Sivut

sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Lähilomailua Jätkäsaaressa

Voihan elämä tätä kevättä! Niin paljon kaikkea, ettei meinaa perässä pysyä. Ja juuri, kun kuvittelin että terveysongelmat olisivat vihdoin ja viimein ohi, niin menetin eilen lähes kokonaan kävelykykyni. Aivan yhtäkkiä en vain pystynytkään nousemaan tai kävelemään, kun alaselkä, pakara ja takareisi huusivat kivusta. Jos tämä ei huomiseen mennessä helpota, on varmaan pakko mennä lääkäriin selvittämään asiaa. Jotenkin tällä hetkellä en oikein uskalla edes ajatella kesälomaa, koska sinne tuntuu olevan vielä ikuisuus, vaikka aika kiitääkin ihan hirveää vauhtia. Keskityn vain selviytymään yhdestä päivästä kerrallaan ja toivon loman koittavan sitten joskus.


Tämä taitaa myös jäädä huhtikuun ainoaksi kirjoitukseksi, koska aikaa ja energiaa ei vain ole nyt yhtään ylimääräistä. Maaliskuun lopussa päätin ihan ex tempore, että nyt pitää saada jotain piristystä kiireisen, stressaavan ja ankeahkon arjen keskelle. Niinpä varasin miehelle yllätyksenä meille huoneen naapurisaaremme Clarion Hotellista. Olimme jo pitkään puhuneet, että pitäisi käydä joku kerta lasillisella sen Sky Roomissa, joten samalla tuli hoidettua sitten sekin homma.




Niinpä siis pakkasimme kamat, siirryimme julkisilla muutaman kilometrin pituisen matkan ja aloitimme lähilomamme Jätkäsaaressa. Vietyämme tavarat huoneeseen siirryimme 16. kerrokseen ihastelemaan Helsingin maisemia kuohuvan äärellä. Sky Roomin näkymissä olisi viihtynyt pidempäänkin, mutta yhtäkkiä tajusin unohtaneeni uikkarit kotiin. Yleensä teen aina pakkauslistan reissuun lähtiessä, mutta ajattelin tämän olevan niin pikapyrähdys, ettei sitä tarvittaisi. Ja tämähän kostautui sitten heti.




No, onneksi satuimme olemaan lähilomalla, joten kävelin Ruoholahden metroasemalle ihanassa auringonpaisteessa, hyppäsin metroon ja suhasin sillä kotiin ja takaisin hotellille alle tunnissa. Pienen lisälenkin jälkeen sitten pääsimme vihdoin nautimaan hotellin upeista saunatiloista ja kattoaltaasta.



Upeaa Lauttasaaren taakse painuvaa auringonlaskua pystyi seuraamaan suoraan saunan lauteilta ja ulkoallas viilensi sopivasti löylyjen jälkeen. Aivan etuosa altaasta on kokonaan lasia ja sen osan pohjasta näkee suoraan alas kadulle 16. kerroksen korkeuksista.




Rentoutumishetken jälkeen kävimme syömässä hotellin yhteydessä sijaitsevassa Kitchen & Table ravintolassa, jonka ruuat olivat varsin oivallisia. Lähiloman kunniaksi vedin jalkaani ihanat Minna Parikan Raquelit, jotka sain huomenlahjaksi mieheltäni elokuussa <3 Loppuilta kuluikin sitten rennosti hotellihuoneessa makoillen. 



Mies lähti aamusta vielä uudelleen saunomaan ja uimaan. Itse kävin ottamassa parit kuvat altaasta ja siirryin sen jälkeen nauttimaan hotellihuoneeseen lämpöisestä vaahtokylvystä. Rakastan kylpemistä ja lähes aina, jos hotellihuoneessa on amme, on minun päästävä sinne lillumaan. 



Kylpyhetken jälkeen maistui hotellin runsas aamupala, jossa oli kaikkia lemppareitani. Erilaisia leipiä, karjalanpiirakoita, juustoja, munakokkelia, pekonia, lohta, hedelmiä, marjoja, smoothieta, pannukakkuja ja vaikka mitä muuta ihanaa. Vatsat pullollaan siirryimme vielä löhöilemään huoneeseen ja kirjauduimme ulos vasta juuri ennen puoltapäivää. Hotellilta kävelimme Jätkäsaaren Verkkokauppaan, josta olin bongannut Nintendo Classic Mini konsolin. Tuo on siis pienoisversio legendaarisesta NES 1985 konsolista, joka on ainakin minulle se ainoa ja oikea pelikonsoli. Huristimme metrolla takaisin kotiin ja loppupäivän vietimmekin Super Marion ja muiden klassikkopelien parissa.

Clarion tarjosi mahtavat puitteet meidän ihanalle ja rentouttavalle lähilomalle ja olo oli sen jälkeen todella virkistynyt, vaikka etäisyyttä kodista tuli alle viisi kilometriä. Täytyisi ehdottomasti suosia lähilomailua enemmänkin. Ei ainoastaan sen ekologisuuden, mutta myös sen mukavuuden takia. Lomafiiliksen voi todellakin kokea myös lähes kotiovella.

Oletko sinä tehnyt lähilomia? 
Ihanaa tulevaa viikkoa ja hauskaa vappua kaikille! :)