudesta.

torstai 14. toukokuuta 2015

Päivänsäteeni juhlapäivä

Sinä valaiset päiväni. Sinä kuivaat kyyneleeni. Sinä annat anteeksi virheeni. Sinä nukahdat viereeni. Sinä kuuntelet murheeni. Sinä jaat iloni. Sinä kuljet rinnallani. Sinä täytät sydämeni.
 
Without my dog my wallet would be full, my house would be clean, but my heart would be empty <3
 
Olet kallein aarteeni, jonka jo melkein menetin. Siksi tiedän jokaisen päivän kanssasi olevan kultaakin kalliimpi. Kiitos viidestä yhteisestä vuodesta, toivottavasti niitä on edessä vielä paljon enemmän. Tänään on sinun päiväsi Mindi-Rakas. Maailman rakkain. Mamman rakkain. <3<3<3

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Kaikkensa antaneena

Huhhuh, kotona ollaan taas! Lähdimme suoraan Venäjä-pelin jälkeen kentälle ja saavuimme Suomeen noin viiden aikaan yöllä. Muutaman tunnin sain nukuttua, mutta olo on fyysisesti kuin katujyrän alle jääneellä. Kisaflunssa sai viimeisinä päivinä aikamoiset mittasuhteet, mutta sitä lukuun ottamatta olo on mitä parhain, koska saimme sen, mitä lähdimme tavoittelemaan. Neljään voittoon neljästä pelistä ei voi olla muuta kuin tyytyväinen. Nyt pitää enää keskittyä hoitamaan kisat hienosti loppuun täältä kotoa käsin.
 
Viimeiset kaksi peliä olivat kyllä sellaisia trillereitä, että sydän tykyttää vieläkin. Katsoessani lätkää telkkarista pelkään aina pahinta, mutta jotenkin tuolla paikan päällä tappio ei vaan tuntunut edes vaihtoehdolta. Mutta kyllä se silti pisti jännittämään. Seuraavaksi edessä on sitten kuolemanpeli Prahassa Tšekkiä vastaan. Kauheasti on spekuloitu sitä, olisiko ollut parempi, jos vastaan olisi tullut Ruotsi eikä kisaisäntä. Omasta mielestä tuollainen ajattelu on ihan turhaa, jokainen joukkue on voitettava, jos haluaa maailmanmestariksi. Ja mikäs sen parempaa kuin hiljentää tuhatpäinen tšekkiyleisö voitolla Prahassa!

Rinteen huikea ennätysilta!

Vaikka kisakunto alkoikin viimeisinä päivinä jo vähän horjua, ei se estänyt railakkaita voitonjuhlia Valko-Venäjä pelin jälkeen. Aluksi kävimme fiilistelemässä voittoa Leijonaluolassa Tikin ja kumppaneiden kanssa ja siitä juhlat jatkuivat Stodolnin baarikadulle. Isi luovutti jo alkuillasta, mutta itse jäin muutaman muun suomalaisen kanssa näyttämään muunmaalaisille, miten voitontanssia tanssitaan. Nautin ihan älyttömästi kisojen vapautuneesta tunnelmasta, täysin erilaista kuin suomalainen sisäänpäin kääntynyt baarikulttuuri.
 
Mitäs me voittajat! ;)
 
Eilinen vierähtikin melkein kokonaan jäähallilla, kun aluksi menimme katsomaan Slovakia-USA peliä, jonka jenkit ikävä kyllä voittivat. Slovakian kannattajat olivat ihan uskomattoman omistautuneita joukkueelleen ja pitivät sellaista meteliä, että koko jäähalli tärisi heidän kannatuksestaan. Harmi, että heidän kisat päättyivät niin lyhyeen.

Hyvästit hotellin ihanalle koiralle, tšekkiläiselle ruualle ja mahtaville slovakkifaneille 
 
Illalla oli sitten vuorossa Venäjä-matsi, joka oli yhtä suurta draamaa. Harmittavinta oli tietysti ala-arvoinen tuomarointi, mikä ei onneksi päässyt vaikuttamaan pelin lopputulokseen. Tuossa pelissä Leijonat alkoivat kuitenkin jo näyttää hampaitansa, eivätkä taipuneet Venäjän painostuksen alla. Pekka Rinne on kannatellut joukkuetta uskomattomalla varmuudella, mutta tulevassa pelissä jokaisen Leijonan on oltava täydessä iskussa, eikä virheisiin ole varaa. Toivottavasti huomisessa matsissa nähdään myös ammattitaitoisempaa tuomarointia. 
 
 
Enpä ole eläissäni juhlinut niin paljon kuin kuluneen viikon aikana, mutta hetkeäkään en kadu, koska lopputulos oli niin hyvä. Kannatti siis muun muassa nukkua vain muutamia tunteja yössä, huutaa äänensä käheäksi katsomossa, potea tälläkin hetkellä järkyttävää flunssaa, nauttia juhlajuomaa ämpäristä sekä tanssia ja laulaa kaduilla, tuoleilla ja pöydillä. What happens in Ostrava, stays in Ostrava! ;)

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Kisatunnelmia laidasta laitaan

Pahoittelut, että kisatunnelmia on tullut näin harvakseltaan. En olisi etukäteen uskonut, miten rankka tällainen kisamatka oikein on. Kun juomat ovat puoli-ilmaisia, voittoja tulee ja tunnelma on katossa, on jokainen ilta venähtänyt vähintään kolmeen. Oma kisakuntoni petti tänään viidentenä päivänä eilisten railakkaiden voitontanssien jälkeen ja tällä hetkellä poden jonkinlaista kisaflunssaa.
 
Tänään vietimme myös koko päivän Puolan puolella Auschwitzissa, joten olo on ollut sekä fyysisesti että henkisesti aika huono. Tuosta vierailusta kirjoittelen oman postauksen myöhemmin joko täältä tai Suomesta käsin. En viitsi luvata mitään, koska itseni lisäksi myös netti on reistaillut. Kun netti on ollut toimintakunnossa, minä en ja päinvastoin.
 

Mutta siis pieniä henkilökohtaisia ylilaukauksia ja takapakkeja lukuun ottamatta tiimimme tunnelma on ollut katossa. Kaksi mahtavaa matsia takana ja kaksi vielä edessä. Etenkin Suomen maalivahdit ovat olleet täyttä terästä ja on ollut hienoa seurata nollapelien ennätystä paikan päällä. Toivotaan, että Rinne on huomisessa pelissä taas iskussa ja saa rikottua myös henkilökohtaisen ennätyksen.
 

Torstaisessa Suomi-Slovenia matsissa enemmistö katsojista oli suomalaisia ja tunnelma se mukainen. On se kyllä vaan mahtavaa kuulla, kun koko halli raikaa Suomen kannustushuutoja. Tuossa pelissä istuimme lähes ensimmäisillä riveillä, joten pelin tiimellyksen ja rytinän pääsi aistimaan ihan lähietäisyydeltä. Lopputuloshan oli vallan mainio, joten voiton jälkeen suuntasimme juhlimaan Leijonaluolaan.
 
 
Pelien välissä juhlien jälkeistä heikohkoa vointia on hoidettu monella tavalla. Aamiaisen syömisestä olemme pitäneet kiinni joka aamu ja olleet vielä yleensä ensimmäisten joukossa, vaikka olemmekin kotiutuneet viimeisten joukossa. Aamiaisen hyväksi jatkeeksi keksin huoneemme porealtaasta nautiskelun, johon ihme kyllä sain jopa kuumaa vettä toisin kuin suihkustamme.

 
Perjantaina puolestaan pääsin kokeilemaan itselleni ihan täysin uutta juttua, ampumista. Hotellissamme siis sijaitsee ampumarata, jossa kuka vaan voi ampua vaikka minkälaisella aseella. Meidän ryhmä päätyi valitsemaan revolverin, kiväärin ja kaksi erilaista pistoolia, joista toinen oli Suomen poliisin ja toinen James Bondin käytössä oleva ase.
 
Ei varmaan tarvitse erikseen kertoa, miten paniikissa olin, koska en ole eläessäni edes pitänyt oikeaa asetta kädessäni saati ampunut sillä. Säpsähdin jokaista viereisten ratojen laukausta ja olin ihan varma, että onnistun vahingossa jotenkin ampumaan itseäni tai jotakuta toista. Käsien järkyttävästä tärinästä huolimatta onnistuin ampumaan kaikilla aseilla ja loppua kohden jopa osuin maalitauluun. Tulipahan taas tehtyä jotakin sellaista, mitä en olisi ikinä eläissäni uskonut tekeväni ja jälkikäteen se tuntui kyllä ihan älyttömän hyvältä. Hintaahan tuolle lystille tuli noin 5 euroa per nuppi, mikä oli ihan naurettavan halpa hinta tuollaisesta kokemuksesta.


Eilen vuorossa oli puolestaan Slovakia-Suomi peli, jossa suomalaiset olivat vähemmistössä, mutta se ei onneksi latistanut tunnelmaa. Ostravahan sijaitsee ihan Slovakian rajan läheisyydessä, joten nämä ovat heille melkein kuin kotikisat. He ovat kuitenkin tosi rentoa porukkaa, joiden kanssa tuli juteltua, laulettua ja tanssittua sekä ennen että jälkeen pelin. Ylipäätänsä kaikilla tuntuu olevan näissä kisoissa hyvä yhteishenki kansallisuudesta riippumatta. Onkin ollut hauska tutustua suomalaisten lisäksi jääkiekkofaneihin ympäri maailmaa.
 

Slovakia peliä saikin jännittää ihan huolella, kun maaleja ei meinannut millään tulla. Onneksi lopulta häkki heilui ja siitä alkoi suomalaisten hurmos. Oli aika mahtavaa kuulla, miten koko pelin kovaäänisesti laulanut ja tanssinut slovakkiyleisö hiljeni täysin Suomen toisen maalin kohdalla. Jääkiekko on kyllä uskomattoman hieno peli, etenkin silloin, kun oikea joukkue voittaa!
 
 
Nyt yritän kerätä voimia ja ääntäni takaisin reissumme loppurutistusta varten. Se on kyllä varma, että tämä tyttö tulee olemaan niin kuollut, kun pääsen kotiin tiistain ja keskiviikon välisenä yönä, mutta on tämä kyllä ollut ehdottomasti sen arvoista. Muistakaahan pitää tunnelma katossa myös kotikatsomoissa, jotta saadaan Suomi tänäkin vuonna finaaliin. Tämän hetkisen pelaamisen ja tunnelman takia uskon täysin, että kisojen viimeisenkin pelin päätteeksi kuulemme Maamme-laulun.
 
Niin ja hyvää äitienpäivää kaikille äideille, etenkin omalleni, joka huolehtii tälläkin hetkellä karvaisesta lapsestani. Olet äideistä parhain <3