Eilen koossa olivat kolme blondia ja Turku. Se oli kuin mikä tahansa muu niistä lukuisista kerroista, jotka olemme vuosien varrella viettäneet yhdessä. Oli syömistä Fontanassa, jokilaivailua, typeriä valokuvaussessioita, herkuttelua olohuoneessani, juttelua, väittelyjä ja loputon määrä naurua. Ja silti ilmassa oli myös jotain aivan muuta.
Hyvästejä rakkaille ystäville, hyvästejä rakkaalle kaupungille. Haikeutta siitä, ettemme tiedä, koska sama kokoonpano on taas yhdessä. Tytöt ja heidän kaupunki. Sanaton ymmärrys siitä, että se mitä olemme jakaneet yhdessä on jotakin ainutlaatuista ja siitä on pidettävä kiinni, vaikka välissä olisi kuinka monta tuhatta kilometriä.
Kolme niin erilaista ja silti niin samanlaista. Se ei ollut salamaystävyyttä, mutta jotenkin salakavalasti vuodet OKL:ssä hioivat meidät yhteen. Aloimme jutella yhdessä, valittaa yhdessä, nauraa yhdessä ja lopulta myös matkustaa yhdessä. Aloimme täydentää toisiamme. Kolmesta yksilöstä tuli yhdessä jotakin enemmän kuin mitä olisimme olleet erikseen. Yhdessä kuljetun tien on kuitenkin aika haarautua jälleen kolmeksi erilaiseksi ja kiemurtelevaksi poluksi, joita kulkemalla meistä jokainen toivottavasti löytää onnen. Mutta tiedän, että ne polut tulevat vielä risteämään monta kertaa.
Irti päästäminen on yksi elämän vaikeimmista asioista. Ja silti se on ainoa keino mennä elämässä eteenpäin. Vaikken tiedä, tulemmeko seuraavan kerran olemaan yhdessä kuukauden, vuoden tai viiden vuoden päästä, minulla on aina tallessa ne yhteiset muistot. Ihanat hetket, huikeat kokemukset, avartavat keskustelut, hullut hölmöilyt ja vatsanpohjassa tuntuva nauru. Niiden avulla jaksan odottaa sitä päivää, kun kolmen maailmanmatkaajan tiet jälleen yhtyvät. Ja tiedän, että se päivä on onnellinen.
Tytöt, olette niin tärkeitä <3
Hyvästejä rakkaille ystäville, hyvästejä rakkaalle kaupungille. Haikeutta siitä, ettemme tiedä, koska sama kokoonpano on taas yhdessä. Tytöt ja heidän kaupunki. Sanaton ymmärrys siitä, että se mitä olemme jakaneet yhdessä on jotakin ainutlaatuista ja siitä on pidettävä kiinni, vaikka välissä olisi kuinka monta tuhatta kilometriä.
Väsymys painoi silmiä, mutta kukaan ei halunnut käydä nukkumaan. Ja kerrankin Emily ei alkanut tehdä jo kymmeneltä lähtöään. Kenelläkään ei ollut kiire minnekään. Jaoimme hetken, josta kukaan ei halunnut päästää irti. Vielä yksi keskustelu, vielä yksi naurunpurskahdus yhdessä ennen väistämätöntä eroa. Ennen kyyneleitä, jotka eivät lopu vieläkään. Ennen halausta, josta ei haluaisi koskaan päästää irti.
Kolme niin erilaista ja silti niin samanlaista. Se ei ollut salamaystävyyttä, mutta jotenkin salakavalasti vuodet OKL:ssä hioivat meidät yhteen. Aloimme jutella yhdessä, valittaa yhdessä, nauraa yhdessä ja lopulta myös matkustaa yhdessä. Aloimme täydentää toisiamme. Kolmesta yksilöstä tuli yhdessä jotakin enemmän kuin mitä olisimme olleet erikseen. Yhdessä kuljetun tien on kuitenkin aika haarautua jälleen kolmeksi erilaiseksi ja kiemurtelevaksi poluksi, joita kulkemalla meistä jokainen toivottavasti löytää onnen. Mutta tiedän, että ne polut tulevat vielä risteämään monta kertaa.
Irti päästäminen on yksi elämän vaikeimmista asioista. Ja silti se on ainoa keino mennä elämässä eteenpäin. Vaikken tiedä, tulemmeko seuraavan kerran olemaan yhdessä kuukauden, vuoden tai viiden vuoden päästä, minulla on aina tallessa ne yhteiset muistot. Ihanat hetket, huikeat kokemukset, avartavat keskustelut, hullut hölmöilyt ja vatsanpohjassa tuntuva nauru. Niiden avulla jaksan odottaa sitä päivää, kun kolmen maailmanmatkaajan tiet jälleen yhtyvät. Ja tiedän, että se päivä on onnellinen.
Tytöt, olette niin tärkeitä <3
Voi Elisa! Olipa niin kauniisti taas kirjoitettu, että itkuhan siinä tuli jälleen... Enkä voi edes ruksittaa mitään, koska hyvästit eivät ole hauskoja tai mielenkiintoisia, enkä todellakaan tykkää niistä! =( Kiitos vielä tuestasi ja täytyy kyllä sanoa, että se mitä sanoit minulle eilen parkkipaikalla jätti minuun ikuiset jäljet. Miten kukaan voikaan puhua niin kauniisti ja onnistua sanomaan juuri ne sanat joiden kuuleminen oli minulle todella tärkeää. Kiitos siitä ja kaikesta muusta! Olen usein sanonut, että sulla on sana hallussa kun kirjoitat, mutta on se nähkääs muutenkin =).
VastaaPoistaMulla oli äsken vaihteeksi positiiviset hyvästit kun sain vihdoin SO11-esseen valmiiksi ja sanoin samalla hyvästit Okl:n kirjoitelmille (siis sillä olettamuksella, että pääsen läpi... =/) Pitkästä aikaa hyvästit, joka oli mielekäs ja pisti hymyn huulelle, siis siksi aikaa kunnes tulin tänne blogiisi lukemaan... =D
Kiitos vielä ihanasta postauksesta! Olet todella rakas ja tärkeä ystävä! <3
Kiitos Emily, kaikesta <3 Joskus, kun sitä oikein tsemppaa, niin pystyy näköjään ilmaisemaan itseään myös suullisesti :D Halusin, että tiedät ne asiat ennen lähtöäsi ja tarkoitin joka ikistä sanaa. Mahtavaa, että sait sen pirun raportin väsättyä ja jopa vielä hyvissä ajoin! Toivon sinulle niin paljon kaikkea hyvää sinne toiselle puolelle palloa ja odotan sitä hetkeä, kun taas seuraavan kerran tapaamme :) Elä, nauti ja ole onnellinen, mutta älä koskaan unohda meitä <3 Olet niin tärkeä, rakas ja upea ihminen, älä anna maailman tai kenenkään muuttaa itseäsi <3
Poista