Vuoristoratailua ja niitä elämän pieniä iloja

Tuntuu kuin elämäni olisi tällä hetkellä se huvipuiston hurjin vuoristorata. Tapahtumat ja tunteet kiitävät liian kovaa vauhtia ylhäältä alas heittäen siinä samalla voltteja surmansilmukoissa. Pää on vauhdista sekaisin, heikottaa ja en meinaa enää pysyä tämän vuoristoradan kyydissä. Aivan liian paljon on tapahtunut aivan liian lyhyessä ajassa. Uudet kolhut repivät auki vanhat haavat, jotka eivät ole vielä läheskään arpeutuneet.

Tänä aamuna tuijotin peilistä väsynyttä, vanhentunutta, ahdistunutta ja eksynyttä ihmistä. En meinannut tunnistaa itseäni. Päässä kaikuivat Maija Vilkkumaan biisin sanat: "Mun elämä, milloin siitä tuli näin hirveä?" Harkitsin hetken kömpiväni takaisin sänkyyn ja nukkuvani tämän päivän ohi, mutta sitten vihdoin kyllästyin tähän kaikkeen itsesäälissä pyöriskelyyn, puin päälleni kirkkaanpinkin sadetakkini ja lähdin ulos kaatosateesta huolimatta. Olo ei vieläkään ole mitenkään loistava, mutta tiedän, että joskus tulee taas sekin päivä, kun voin ihmetellä ääneen: "Mun elämä, milloin siitä tuli näin mahtava?"

Niinpä päätin nyt vihdoin kirjoittaa niistä pienistä iloista, joita on mahtunut tämän kaiken tunnemyrskyn keskelle. Tähän suurena innoituksena toimii tuo rakkauspakkaukseni Mindi, joka suhtautuu elämään joka päivä kadehdittavan positiivisella tavalla. Siitäkin huolimatta, että se sai toisen epileptisen kohtauksen viikko sitten sunnuntaina, joutui olemaan tutkimuksissa ja nukutettuna magneettikuvauksessa koko keskiviikon ja sai lopulliseksi diagnoosikseen epilepsian.

Eipä tunnu murheet siltikään pienen mieltä painavan, toisin kuin emännän. Olihan se toisaalta hyvä, että joku diagnoosi saatiin, mutta elättelen edelleen pientä toivoa, että kohtaukset olisivat johtuneet jostakin muusta ja lääkityksen aion aloittaa vasta, jos Mindille tulee vielä kolmas kohtaus. Toivon kuitenkin koko sydämestäni, että niin ei enää kävisi ja Mindi saisi elää terveenä ja ilman lääkityksiä koko (pitkän!) loppuelämänsä.

Olin siis lähes koko viime viikon Helsingissä päin, josta kirjoitan vielä erikseen, kunhan taas kerkeän ja jaksan. Viikkoon kuului hermojaraastavien tutkimusten lisäksi myös paljon kivaa, kuten veljentyttären ristiäiset ja Jukka Pojan keikka. Mutta nyt vihdoin niihin positiivisiin asioihin, jotka ovat piristäneet mieltäni kuluneiden viikkojen aikana. 

Nauru

Itku ehkä puhdistaa, mutta nauru on minulle ehdottomasti elämän eliksiiri. Mikään ei piristä samalla tavalla kuin kunnon räkänauru, johon meinaa melkein tukehtua. Kun olen sellaisen tarpeessa, on vain yksi numero, joka toimii aina, ja se on Viivin. Jos elämä ahdistaa, pääni meinaa seota huolista tai olen joutunut kestämään maailman tylsimpiä ihmisiä, ratkaisu on aina häröpuhelu Viiville. On oikeastaan aivan sama, mistä syystä puhelumme alkaa, mutta kaava on lähes aina sama. Kun "oikeat asiat" on saatu käsiteltyä ja lässynlääkuulumiset vaihdettua, alkaa loputon asioiden ja ihmisten ruotiminen, häröjen ideoiden kehittäminen ja hasardimpien hetkiemme muistelu. Jokainen puhelu myös päätyy aina samaan pisteeseen, jolloin jompi kumpi meistä kysyy: "Mitä järkee?" ja toinen vastaa: "Ei mitään!" :D Niin huonoon jamaan en ole vielä koskaan joutunut, etteikö puhelu Viiville saisi minua nauramaan hervottomasti ja piristymään edes hetkellisesti. Toivottavasti en koskaan myös joudukaan.

En keksinyt tähän hätään muuta naurettavaa kuin säälittävät selfieotokseni. Onnistuuko joku niissä oikeesti ensimmäisellä kerralla? Ja siis toi keskimmäinen on niin friikki. Entä jos mut onkin vallannut joku demoni?
Selittäis aika paljon :D

Kesätyö

Yksi ongelmistani ratkesi ainakin osittain, kun sain Camillan avulla itselleni kesätöitä kuukaudeksi Porvoon torilta. Tiedossa on siis mitä todennäköisimmin mansikoiden myyntiä maisterin paperit kourassa, mutta mitäpä tuosta, pääasia, että on edes jotakin työtä. Työ on varmasti ihan mukavaa, vaikka vähän hirvittää se ruotsin puhuminen. Parasta on, että pystyn siinä samalla nauttimaan mökkielämästä, kun muutan töiden ajaksi Porvoon mökillemme ja työpäivät ovat aika lyhyitä. Ihan yksin en joudu siellä olemaan, vaan varmasti koko muukin perhe pyörii siellä ainakin osan ajasta. Mukava (tai hermojaraastava :D) kesäkommuuni meillä siis tiedossa.

Tv-sarjat ja elokuvat

Aika helposti sitä on taas tullut lipsahdettua tv-friikiksi, vaikka sainkin itseni vieroitettua siitä niin hyvin reissuni aikana. Nyt on vaan alkanut ihan liikaa kaikkia mielenkiintoisia sarjoja, joiden lisäksi on vielä vanhatkin suosikit. Salkkarit, Klikkaa mua, Mustat Lesket, Toisen kanssa, Nymfit, Dexter, Holmes NYC, Kosto, Hävyttömät, Duudsonit tuli taloon, Maajussille morsian, Suurin pudottaja ja Tähdet, tähdet noin muutaman mainitakseni :D

Aivan liiallisen tv-kulutuksen lisäksi olen katsellut viime aikoina taas myös aika paljon leffoja. Niistä päälimmäisinä mieleen ovat jääneet molemmat Nälkäpeli-elokuvat, jotka oli pakko nähdä, kun hurahdin niihin kirjoihin ennen reissuun lähtöä. Tykkäsin molemmista leffoista tosi paljon ja odotankin jo suurella innolla trilogian loppuhuipennusta valkokankaalla. Kävin myös pitkästä aikaa elokuvissa, kun olimme pari viikkoa sitten Camillan kanssa katsomassa paljon hehkutetun The Wolf of Wall Street-elokuvan. Eipä ollut turhaa siitäkään vouhkattu, huikeaa suorittamista kaikilta osapuolilta. Ainoa miinus tuli pituudesta, joka oli melkein kolme tuntia, takapuoleni ei kestä sellaista istumista! Onneksi oli sentään ihan törkeät määrät makeaa ja suolaista herkkua helpottamassa istumissuoritusta :D

Koimme myös toisen "huikean" leffaelämyksen Camillan kanssa, kun suureksi järkytyksekseni minulle selvisi, ettei Camilla ollut koskaan nähnyt Spice World-elokuvaa. Minulta, superhamstarilta ja leffafriikiltähän, löytyy luonnollisesti tuo elokuva ja toimivat VHS-laitteet, joten paikkasimme sitten eräänä sunnuntaina tuon aukon Camillan sivistyksessä :P

Ilmaiset sanomalehdet

Tulevaksi opettajaksi seuraan hävettävän vähän maailman menoa. En tilaa sanomalehtiä, en juurikaan katso uutisia ja netin uutissivustojakin seuraan vaihtelevalla menestyksellä. Olen kyllä aina jotenkin perillä ympärillä tapahtuvista asioista, mutta suuria aukkojakin aina välillä löytyy. Tuohon on tullut muutos kuluneiden viikkojen aikana kiitos isin ja Ravattulan Citymarketin. Isi, uutisten ja sanomalehtien suurkuluttajana, oli saanut tilata ilmaiseksi lahjaksi Kauppalehden kahdeksi kuukaudeksi jollekin. Suureksi yllätyksekseni hän päätyi minuun :D Niinpä olen viime viikkojen aikana yrittänyt kehittää itsestäni suuremman luokan talousneroa seuraamalla talouden käänteitä ja pörssikursseja. Tähän mennessä olen tosin kokenut vasta yhden ahaa-elämyksen, kun tajusin, että omaan nimeen kannattaa aina panostaa ;)

Kauppalehden lisäksi postiluukustani kolahtelee (ja herättä minut joka yö) nykyisin myös toinen ilmainen lehti, nimittäin Turun Sanomat, jonka minulle puolestaan halusi tarjota CM Ravattula. Ilahdutti kyllä kovasti saada kirje, jossa ilmoitettiin asiasta, aika mahtavaa että tuollaista oikeasti tehdään. Tai eihän sitä tiedä, jos lasku tulee vasta jälkikäteen! Nöyrimmät kiitokset joka tapauksessa molemmille lahjoittajille, päivä päivältä muutun yhä vain viisaammaksi :D

Sivistystä, pörssivinkkejä ja suklaakakkua mukista. On niitä hyviäkin aamuja ollut viikkojen varrella.

Kevät

Vaikka melkein koko talvi menikin Thaimaan lämmössä, olen silti iloinnut kevään tulosta yhtä paljon kuin ennenkin. Aurinko ja valoisuus saavat väkisinkin paremmalle mielelle ja on ihanaa seurata, kun luonto alkaa puhjeta kukkaan. Lumesta ei ole enää tietoakaan ja ensimmäiset leskenlehdetkin bongailin jo toissa viikolla. Kotiin olen tuonut kevään tulppaaneilla ja tänään laitoin esille jo pääsiäistiput ja -karkitkin.

Pink

En tiedä, onko teillä muilla voimaväriä, mutta omani on pinkki. Se saa mieleni automaattisesti virkeämmäksi ja iloisemmaksi, minkä takia olenkin ryhtynyt jälleen sen suurkuluttajaksi piristääkseni mieltäni. Pinkkiä löytyy vaate- ja kenkäkaapistani, sisustuksestani, kännykästäni, kamerastani, tuoksuistani, cd-telineestäni, meikkipussukastani ja vaikka mistä muualta. Aasian reissultani mukaan tarttui Uniqlon pinkki sadetakkiparka ja huumavan ihanat tuoksut Victoria's Secretiltä. Viime viikon Helsingin reissuilla pinkkivarasto täydentyi ballerinoilla. Pink sykähdyttää myös musiikin puolella ja viime aikoina olenkin piiskannut itseäni kuntoiluun sen tahdissa. Siinä mimmissä on vain kerrassaan huikea määrä asennetta!

Pinkkiä päivään!

Näiden pienten asioiden lisäksi elämääni on tietysti ilahduttanut lukuisat läheiset mukaan lukien koko perheeni ja monet muut sukulaiset, Mindi, ystävät Turussa, Helsingissä, Thaimaassa ja Australiassa sekä kummipoika perheineen. Kun elämä potkii päähän, on ihanaa saada tukea läheisiltä, vaihtaa ajatuksia tai viettää mukavaa aikaa yhdessä tärkeiden ihmisten kanssa. Se saa muistamaan, miten paljon hyvääkin elämässäni kuitenkin on. Tuttujen lisäksi myös muutamat täysin tuntemattomatkin ihmiset ovat piristäneet minua teoillaan ja sanoillaan, mistä olen ollut erityisen otettu. 

Pahoitteluni niille, joihin olen purkanut ahdistustani, kiukkuani ja suruani. Tulen tekemään sitä vastaisuudessakin, mutta kiitos että edes yritätte ymmärtää. Yritän taas tästä eteenpäin olla vähän parempi ihminen, mutta tiedän myös, että ennemmin tai myöhemmin kiukutteleva ja väärinymmärretty kakara saa taas minusta yliotteen, joten pahoittelut siitäkin jo etukäteen.

Maanantain kunniaksi lupaan jälleen itselleni, että alan keskittyä enemmän niihin positiivisiin asioihin ja ajatuksiin negatiivisten sijasta.  Negatiivisuus tulee aina olemaan tietyssä määrin osa minua, mutta en kuitenkaan halua antaa sille musertavaa ylivoimaa. Se on ärsyttävä sairaus, mutta onneksi siitä on mahdollista parantua asennemuutoksella. Tuekseni tähän muutokseen olen alkanut taas lukea sähköpostiini ilmestyviä Positiivarien Aamun Ajatuksia, jotka ennen siirsin suoraan roskakoriin. Tässä yksi niistä herättelemään myös muita negativisteja.

Useimmat tämän elämän varjoista aiheutuvat siitä,

että me seisomme itse auringon edessä.