Sydämen menetys Skandaalin lapsille

Maanantaina pääsin näkemään ensimmäistä kertaa myös sen toisen puolen Kapkaupungista, kun aloitin työskentelyn erään paikallisen townshipin päiväkodissa/koulussa. Townshipit ovat siis asuinalueita, joissa elää lähinnä tummaa väestöä eli bantuja ja elinolosuhteet ovat niissä hyvin alkeelliset. Asunnot ovat erinäisiä pelti- ja lautahökkeleitä, eikä puhdasta juoksevaa vettä, viemäröintiä, sähköä yms. pääsääntöisesti ole ollenkaan.

 

Township, pelikaaneja taivaalla ja koira leikkiensä parissa

 

Save ylläpitää Kapkaupungin alueella neljää koulua, joista yhden toimintaan saan osallistua kuukauden ajan. Skandaalin koulussa suurin osa lapsista on 2-6-vuotiaita, joten toiminta muistuttaa enemmänkin päiväkotia. Kuitenkin esimerkiksi ensi viikolla, kun kouluissa on loma-aika, tulemme järjestämään erilaista toimintaa myös vanhemmille lapsille. 

 

Koulun ympäristöä ja piha-aluetta

Ainakin kyseisessä koulussa Save on saanut tehtyä hienoa jälkeä, koulun tilat ovat ihanan värikkäät ja viihtyisät. Myös opetusrekvisiittaa ja leluja on paljon erilaisia. Lapset saavat koululla aamiaisen sekä lounaan ja heidän hampaat harjataan päivittäin.

 

Koulun sisätilat

Normaali työpäiväni alkaa puoli yhdeksältä ja loppuu puoli kolmelta. Maanantait ja perjantait ovat yleensä lyhempiä päiviä. Lasten iästä johtuen päivät sisältävät tietysti paljon leikkiä, mutta opetusta yritetään ottaa mahdollisimman paljon osaksi päivää. Suurin osa lapsista puhuu äidinkielenään xhosaa, joten meidän vapaaehtoisten ensisijaisena tehtävänä on opettaa heille englannin alkeita. Opettelemme numeroita, aakkosia, värejä, säätä ja yksinkertaisia sanoja muun muassa leikkien ja laulujen avulla.  

 

Leikin ja opetuksen kanssa käsikädessä kulkee tietysti myös kasvatus. On ollut hauskaa huomata, miten monet samat ongelmat esiintyvät myös yhtä lailla täällä kuin Suomessakin. Jonottaminen on käsittämättömän vaikeaa, jakaminen toisten kanssa vielä vaikeampaa ja aina joku on kiskomassa hihasta huutaen: "Teacher, teacher!" Päivät ovatkin olleet täynnä itkua, naurua ja erimielisyyksiä. Mutta ne kaikki kuuluvat elämään.



Lapsia käy koulussa hyvin vaihteleva määrä, joten varmaankaan kaikkien nimiä en tule kuukauden aikana oppimaan, etenkin kun suurin osa nimistä on todella vaikeankuuloisia näin suomalaisen korvaan. Muutamat helpoimmat ovat kuitenkin jo jääneet pysyvästi mieleen.

  

Vaikka en muistakaan vielä läheskään kaikkien nimiä, on jokainen Skandaalin lapsi valloittanut sydämeni omalla mahtavalla persoonallaan. Toiset kiipesivät heti syliin tai ottivat mukaan leikkeihin, toiset katselivat aluksi etäältä ja tulivat pikku hiljaa tekemään tuttavuutta ja toiset taas juoksivat ryminällä niskaan ja roikkuivat kiinni hiuksissa. Ihania pikkuriiviöitä <3
 

 

Työpäivät eivät ole missään nimessä olleet helppoja, koska lapset vaativat todella kokonaisvaltaista huomiointia. Ja silti koen olevani koko tähänastisen elämäni parhaimmassa työpaikassa ja pitkästä aikaa oikeassa paikassa.  Tunnen olevani hyödyllinen ja että teoillani on merkitystä.

 



 

On mahtavaa kohdata näiden lasten aidot hymyt päivittäin, niissä ei ole tippaakaan teeskentelyä. On upea tunne, kun lapsi tarttuu kädestä kiinni ja pyytää mukaan leikkimään, vaikka yhteistä kieltä ei juuri olekaan. Tai istahtaa syliin silitettäväksi, koska kellään muulla ei siihen ehkä ole ollut aikaa. Vaikka lähtökohdat elämälle ovat näillä lapsilla hyvin toisenlaiset kuin vaikkapa Suomessa, paistaa heistä elämänilo kilometrien päähän. Ja se on onnekseni tarttuvaa!

 

 

Jo nyt ensimmäisten päivien jälkeen voin sanoa, että antamalla saa yksinkertaisesti todella paljon enemmän. Mikään ei ehkä ole parempaa kuin saada hymy omille huulille tekemällä hyvää toisten ihmisten eteen. Joten ihmiset, lopettakaa edes hetkeksi se oman navan tuijottaminen ja tehkää pyyteettömästi jotakin hyvää toiselle ihmiselle. Sen ei tarvitse olla mitään suurta, usein pelkkä aikakin riittää.

 

Olen elämäni aikana tehnyt monenlaisia matkoja, mutta tämä on ehdottomasti niistä merkittävin. Jo nyt se on antanut minulle valtavasti kokemuksia, tunteita ja ajatuksia, joita en olisi koskaan pystynyt saavuttamaan Suomessa. Kuluneet päivät ovat tuoneet perspektiiviä elämääni ja olen alkanut suhtautua siihen uudella tavalla. Olen ehkä vihdoinkin tajunnut, ettei onni ole niinkään riippuvainen materiasta. Vaikka elinolosuhteet ovat kaukana luksuksesta, ruoka on parhaimmillaankin keskinkertaista, omaa tilaa/aikaa on vähän, ilmat ovat olleet melko surkeita, netti reistailee ja kännykkäkin lopetti toimintansa, olen todella onnellinen juuri nyt. Life is good :)