Sivut

tiistai 20. maaliskuuta 2018

Travelisa 5 vuotta! - Reissuja ja tapahtumia matkan varrelta

Elämä on tällä hetkellä yhtä muuttomyllerrystä, minkä takia matkakertomukset saavat vielä odottaa. Tämä postaus oli kuitenkin pakko kirjoitella, koska tänään on Travelisan merkkipäivä. Blogini täyttää jo viisi vuotta ja se on ehdottomasti postauksen arvoinen asia. En voi oikein edes uskoa, että siitä on kulunut jo niin monta vuotta, kun ensimmäistä kertaa kirjoittelin tänne blogiini.


Viisi vuotta on aika lyhyt pätkä ihmisen elämästä. Toisaalta taas nämä kuluneet vuodet ovat sisältäneet niin paljon tunteita, tapahtumia ja kokemuksia, että tuntuu kuin tässä olisi kulunut enemmänkin aikaa. Se on ainakin varmaa, etten muistaisi puoliakaan näiden vuosien tapahtumista, jos en olisi niitä tänne blogiin kirjoitellut, niin lahopäinen minusta on tullut. Juhlapäivän kunniaksi kävin läpi kulunutta viittä vuotta ja tiivistin tärkeimpiä elämäntapahtumiani ja matkojani tähän kirjoitukseen.


Maaliskuu 2013-Maaliskuu 2014


Mitä elämässäni tapahtui?


Asuin Turun YO-kylässä koirani Mindin kanssa, jonne muutimme 2013 tammikuussa erottuani pitkäaikaisesta suhteestani.


Suoritin hirveällä tahdilla luokanopettajan opintoja Turun yliopistossa, 99 opintopistettä yhdessä lukuvuodessa (normaali määrä on noin 60).


Niiden ansiosta pystyin viettämään kesän ilman kesätöitä, josta nautin täysillä.


Vietin sinkkuelämää vuosien jälkeen ja opettelin rakastamaan itseäni.


Tulin tammikuussa 2014 tädiksi ensimmäistä kertaa, kun Tuomakselle ja Anulle syntyi tyttö 26.1.

Maaliskuun alussa palasin kotiin kahden kuukauden reissaamisen jälkeen, mikä aiheutti paljon ristiriitaisia tunteita.

Missä matkustin?

Kesäkuussa vietin lähes viikon New Yorkissa vanhempieni kanssa.


Heinäkuussa matkustin Tuomaksen ja Anun kanssa Lappiin, jossa teimme viiden yön vaelluksen Lemmenjoen kansallispuistossa.


Elokuussa seikkailin Viivin kanssa viisi päivää  Prahassa.


Tammi-helmikuussa asuin kuusi viikkoa Thaimaassa ja suoritin viimeisen opetusharjoitteluni Pattayan suomalaisessa koulussa.


Helmi-maaliskuussa matkustin Thaimaassa, Singaporessa ja Malesiassa Emilyn ja Camillan kanssa.



Maaliskuu 2014-Maaliskuu 2015

Mitä elämässäni tapahtui?


Olin täynnä huolta ja ahdistusta Mindin terveydestä, kun hänelle tuli monta vakavaa sairautta toinen toisensa perään.

Pusersin graduni väkisin valmiiksi ja valmistuin luokanopettajaksi toukokuussa.


Toukokuussa rakastuin myös päätä pahkaa ja koin dramaattisen kesäromanssin.

Myin kesällä mansikoita Porvoon torilla ja asuin useita viikkoja mökillämme Mindin kanssa.



Tein 23-osaisen blogihaasteen kesän aikana.

Elokuussa jätin itkuiset hyvästit Turulle ja muutin tavarani Lauttasaareen, jonne asetuin asumaan Etelä-Afrikan matkani jälkeen marraskuussa.




Opin mielettömän paljon itsestäni, elämästä ja maailmasta vapaaehtoistöissä Kapkaupungissa.


Ylitin pelkoni ja matkustin yksin ympäri Etelä-Afrikkaa.



Tein sijaisuuksia luokanopettajana ja työskentelin eskarin opettajana alkuvuoden.

Täytin tammikuussa 25 vuotta, joka on kai jonkin asteinen merkkipaalu.


Aloitin blogissa MatkaMuistoja-postaussarjan matkoistani ennen blogia.

Päätin vähentää kuluttamistani ja ostovimmaani lahjoittamalla joka kuukausi rahaa hyväntekeväisyyteen.


Hapuilin elämäni suunnan ja miehien kanssa.

Missä matkustin?

Kesäkuussa juhlistin valmistumistani äidin kanssa Amsterdamissa.



Syyskuussa hyppäsin kohti tuntematonta ja lähdin vapaaehtoistöihin Etelä-Afrikkaan. Asuin kuukauden Kapkaupungissa, jonka jälkeen reissasin itsekseni kolme viikkoa ympäri tuota upeaa maata. Vierailin matkan aikana myös Lesothossa.



Maaliskuu 2015-Maaliskuu 2016


Mitä elämässäni tapahtui?


Sain ensimmäisen pitkäaikaisen sijaisuuden luokanopettajana.


Tulin toukokuussa ja kesäkuussa tädiksi toisen ja kolmannen kerran, kun molemmille veljilleni syntyi pojat peräkkäisinä kuukausina. Minusta tuli myös heidän molempien kummitäti.

Kesällä myin taas herkkuja
Porvoon torilla ja asuin useita viikkoja mökillämme.


Aloitin oman 3.luokan kanssa työskentelyn elokuussa.



Koin valtavasti onnistumisia ja iloa luokkani kanssa, mutta myös paljon epäonnistumisia ja stressiä, mikä uuvutti lukuvuoden aikana.

Huoli Mindin terveydestä jatkui edelleen uusien oireiden ja lääkityksien myötä. Mutta suurimmaksi osaksi vietimme onnellista arkea yhdessä.


Ihastuin ja rakastuin ihanaan mieheen, joka rikkoi lähes kaikki miehille asettamani kriteerit.


Missä matkustin?


Toukokuussa matkustin Ostravaan isin kanssa kannustamaan Leijonia jääkiekon MM-kisoissa. Vierailimme myös Puolan puolella Auschwitzissa.


Toukokuun lopussa vietin vielä pitkän viikonlopun Emilyn kanssa Lontoossa.



Heinäkuussa häröilimme viikon Viivin kanssa Ateenassa ja Kreetalla.


Joulun jälkeen lähdimme isin kanssa Malediivien paratiisiin, jossa otimme uuden vuoden vastaan. Paluumatkalla vietimme muutaman päivän myös Dubaissa.


Helmikuussa vietin hiihtolomaa äidin kanssa Vilnassa.



Maaliskuu 2016- Maaliskuu 2017

Mitä elämässäni tapahtui?


Minulle selvisi, että saan jatkaa saman luokan kanssa myös seuraavan lukuvuoden.

Muutin yhteiseen kotiin poikaystäväni ja Mindin kanssa.


Elämässä tuntui olevan niin paljon uusia paloja, etten meinannut löytää blogille aikaa ja pidinkin siitä pitkiä taukoja.

Vietin elämäni ensimmäisen palkallisen kesäloman ja nautin siitä täysin siemauksin.


Jouduin autokolariin Viivin kanssa Kroatiassa.

Pelkäsin menettäväni Mindin, kun se sai rajun sairaskohtauksen heinäkuussa.



Koin suurta onnea siitä, että minulla oli pitkästä aikaa oma perhe, jonka muodostivat poikaystäväni ja Mindi.

Jatkoin töitä elokuussa samassa koulussa, tällä kertaa 4. luokan opettajana.

Luokkaretkellä Korkeasaaressa.

Kohtasin työssäni todella suuria haasteita, joiden myötä aloin palaa loppuun.



Aloitin yhteisöpedagogin opintoja avoimessa-AMK:ssa.

Sain suureksi järkytyksekseni kuulla, että Mindillä saattoi olla kasvain sydämessä.



Helmikuussa jäin opintovapaalle, jotta pystyin viettämään Mindin kanssa mahdollisimman paljon aikaa.

Missä matkustin?


Maaliskuun lopussa suuntasin viettämään pääsiäistä Huippuvuorille, jossa serkkuni opiskeli tuolloin.


Toukokuussa käväisimme Tallinnassa työporukalla.


Kesäkuun alussa vietin viikon Maltalla poikaystävän kanssa.


Heinäkuussa vietin Viivin kanssa vajaa viikon Dubrovnikissa.


Heinäkuussa osallistuin myös Suomen suurimmalle partioleirille Hämeenlinnassa.


Joulun jälkeen lähdimme avomiehen kanssa nauttimaan Gambian lämmöstä. Teimme myös safariretken Senegalin puolelle.


Hiihtolomaa vietimme isommalla porukalla Ylläksellä ja samalla vierailimme Oulussa.



Maaliskuu 2017-Maaliskuu 2018

Mitä elämässäni tapahtui?


Olin opintovapaalla ja nautin rauhallisista päivistä Mindin kanssa.


Maailmani romahti 13.4, kun jouduin saattamaan rakkaan Mindin viimeiselle matkalle kohti Sateenkaarisiltaa, juuri ennen paluutani töihin.

Loppukevät meni täysin sumussa, kun yritin vain selvitä töistä musertavan surun keskellä.


Hain opiskelemaan yhteisöpedagogiksi, mutta en tullut valituksi.

Luulin jatkavani samassa koulussa resurssiopettajana, mutta sekin peruuntui yllättäen.

Tyhjensin luokkani ja jätin itkuiset hyvästit oppilaille.



Elin todella synkissä vesissä ja en saanut kunnolla otetta elämästäni.

Tulin tädiksi neljättä kertaa, kun Jaakolle syntyi tyttö heinäkuussa.

Lensin kuumailmapallolla.


Kihlauduin poikaystäväni kanssa Marjaniemen majakassa, Hailuodossa 27.7.



Osallistuin matkanjohtajakoulutukseen ja työskentelin matkanjohtajana.

Suoritin opintoja avoimessa AMK:ssa ja tein luokanopettajan sijaisuuksia.

Juhlimme suurieleisesti Suomen 100-vuotissynttäreitä.



Ostin ensimmäisen omistusasuntoni tammikuussa.

Tein hää- ja muuttovalmisteluja.

Häämessuilla

Missä matkustin?


Toukokuussa vietin viikonloppua Turussa ja Ahvenanmaalla työporukassa.


Kesäkuun alussa olin äidin ja Anun kanssa Olympian matkalla Toscanassa.


Juhannuksen aikoihin matkustimme avomiehen kanssa Kroatiaan ja Montenegroon.


Heinäkuussa vierailimme avomiehen kanssa Oulussa ja Hailuodossa, jossa myös kihlauduimme.


Syyskuun loppupuolella lähdin avustavaksi matkanjohtajaksi Olympian tilausjunamatkalle Siperian halki.

Lokakuussa vietimme syyslomaa avomiehen kanssa kierrellen Englantia ja Walesia ja nähden rakkaita ystäviäni Viiviä ja Emilyä.


Marras-joulukuussa toimin matkanjohtajana Olympian matkalla Etelä-Afrikassa.


Tammikuussa vierailimme talvisessa Turussa avomiehen kanssa.



Hiihtolomailimme taas koko perheen kesken Ylläksellä ja käväisimme samalla Oulussa.



Maaliskuussa lähdin Olympian kiertomatkalle Nepaliin ja Bhutaniin.



Huh, aikamoista käydä viisi vuotta elämästään pikakelauksella! Miten valtava määrä tapahtumia, matkoja, elämyksiä ja tunnemyrskysjä näihin vuosiin onkaan mahtunut. Elämässä on hyvä aina välillä pysähtyä ja katsoa, millainen matka on tullut kuljettua. Mistä kaikesta sitä on selvinnyt ja mitä kaikkea upeaa sitä onkaan saanut osakseen. Kiitollisena näistä vuosista ja niiden tuomista kokemuksista ja opetuksista käännän katseeni kohti seuraavaa viittä vuotta. Enkä edes uskalla arvailla, mitä kaikkea ne pitävät sisällään. Kiitos kaikille, jotka ovat olleet mukana tällä viiden vuoden mittaisella matkallani. Toivottavasti pysytte mukana myös tulevina vuosina :)