Sivut

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Hyvästit talvelle ja loman odotusta

Halusin laittaa blogiini kuvia vielä tästä kuluneesta talvesta. Siksipä ajattelin nyt kirjoittaa talvelle, jotta se vihdoin ymmärtäisi lähteä lomalle ja antaa vuoron keväälle ja kesälle. Selasin kuvia ja tajusin, että talvi on kestänyt jo 5 kuukautta! Siinä on kaksi mielestäni liikaa. Vaikka rakastan Suomen neljää vuodenaikaa, enkä luopuisi niistä mistään hinnasta, on talvi uskomattoman pitkä. Vuodenaikojen täytyisi kaikkien kestää saman verran, eikä niin, että talvi ryövää vuodesta puolet ja muut kolme saavat jakaa lopun. Vaikka lumiset talvimaisemat ovatkin mielestäni maailman kauniimpia, niin kaikella on rajansa. Nyt kaipaan jo palavasti auringon lämpöä, kevään tuoksua ja sitä, kun luonto herää eloon. Joten, kiltti talvi, voisitko mitenkään lähteä ja palata taas upeana ensi vuonna? :)

Ensilumi satoi tänne Turkuun jo 26. lokakuuta, mistä on jo ihan järkyttävän pitkä aika. Nautimme siitä Mindin kanssa täysin rinnoin.



Talvi on ollut mukavan luminen, eikä karseista loskakeleistä ole joutunut kärsimään niin paljon kuin joinakin vuosina. Tänä vuonna olen nauttinut ja kärsinyt talvesta muun muassa näin:

* olen ollut pulkkamäessä
* olen rakentanut lumilinnan
* olen leikkinyt lumisotaa
* olen raivannut auton järkyttävän lumikinoksen alta neljä kertaa saman päivän aikana
* olen liukastellut
* olen kävellyt jäällä
* olen jättänyt perinteiset talvilajit tänä vuonna suosiolla muille ja nauttinut talvesta omalla tavallani :D


Viime viikkoina on onneksi ollut paljon ihania, aurinkoisia talvipäiviä, joista olemme nautiskelleet Mindin kanssa täällä Turussa.



Tässä oli ylistykseni talvelle, jonka myötä toivotan sille hyvää matkaa pois Suomesta. Toivottavasti tavataan taas ensi vuonna, mutta tällä hetkellä Mindi ja minä odottelemme jo tätä:



Sitten tärkeämpään aiheeseen: LOMA alkaa huomenna!

Vaikka kyseessä ei olekaan ulkomaille suuntautuva loma, olen odottanut sitä kuin kuuta nousevaa. Kuten aiemmin kerroin, on tämä vuosi ollut opiskeluni suhteen todella rankka, minkä takia useimmat viikonloppunikin ovat kuluneet työn touhussa. Huomenna minulla alkaa kuitenkin kauan kaivattu, kuuden päivän mittainen pääsiäisloma. Olen päättänyt, että tuolle lomalle en ota mukaan yhtäkään kouluhommaa ja muutenkin aion laittaa aivot narikkaan :D Suuntaan loman aluksi Helsinkiin, entiseen kotikaupunkiini, jossa vanhempani ja toinen veljistäni edelleen asuvat. Viimeksi kävin siellä viettämässä synttäreitäni tammikuun lopussa, joten onkin jo aika vierailla siellä taas. Helsingissä parasta on se, että näkee perhettä, sukulaisia ja ystäviä pitkästä aikaa.

Tällä kertaa olen menossa ainakin katsomaan serkkuni ihanaa, pientä tyttöä, joka syntyi helmikuussa. Lisäksi näen ehkä joitakin kavereita Lauttasaaressa ja tietysti perhettäni. Kaikista oleellisin osa Helsingin vierailuani on kuitenkin aina tapaamiseni sydänystäväni Viivin kanssa. Olemme tunteneet Viivin kanssa ensimmäisestä luokasta lähtien ja olleet jo vuosia parhaita ystäviä. Koska emme ole asuneet lähes viiteen vuoteen enää samassa kaupungissa, on ikävä aina todella kova. Vaikka puhummekin useita kertoja viikossa puhelimessa, ei se korvaa kasvokkain näkemistä.

Meitä yhdistää Viivin kanssa monet asiat. Yksi oudoimmista on meidän jonkinasteinen pakkomielle "läskiohjelmia" kohtaan ;D Seuraamme telkkarista kaikkia mahdollisia painonpudotusohjelmia ja dokumentteja lihavuudesta. Kaikkien aikojen suosikkejamme ovat Tanssi peppu pieneksi ja 4D-dokumentit. Tällä viikolla starttaa uusi ohjelma: Rakas,sinusta on tullut pullukka. Olemme molemmat olleet ihan täpinöissämme tästä uudesta ohjelmasta jo pitkään, ja on ihan mahtavaa, että voimme katsoa sarjan aloitusjakson yhdessä. Tiedän, että tämä on outoa ja kukaan muu ei ikinä ymmärrä näitä juttuja, paitsi Viivi, mutta se tekeekin siitä ehkä juuri parasta :D Tämä on vuorossa siis keskiviikkona klo 21, mutta aloittelemme jo varmasti hyvissä ajoin ennen sitä. Nyt on kaikilla muillakin loistava tilaisuus koukuttua "läskiohjelmiin".

Suosittelemme lämpimästi!


Helsingistä suuntaamme vanhempien kanssa mökillemme Porvooseen viettämään pääsiäistä. Mökille tulevat myös, ainakin käymään, veljeni Jaakko, mummini ja enoni. Rakastan meidän mökkiä todella paljon, siellä on aina mahdollista unohtaa arjen kiireet ja keskittyä vain rentoutumiseen. Luvassa on varmasti ainakin ulkoilua, hyvää ruokaa ja saunomista. Toivottavasti saan myös muut innostettua pelailemaan lautapelejä, mikä on yksi lempiasioistani. Mökillä rakastan myös vanhojen tavaroideni kaivelua, sinne kun on talletettu lähes kaikki lapsuusaikaiset leluni ja muistoni. Maalla olen ollut viimeksi joulunaikaan, joten on ihanaa päästä sinne pitkästä aikaa.



Porvoossa ollessani menen tosiaan sitten lauantaina myös niihin Camillan ja Samin järjestämiin juhliin. Odotan niitä innolla, on hauska päästä juhlimaan ja tutustumaan uusiin ihmisiin. Emily tulee myös täältä, joten en onneksi ole ainoa Porvoon ulkopuolelta tuleva. Camillan juttujen perusteella luvassa on hauska ja ikimuistoinen ilta. Camillan ja Emilyn kanssa nyt kaikki illat ovat enemmän tai vähemmän hulluja, toivottavasti luvassa ei kuitenkaan ole ihan Pariisin reissun tasoista menoa, tai muilla vierailla voi olla VÄHÄN vaivaantunut olo! No, pääasia, että meillä oli hauskaa ;D



Tämmöistä kaikkea on tiedossa tälle viikolle, joten innolla odottelen loman alkua. Huomenna vielä yliopistolle ahkeroimaan, jonka jälkeen voinkin suunnata hyvillä mielin loman viettoon. Kirjoittelen todennäköisesti seuraavan kerran vasta loman jälkeen ensi viikolla, joten oikein ihanaa ja rentouttavaa pääsiäistä kaikille. Muistakaa syödä paljon pääsiäismunia, minä ainakin syön! :)

2 kommenttia:

  1. Hihi odotan kyl jo nyt niin paljon tulevaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
  2. Sama juttu! :D Toivottavasti ootte saanu Samin kanssa haalittua kivasti porukkaa kasaan, et saadan hyvät juhlat.

    VastaaPoista