Hetki, jota odotin 485 päivää

Hetki, jota aloin odottaa 485 päivää sitten, on vihdoinkin koittanut ja odottaminen on ohi. Väliin on mahtunut muun muassa kaksi vuodenvaihdetta ja joulua, ero, muutto, 3 ulkomaanmatkaa, vaellus, päälle 100 opintopistettä, uusia kokemuksia, vanhoja ja uusia tuttavuuksia, blogin perustaminen ja tuhat muuta asiaa. Luulin, että tämä päivä ei koittaisi koskaan, mutta nyt vain ihmettelen, miten aika kului niin äkkiä! En tiedä, pitäisikö itkeä, nauraa, kiljua riemusta vai oksentaa. Tuntuu, että voisin tehdä niitä kaikkia yhtä aikaa :D

Sijaintini on tuttuakin tutumpi Helsinki-Vantaan lentokenttä, mutta vain harvoin olen ollut täällä näin yksin (ja silloinkin märänpää on ollut kotimaassa, eikä toisella puolella maapalloa!). Täytyy kyllä myöntää, että vuosien matkustuskokemuksesta huolimatta, tällä hetkellä jännittää enemmän kuin suostun edes itselleni myöntämään. Pelkään suistuvani paniikkiin, jos alan tarkemmin miettiä sitä valtavaa myllerrystä, joka päässäni pyörii tällä hetkellä. Niinpä ajattelin, että on paras keskittyä vain kettuilemaan teille kaikille, jotka jäätte kärvistelemään Suomen ankeisiin keleihin. Minua taas odottaa alle 12 tunnin päästä elämä ravun punisena hikoilevana porsaana, joten teidän sietääkin olla kateellisia :D Alustavan paniikin rinnalla on tietysti myös suunnaton riemu siitä, että pääsen jälleen kerran kohti uusia seikkailuja.

 

Olisi niin paljon sanottavaa, mutta pää lyö tyhjää. Olette rakkaita, tulee niin kova ikävä, pitäkää huolta itsestänne. Sitä minäkin yritän parhaani mukaan. Yritän myös, että minusta kuuluisi täällä blogin puolella mahdollisimman paljon, mutta kaikki selviää tarkemmin vasta perillä. Thaimaa here I come!

 

P.S Eiks joku tämmönen biisi kuulu aina laittaa, jotta kaikkia ärsyttäisi vielä enemmän se, että olen pian tasaisessa 30 asteen lämmössä :D Okei, nyt pitäis ehkä mennä koneeseenkin, etten jää tänne kentälle ruikuttaa. Kuulemisiin!