Sekoavan sekopään sekavat sepustukset

Jos edellinen postaus henki arvokkuutta hillityssä ja hallitussa isänmaallisessa hengessä, niin nyt on sitten tiedossa sellainen ajatusoksennus ja valitusvirsi, että oksat pois! Tai, mitä voi odottaa postaukselta, jonka kirjoittamisen aloittaa pe-la välisenä yönä klo 02.23 pyörittyään lähes neljä tuntia sängyssä unettomana ja kirottuaan lähes kaiken mahdollisen elämässään. Se kai tässä bloggaamisessa juuri parasta onkin, kun välillä voi kirjoittaa oikeasti tärkeistä asioita ja välillä tämä taas toimii pikaisena terapiaistuntona, kun pää on sanomassa hetkenä minä hyvänsä RIKS, RAKS ja POKS!

Kulunut viikko on sujunut erittäin hektisissä merkeissä, eikä ole tosiaan tarvinnut miettiä, mitä oikein tekisi. Päivät ovat kuluneet tiukassa rutiinissa, joka on näyttänyt jotakuinkin tältä. Aamusta ylös ja lenkille Mindin kanssa, aamujumppa ja sen jälkeen väkertämään viimehetken paniikissa gradua. Jossain välissä olisi hyvä muistaa syödä jotain, lenkittää Mindi ja potea syyllisyyttä siitä, ettei kerkeä hengailemaan Mindin kanssa, vaikka kovasti haluaisi. Viiden aikaan suuntaan töihin postiin lajittelemaan kirjeitä ja kortteja lähteväksi ympäri maailmaa, josta pääsen kotiin yhdeksän-puoli kymmenen aikaan. Sen jälkeen jaksan juuri ja juuri katsoa Salkkarit tallennuksesta, lenkittää Mindin ja vaipua koomaan herätäkseni seuraavaan samanlaiseen päivään edes jotenkin pirteänä. Ja sitten kun olisi ollut se yksi yö, kun olisi voinut nukkua rauhassa, niin hengailen tietysti hereillä. PRKL!!! Toiskohan joulupukki mulle tänä vuonna normaalit yöunet? Tulis meinaan tarpeeseen.

Joulupostin lajittelun lisäksi kerkesin onneksi lähettämään omatkin joulukortit :)

No joo, hommahan toimii siis niin pitkään, kun mitään muuttujia ei tule matkaan. Koko systeemin voi kuitenkin kaataa niinkin vähäiset asiat kuin ruokakaupassa käynti, liian pitkä puhelu läheisen kanssa tai ylimääräinen tv-ohjelma, jonka haluan katsoa Mindin kanssa köllötellen. Sitten podetaankin taas vähän lisää huonoa omaatuntoa ja kirotaan, kun hommat eivät mene niin kuin oli suunnitellut. Yllätyksenä tämä tilanne ei tosiaan tullut, vaan osasin kyllä odottaa tätä joulukuista kaaosta, kun liian lyhyeen aikaan tungetaan gradun kritiikki, muut kouluhommat, työt joka arki-ilta, joulu- ja matkavalmistelut sekä itsensä, Mindin ja kodin ylläpito ja huolto. Yksi viikko takana ja toinen vielä hullumpi edessä ja olen täysin loppu. En käsitä, miten toiset ihmiset jaksavat vastaavaa tai pahempaa stressimäärää koko elämänsä! 

Maailman ihanimmat joulukuusenkoristeet, jotka ovat roikkuneet perheemme kuusessa, niin pitkään kuin pystyn muistamaan. Nyt ne ovat omassa kuusessani <3

Itselläni on aina ollut stressiherkkä kroppa, joten yleinen ketutus ei ole ainoa siitä aiheutuva vaiva. Muun muassa päänsärky, niska- ja hartivaivat, vatsakivut, iho-ongelmat, unettomuus, tavaroiden tiputtelu, itsensä kolhiminen ja herkkujen ahmiminen ovat jatkuvana seuranani tällä hetkellä kaiken muun kivan lisäksi. Paras keino stressin lievitykseen on tietysti aika ystävien, perheen tai Mindin kanssa, hyvänä kakkosena tulee avautuminen blogissa ja kolmantena se ajatus, että on sitä ennenkin selvitty pahemmastakin ja tullaan selviämään vielä tästäkin. Yksi, myös hyvin stressiin pureva, keinoni on hankkia iloa maailman lapsellisimmista asioista. Viime aikoina ne ovat olleet muun muassa joulukalenterin Hello Kitty-yllätykset, maailman söpöimmät lumiukkolapaset ja perintöjoulukoristeet, jotka sain suureksi kunniakseni ripustaa tänä vuonna omaan kuuseeni.

Maailman söpöimmät lapaset ovat vihdoinkin löytyneet!

Viime viikonlopunhan vietin tosiaan pidennettynä Lauttasaaressa, jossa juhlistimme sekä itsenäisyspäivää perjantaina että erään ystävän ylioppilasjuhlia lauantaina. Oli kyllä taas niin hauska viikonloppu, että sen voimalla olen jaksanut puskea tätäkin viikkoa eteenpäin. Itsenäisyyspäivää vietimme rauhallisesti kotona lähes koko perheen voimin. Äiti oli kyllä pistänyt jälleen kerran parastaan niin koristeluissa, kattauksessa kuin ruuissakin. Oppiikohan sitä koskaan itse loihtimaan vastaavia juhlaillallisia? 

Lauantai-ilta sujuikin riehakkaammissa merkeissä, kun vuorossa olivat tosiaan nuo kauan odotetut ylioppilasjuhlat. Juhlat kokosivat paikalle kiitettävästi larulaista edustusta niin nuoremmassa kuin vanhemmassakin ikäpolvessa ja kumpienkin suoritus oli melkoisen vakuuttavaa :D Viralliset juhlat viettettiin Villa Salinissa, jossa en ollutkaan itse aikaisemmin käynyt. Juhlapaikka oli viihtyisä ja hieno ja tarjoilut olivat myös herkullisia. Juhlien jatkot olivat tietysti, missäs muuallakaan kuin, Bistro Piratissa ja siellä tunnelma kyllä viimeistään repesi liitoksistaan. En ole ehkä koskaan nähnyt sitä niin täynnä ihmisiä! Iltaan kuului loputon määrä naurua, toinen toistaan huonompia juttuja, käsittämättömiä tempauksia, kaatumisia (sekä juomien että ihmisten!) ja tunteenpurkauksia. Kaikkea siis, mitä voi odottaa juhlilta, jota oltiin odotettu 7 ja puoli vuotta :D 

WTF? :D

Kuvia ilasta ei tullut otettua kuin muutamia ja nekin niin kauheita, että ajattelin säästää muut häpeältä, paitsi itseni! Siis oikeesti, mitä järkeä on laittaa itseään juhlakuntoon tunnin ajan, kun parhaimmassakin kuvassa näyttää tältä? :D Syytän ehkä kuitenkin myös vähän kuvaajaa, valaistusta, kuvakulmaa ja känniä, mutta silti!!! Jos jotain positiivista täytyy keksiä, niin ainakaan parin kuukauden aikana laihduttamani 5 kiloa eivät ole lähteneet naamasta, mikä on onni, koska ilman kaksarikuvia elämä ei vain olisi elämisen arvoista :D No, ainakin kaikille tuli tämän myötä selväksi, miksi naamani näkyy täällä blogin puolella suhteellisen harvoin!

Niin joo, blogiarvonnatkin tulivat ja menivät ja nyt sitten varmistui ainakin sekin, että blogini lukijat ovat samanlaisia kuin sen kirjoittajakin eli hiljaisia stalkkaajia :D Ei se mitään, olette rakkaita kuitenkin, ja muutamien rohkeiden kommentit otan sitten sitäkin suuremmalla lämmöllä vastaan. Täytyy ilmeisesti kehitellä joitain toisia keinoja ilahduttaa teitä tai toivoa, että nämä tekstit tekevät sen puolestani (joopajoo :D). Ainoastaan harmittaa se, että arvontojen palkinnot jäivät pyörimään turhina nurkkiini (täällä kun tätä kamaa on muutenkin ihan kiitettävästi!), kuten myös tämä ihanuus, jota seuraavan arvonnan palkinnoksi jo kerkesin kaavailla.

Sitten voisin vielä kitistä vähän säästä, joka on tällä hetkellä ehkä maailman ankein! Harmaus, pimeys, märkyys, kylmyys, tuulisuus ja liukkaus eivät tosiaan ole niitä puolia, joita Suomen sääoloissa rakastan. Missä se lumi oikeasti viipyy? Vaadin valkean jouluni!!! Ja muutenkin, haluan päästä nauttimaan kunnon talvikeleistä edes hetken, ennen kuin suuntaan kohti jatkuvan hikoilun paratiisia. 

Joulufiilistelyn aloittaminen marraskuussa muuten kannatti, koska tällä hetkellä sille ei vain ole aikaa. Onneksi kerkesin mutustella 20 joulutorttua, vähintään saman verran pipareita, ihastella Turun jouluvaloja, ostaa joululahjat, kuunnella joululauluja ja lähettää joulukortit ennen tätä pahinta kaaosta. Kaikesta kiireestä ja stressistä huolimatta tiedän, että joulu tulee tänäkin vuonna ja pian pääsen nauttimaan viikon toimettomuudesta maaseudun rauhaan. Kun vain selviän vielä yhdestä viikosta!

No ehkä lopetan nyt vihdoin tämän selostuksen ja palaan takaisin gradun pariin (lue: menen ahmimaan loputkin joululahjoihin tarkoitetuista suklaista :D) Toivottavasti teillä muilla joulunodotus sujuu vähän rennommissa merkeissä!