Syypää mun hymyyn

Rakkain päivänsäteeni Mindi täytti eilen jo kolme vuotta, joten ajattelin tehdä postauksen keskittyen tuohon elämäni tärkeimpään karvapalloon :)

Geenan poismenon jälkeen kuvittelin pitkään, etten voisi enää koskaan hankkia koiraa itselleni. Ajatus Geenan korvaavasta koirasta tuntui pahalta ja ajattelin vertaavani uutta koiraa koko ajan vain Geenaan. Aika kuitenkin kului, elämäni siirtyi Turkuun, opiskelut alkoivat ja muutin yhteen poikaystäväni kanssa. Vaikka elämä oli kaikilta osin kunnossa, jokin tunti kuitenkin puuttuvan. Jalat alkoivat kaivat lenkkikaveria, tyhjään kotiin tuleminen tuntui maailman tylsimmältä ja muutenkin koirakuume alkoi nostaa päätänsä ihan todella.

Ajatus uudesta koirasta ei enää tuntunut kovin tuskalliselta, vaan pikemminkin toivottavalta. Ymmärsin, että uusi koira ei tulisi koskaan korvaamaan Geenan jättämää aukkoa sydämessäni, mutta se voisi omalla persoonallaan luoda oman lokeronsa sydämeeni. Uusi labradorinnoutaja olisi kuitenkin ollut liian tuskallista ja muutenkin halusin käytännön syistä pienemmän koiran. Harkinnan jälkeen päädyimme valitsemaan roduksi cavalier kingcharlesinspanielin, emmekä olisi voineet valita paremmin!

Toukokuussa 2010 saimme iloisia uutisia Laritin kennelistä, meille tulisi kesällä pieni koiranpentu. Ensimmäinen kohtaaminen Mindin kanssa oli ikimuistoinen. Oli uskomaton tunne, kun tajusin, että tuo maailman suloisin pikku pallero tulee olemaan osa perhettäni ja elämääni. Ensimmäisen tapaamisen jälkeen aika tuntui kuluvan liian hitaasti, kun olisin halunnut jo heti ensinäkemältä napata Mindin mukaani :)

Viikot onneksi kuluivat ja vihdoin heinäkuussa saimme hakea Mindin kotiin. Mindin ensimmäinen koti oli Helsingissä, koska olin kesätöissä siellä. Muutenkin Mindi oppi jo heti pienestä pitäen matkustamaan hienosti autossa, junassa, bussissa ja pyörän korissa sekä asumaan monissa eri paikoissa. Koti oli välillä yksiössä, välillä vanhempieni luona, välillä mökillä Porvoossa ja välillä kotona Turussa. Mindi kuitenkin sopeutui tosi hienosti, vaikka sisäsiisteyden oppiminen ottikin aikansa. Onneksi ne ajat on jo takana päin ja nykyään kotiin tullessa on vastassa yleensä vain iloisia yllätyksiä :)

Eka päivä uudessa kodissa jännitti alussa :)

Mutta illalla Mindi oli jo yhtä naurua :D

Elämä alkoi sujua yllättävän hyvin koiran kanssa, vaikka se muuttikin sitä melko paljon. Kaikki suunnitelmat on tehtävä Mindin hyvinvointi huomioiden. Päivärytmi kulkee Mindin lenkkien mukaan, eikä kotoa voi olla poissa juurikaan yli 8 tuntia. Lenkille on tietysti lähdettävä säällä kuin säällä, oli sitten terve tai kipeä. Matkat on suunniteltava hyvissä ajoin, jotta Mindille löytyy hoitopaikka, joista ei onneksi ainakaan tähän mennessä ole ollut puutetta kiitos innokkaiden hoitajien. Joka paikka on täynnä koirankakarvoja, hiekkaa ja likaa. Noiden takia Mindin nukkuminen samassa sängyssä ei tunnu enää hyvältä idealta, mutta toisaalta rakastan kovasti kuorsaavaa unikaveriani ;D

Ei uskoisi, että noin pieni koira voi kuorsata järkyttävän kovaa!

Vaikka Mindin tulo elämääni on hankaloittanut sitä tietyllä tapaa, en ole katunut päätöstäni kertaakaan. Mindin myötä olen saanut elämääni niin paljon iloa ja onnea, jotka lyövät 100-0 edelliset negatiiviset asiat. Rakastan yli kaiken sitä, kun tiedän Mindin ottavan minut vastaan aina yhtä iloisena, vaikka minulla olisi ollut kuinka huono päivä. Mindi saa kaikki päivän murheet ja stressin unohtumaan saman tien.

Etenkin kuluneena vuotena olen ollut niin kiitollinen Mindin läsnäolosta, kun elämä on koetellut monella tapaa. Vaikka olenkin eron jälkeen joutunut totuttelemaan omillaan elämiseen, on minulla ollut aina Mindi tukena ja turvana. Ilman Mindin seuraa tuskin olisin pysynyt näin järjissäni. Puhun Mindin kanssa ihan hirveästi ja olen täysin varma, että Mindi ymmärtää lähes kaiken. Ainakin se kuuntelee aina tosi tarkkaavaisena ja osaa reagoida juuri oikein. Se on vaan niin empaattinen, sydämellinen ja ymmärtäväinen koira.

Lisäksi on vaan hyvä, että koiran kanssa on pakko lähteä ulos, ilman Mindiä liikkuisin murto-osan nykyisestäni. Lenkit Mindin kanssa ovat kyllä aina yhtä huvittavia. Ensinnäkin Mindillä on hyvin persoonallisia tapoja toimittaa asiansa. Lisäksi Mindi on maailman ihmisrakkain ja huomionhakuisin koira, mikä tulee lähes aina ilmi lenkillä. Mindi saattaa bongata jo kaukaa ihan tien toisella puolella kulkevan ihmisen, jonka päättää "hurmata". Tämän jälkeen häntä alkaa heilua vimmatusti, Mindi yrittää hakea aktiivisesti katsekontaktia ja tekee kaiken mahdollisen saadakseen tuon ihmisen huomion. Lähes aina Mindi myös onnistuu operaatiossaan ja saa ihmisen kiinnittämään huomion itseensä. Voi sitä riemun määrää onnistuneen operaation jälkeen :D 

Mamman pienestä pallerosta on kasvanut "iso" tyttö, muuten vaan lähes joka lenkillä joku luulee Mindiä edelleen pennuksi ;) Mindi on vienyt täysin sydämeni ja todistanut vääräksi pelkoni siitä, etten voisi rakastaa kahta koiraa yhtä paljon. Mindissä ja Geenassa on paljon samaa, mutta myös paljon eroja (suurimpana ruokahalu ;D). Siitä huolimatta niistä molemmat ovat lunastaneet lähtemättömän paikkansa sydämessäni omilla täydellisillä persoonillaan.

 Ainoa asia, mikä mieltäni enää painaa, on ajatus Mindin menettämisestä. Kun sydänystävän on menettänyt jo kerran, sitä ei haluaisi enää koskaan kokea uudestaan. On kuitenkin hyvin todennäköistä, että se aika koittaa vielä Mindinkin kohdalla. En edes pysty ajattelemaan sitä tuskaa, minkä se päivä aiheuttaa. Sen takia en edes täysin iloitse Mindin syntymäpäivistä, koska en haluaisi sen vanhenevan enää päivääkään. Minulla ei ole muuta kuin suuri toivo siitä, että saan kokea Mindin kanssa pitkän, onnellisen ja ihanan matkan yhdessä. 

Olen niin kiitollinen, että olen saanut Mindin osaksi elämääni. 

Kiitos Mindi, että olet syypää mun hymyyn tänään ja kaikkina muina elämäni päivinä. 

Olet kultaakin kalliimpaa ja rakastan sinua niin paljon.

P.S Mindi kuorsasi, ulisi ja sätki unissaan minun tyynyni päällä koko sen ajan, kun kirjoitin tätä postausta ;D