Sivut

torstai 23. huhtikuuta 2020

Kirjoitusprojekteja ja lukuiloa

Kirjan ja ruusun päivän merkeissä ajattelin vähän kirjoitella siitä, millä mallilla tämän vuoden kirjoitus- ja lukuprojektini oikein ovat. Alkuvuodesta julistin vuoden 2020 kulttuurivuodekseni ja muiden kulttuurielämysten olessa tauolla koronan takia, olen keskittynyt niihin, joita on ollut mahdollista toteuttaa myös näissä poikkeusoloissa. Eli lukemiseen ja kirjoittamiseen.


Aloitetaan siitä selkeimmästä projektista eli blogista. Asetin tavoitteekseni julkaista tänä vuonna vähintään kaksi postausta joka kuukausi. Tuossa tavoitteessa olen pysynyt. Tammikuussa sain julkaistua jopa neljä kirjoitusta ja muina kuukausina olen pysynyt kahden postauksen tahdissa. Toiveena olisi, että blogille jäisi taas enemmän aikaa kesällä miehen jäädessä lomille. Aiheita on välillä vähän vaikea löytää, kun elämässä ei ihan kauheasti tapahdu mitään, mutta on minulla onneksi joitain ideoita muhimassa luonnoksissa.

Blogin lisäksi olen jatkanut toisen kirjoitusprojektini parissa, aina kun siihen vain on löytynyt aikaa. Toiveenani olisi saada ennen Aarnin ensimmäistä syntymäpäivää kirjoitettua ja julkaistua (todennäköisesti omakustanteena) lastenkirja. Kirjan kirjoittaminen on jo pitkään ollut jonkinlainen salainen unelmani. Kirjaprojekti on vain tuntunut niin massiiviselta ja pitkältä, joten sen toteuttaminen on aina siirtynyt tulevaisuuteen. Raskauden aikana ajattelin lastenkirjan olevan tarpeeksi nopea ja matalan kynnyksen tapa aloittaa kirjoittaminen. 


Starttasin projektin odottaessani Aarnia ja nyt kirja alkaa olla jo melko hyvällä mallilla. Kerron kirjasta enemmän, jos ja toivottavasti, kun se valmistuu tämän vuoden aikana. Päähenkilönä on pikkuinen siili ja kirjan tapahtumat sijoittuvat minulle niin rakkaaseen Afrikan luontoo. Ainoa isompi haaste oli se, että lastenkirjassa kuvitus on suuressa roolissa. Minuahan ei ole siunattu yhtään piirustustaidolla. Olisi aivan liian kallista palkata ammattilainen kuvittamaan todennäköisesti omakustanteena julkaistava kirja. Onneksi mieheni siskontyttö on todella taiteellisesti lahjakas neitonen. Olen alustavasti sopinut hänen kanssaan, että hän tekisi kirjaan kuvituksen korvausta vastaan kesälomansa aikana. Koska kirja tulee lahjaksi Aarnille, on mielestäni erityisen ihanaa, että sen kuvittajana toimii hänen serkkunsa. 

Sellaista siis kuuluu kirjaprojektille ja palaan siihen varmasti vielä uudemman kerran tämän vuoden aikana myös täällä blogin puolella. Näiden juttujen lisäksi olen suorittanut yhtä kurssia Humakille ja jos aikaa ja energiaa riittää, suoritan ehkä vielä jonkun kurssin kesän aikana. Opinnäytetyötä en ole vielä aloittanutkaan, sen aika on vasta syksyllä. Ideoita olen kyllä pyöritellyt jonkin verran mielessäni. 


Toinen iso tavoitteeni tälle vuodelle oli lisätä lukemisen määrää kuuntelemalla tai lukemalla vähintään kaksi kirjaa kuussa. Myös tämä tavoite on edennyt mukavasti, vaikka edelleen tuntuu hankalalta muistaa ottaa itselleen lyhyitä lukuhetkiä, kun on tottunut tuntien maratonlukemiseen. Tämmöisiä kirjoja olen lukenut/kuunnellut alkuvuoden aikana:

Tammikuu: 
Pamela Druckerman: Kuinka kasvattaa Bebe
Minna Passi ja Susanna Reinboth: Keisari Aarnio (äänikirja)

Helmikuu: 
Kolmannella lähteellä: hyvinvointipalveluja kulttuurin, liikunnan ja nuorisotyön aloilta (opintoja varten)
Minna Lindgren: Vihainen Leski (äänikirja)

Maaliskuu:
Emmi-Liia Sjöholm: Paperilla toinen (äänikirja)
Mark Manson: Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan – Nurinkurinen opas hyvään elämään

Huhtikuu:
Michelle Obama: Minun tarinani (äänikirja, kesken)
Heather Morris: Cilkan tarina (äänikirja, kesken)

On tuntunut ihanalta saada taas kirjat ja lukeminen säännölliseksi osaksi arkea. Lukeminen on niin hyvää viihdettä ja antaa myös valtavasti ajateltavaa. Äänikirjat ovat oivallisia etenkin pitkillä vaunulenkeillä ja niitä olenkin kuunnellut useampia tämän vuoden aikana. Mutta kyllä silti sydämeni sykkii enemmän paperisille kirjoille, niissä on vain sitä jotakin.


Loppuun löysin vielä tällaisen kirjoihin liittyvän haastetehtävän Lue kirja! -sivulta.
Kerro itsestäsi kirjahyllysi avulla. Vastaa kysymyksiin omistamiesi kirjojen nimillä.

1. Mikä/kuka olet? Pikku naisia

2. Kuvaile itseäsi. Fanni ja rento laiskiainen

3. Mitä elämä sinulle merkitsee? Kasvu

4. Kuinka voit? Vauvahorkka

5. Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi. Huvilasaaresta kaupunginosaksi, kuvia Lauttasaaresta 1940-1969

6. Mihin haluaisit matkustaa? Olympian Latinalainen Amerikka

7. Kuvaile parasta ystävääsi. Nainen paikallaan

8. Lempivärisi? Tumman veden päällä

9. Millainen sää on nyt? Tuhat loistavaa aurinkoa

10. Paras vuorokauden aika? Alku

11. Jos olisit tv-sarja, niin minkä niminen? Sopivasti sekaisin

12. Millainen on parisuhteesi? Rakkaus on ihana tauti

13. Mitä pelkäät? Äideistä paskin

14. Mitä toivot? Hyvän mielen vuosi

15. Päivän mietelause. Sydämenlyönneissä ikuisuus

16. Miten haluaisit kuolla? Sinä päivänä

17. Minkä neuvon haluaisit antaa? Elä rohkeasti

Olisi kiva kuulla teistä lukijoista myös näiden kysymysten avulla. Mitä kaikkea olet jo lukenut tämän vuoden aikana? Onko kirjasuosituksia?

Ihanaa kirjan ja ruusun päivää kaikille! :)

torstai 16. huhtikuuta 2020

Poikkeuspääsiäistä ja koronajatuksia

Hei vaan huhtikuu ja sen myötä saapunut takatalvi. Jos sitä nyt takatalveksi voi edes kutsua, kun ei tänä vuonna ole vielä talvea ollutkaan. Pääsiäinen hurahti nopeasti näistä poikkeusoloista huolimatta, vaikka senkin suhteen kaikki suunnitelmat menivät uusiksi. Pääsiäinen on joulun lisäksi meidän perheelle yleensä sellainen juhla, jonka aikana kokoonnumme ainakin osaksi aikaa yhteen mökillemme Porvooseen.


Niin oli tarkoitus myös tänä vuonna, mutta sitten tuli korona, joka ajoi meidät erilleen toisistamme. Uudenmaan rajat suljettiin, joten Jaakon perheellä ei ollut edes mahdollisuutta tulla Porvooseen Lappeenrannasta. Muutenkin meitä olisi ollut yhteensä yli kymmenen henkeä eli enemmän kuin olisi rajoitusten mukaan sallittua. Olemme yrittäneet välttää muutenkin ihmiskontakteja nyt todella paljon, joten teimme miehen kanssa päätöksen, että jättäisimme pääsiäisen Porvoossa kokonaan välistä ja vietimme sitä kolmistaan kotosalla. Harmitti tietysti, kun kyseessä oli vielä Aarnin ensimmäinen pääsiäinen, mutta onneksi hän ei tule muistamaan tästä mitään.


Pääsiäinen kului siis hyvin rennosti kotosalla syöden, löhöillen, saunoen, ulkoillen ja rakasta Mindiä muistellen. Aarni oli iloisella mielellä, mikä sai hymyn päivittäin omillekin kasvoille. Viestittelimme ja soittelimme videopuheluita läheisille ja nautimme rauhallisista päivistä pienen perheemme kesken. Mämmiä ja suklaamunia tuli syötyä enemmän kuin tarpeeksi ja aurinkokin paistelli aina välillä räntäsateen välissä.


Onneksi pääsimme vielä ennen pääsiäistä viettämään viikon kolmistaan mökillämme, mikä oli niin ihanaa vaihtelua tähän kotona kökkimiseen. Vaikka olen aina viihtynyt tosi hyvin kotona ja arkeni on loppuen lopuksi muuttunut koronan myötä varmasti huomattavasti vähemmän kuin monen muun, niin kyllä sitä vaan huomaa silti kaipaavansa jotain vaihtelua elämäänsä. Maalla ihaninta oli se, että ulkona saattoi kävellä aivan ylhäisessä yksinäisyydessä, eikä tarvinnut suorittaa jatkuvaa pujottelua ihmisiä pullollaan olevia Lauttasaaren rantateitä pitkin, jotta saa pidettyä heihin tarvittavan turvavälin. Olen aina ollut pieni ihmisvihaaja, mutta näinä aikoina kiukku on kyllä välillä noussut uudelle tasolle, kun toiset ihmiset eivät vaan vaikuta piittaavan ohjeistuksista tuon taivaallista.


Tuntuu ihan hassulta, että reilu kuukausi sitten vielä itsekin suhtauduin koronaan aika kevyin mielin ja kävin Aarnin kanssa ihan normaalisti asioilla, vauva-aamuissa ja kaupungilla. Nauroin ihmisten vessapaperin hamstraukselle (sitä en kyllä ymmärrä vieläkään!) ja pidin uhkakuvia koronasta hieman ylimitoitetuilta. Ja sitten yhtäkkiä kaikki oli toisin.


Yhden viikon aikana tuli hirveä määrä uusia ohjeistuksia ja rajoituksia. Samaan aikaan oikeastaan kaikki suunnitelmat keväälle peruuntuivat. Hei hei ystävien häät, musikaali miehen kanssa, pääsiäinen koko perheen kesken, ystävien ja perheenjäsenten tapaamiset, vauva-aamut, museokäynnit, kahvilat ja ravintolat, hieronnat, kuntosalille paluu ja niin moni muu asia.


Mies siirtyi etätöihin, mikä oli toisaalta ihanaa, kun hän pystyi olemaan enemmän kotona kanssamme ja auttamaan Aarnin kanssa. Mutta hyvin pian selvisi, että etäopetus oli paljon uuvuttavampaa ja haastavampaa kuin lähiopetus. Samaan aikaan olen itse yrittänyt saada yhtä kurssia eteenpäin, joka minun on pakko saada suoritettua nyt kevään aikana.


Minulla on ollut oma energiataso aivan äärirajoilla jo pidemmän aikaa, koska Aarnin yöt ovat menneet vaan levottomampaan suuntaan ja herään öisiin keskimäärin 4-5 kertaa. Olimme juuri saaneet kaupungilta päätöksen palvelusetelistä, jonka voisimme käyttää lastenhoitajan palkkaamiseen. Tietenkään emme sitä nyt voi käyttää, koska emme halua altistaa Aarnia viikottain tuntemattomalle ihmiselle. Myöskään vanhempani eivät enää voi auttaa Aarnin hoidossa samaan malliin kuin aiemmin, joten arki on ollut aika kuluttavaa viime aikoina.


Toisaalta on tehnyt hyvää pysähtyä oman elämän ja arjen äärelle ja miettiä, mitkä ovat oikeasti niitä asioita, joita tarvitsen elämääni voidakseni hyvin. Tärkein asia, jota elämääni tällä hetkellä kaipaan, ovat läheiset ihmiset. Odotan niin kovasti päivää, kun voin taas halata kaikkia perheenjäseniäni ja ystäviäni. Kun voin vierailla mummini luona lähes viikottain. Kun voimme kutsua ihmisiä meille kylään ja käydä kyläilemässä. Ja sitä, kun tiedän, koska voin taas seuraavan kerran nähdä rakkaat ystäväni Viivin ja Emilyn Englannista.


Koronakriisi on nostanut pintaan monenlaisia tunteita, mutta samalla olen ollut todella kiitollinen siitä, mitä meillä on. Meidän ei ainakaan tällä hetkellä tarvitse huolehtia taloudellisesta tilanteestamme tai toimeentulosta. Mieheni ei ole tarvinnut stressata irtisanomisesta tai lomautuksista, koska opettajilla riittää töitä enemmän kuin tarpeeksi tällä hetkellä. Minun ei tarvitse huolehtia omasta tilanteestani, koska olen joka tapauksessa vanhempainvapaalla Aarnin kanssa ja suoritan verkkopainotteisia monimuoto-opintoja, jotka eivät juurikaan vaadi ihmisten tapaamista. Meillä on oma, tilava koti, jossa on iso terassi, sauna, uima-allas ja videotykki, mitkä tekevät kotoilusta todella miellyttävää. Voimme tilata ruokaa ja tavaraa suoraan kotiin ja pitää yhteyttä läheisiimme nykyteknologian avulla. Meillä on mahdollisuus ulkoilla ihanissa maisemissa täällä Lauttasaaressa ja käydä mökillä Porvoossa. Me ja kaikki läheisemme olemme ainakin toistaiseksi säästyneet koronalta, mikä on suurin kiitollisuuteni aihe.



On tietysti myös paljon huolta ja murhetta, jotka synkentävät mielen lähes päivittäin. Kuinka paljon korona tulee vaatimaan uhreja ja mitä, jos joku läheisistä sairastuu siihen? Mitä tapahtuu Aarnille, jos molemmat meistä sairastuisi ja joutuisimme sairaalaan? Väkisinkin sitä miettii, kuinka kauan tätä poikkeustilaa kestää ja milloin voimme palata taas elämään normaalisti. Vai voimmeko? Huolestutaa se, mihin tilaan korona ajaa yhteiskuntamme ja taloutemme. Kuinka moni yritys tulee kaatumaan tämän myötä ja kuinka moni ihminen jää työttömäksi? Miten pärjäävät ne jo valmiiksi kaikista heikoimmassa asemassa olevat? Pahemmaksi tämän kaiken tietysti tekee vielä se, että kyse ei ole pelkästään Suomen tilanteesta, vaan lähestulkoon koko maailma on nyt polvillaan koronan edessä. Jos Suomi vahvana hyvinvointivaltiona on jo suurissa ongelmissa, niin entä sitten ne heikommissa asemissa olevat valtiot?


Toisaalta haluan luottaa ja uskoa siihen, että tästäkin hirveästä tilanteesta voi seurata myös jotain hyvää. On ollut ihanaa nähdä, miten yhteisöllisyys ja toisten auttaminen ovat taas nouseet pintaan, kun olemme kaikki joutuneet saman kriisin äärelle. Toivon, että muistaisimme sen myös sitten, kun tämä tilanne on ohi, emmekä vaan painuisi takaisin itsekeskeisiin kupliimme. On myös tärkeää, että jokainen ihminen joutuu nyt miettimään arkeaan ja elämäänsä uudelleen. Mikä on välttämätöntä ja tarpeellista, ja mitä ilman voi ihan hyvin elää? Toivottavasti sillä olisi kauaskantoisia vaikutuksia ihmisten kulutustottumuksiin ja elämänarvohin. 


Yksi positiivisin asia tässä kriisissä on myös ehdottomasti se, miten ympäri maailmaa kantautuu uutisia siitä, miten paljon paremmin luonto tällä hetkellä voi, kun päästöt ovat vähentyneet niin merkittävästi koronan takia. Toivon todella, että tämän jälkeen kaikki päättäjät ja yksittäiset kuluttajat ovat valmiita tekemään kaikkensa ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. Halusimme tai emme, ihminen on osa luontoa, eikä voi asettua sen yläpuolelle. Luonto pärjää mainiosti ilman meitä, mutta me emme pärjää ilman luontoa. Ja jos emme ole valmiita huolehtimaan luonnon hyvinvoinnista, on tämä korona pelkkä alkusoitto tulevaisuudessa odottaville suuremmille katastrofeille ja pandemioille.

Huh, tulipas uppouduttua oiken kunnolla näihin koronajatuksiin. Aluksi mietin, etten halua sitä mitenkään osaksi blogiani, mutta se määrittää tällä hetkellä arkea ja elämää niin paljon, ettei sitä voi oikein sivuuttaakaan. Ja ainakin jää jokin muisto tästä hyvin poikkeuksellisesta ajasta. 

Miten teillä muilla sujui pääsiäinen ja miten olette sopeutuneet tähän korona-arkeen?