Sivut

lauantai 27. tammikuuta 2018

Talvinen Turku

Kun ulkona on taas ankean märkää ja lumetonta, halusin palata viime viikonloppuun, jonka vietin Turun seudulla satumaisia talvimaisemia ihastellen. Kävin Naantalissa kummipojan synttäreillä ja yhdistimme samaan yhteyteen pienen viikonloppureissun avomiehen kanssa.


Yövyimme Turussa Hesehotellissa (:D), joka oli todella positiivinen yllätys. Huone oli perussiisti ja tilava neljän hengen huone, joka masoi vain 75€/yö. Rakennus oli hyvin äänieristetty, eivätkä liikenteen äänet kuuluneet sisälle ollenkaan. Hotellilta oli vain lyhyt kävelymatka Turun keskustaan ja Aurajoen rantaan. Yöpymiseen kuului myös autopaikka ja wi-fi. Vähän oli tosin naurussa pitelemistä, kun hotellin vastaanotto tosiaan toimii alakerran Hesburgerin yhteydessä, josta ostimme myös aamupalasmoothiet. Mutta ehdottomasti voin suositella Hesehotellia, jos on tarvetta yöpyä edullisesti lähellä Turun keskustaa.


Illalla teimme kävelyn jokirantaan, joka oli valaistu kauniisti. Lumen kuorruttamat puut tekivät maisemista erityisen taianomaiset. Illallisella kävimme Turun Kellariravintolassa, jonka ruuat olivat todella herkullisia. Sen jälkeen pysähdyimme vielä drinkeille tunnelmalliseen Pinellaan.


Sunnuntaina ajoimme aamusta takaisin jokirantaan ja suuntasimme M Kitchen Cafén brunssille Aboa Vetuksen ja Ars Novan tiloihin. Brunssi oli oikein hyvä ja monipuolinen, jonka jälkeen oli hyvä kierrellä vatsat täynnä museoaluetta. Aboa Vetus tarjosi mielenkiintoisen katsauksen historialliseen Turkuun ja Ars Novassa taas pääsi ihmettelemään mielenkiintoista nykytaidetta.


Koska ilma oli ihanan aurinkoinen, teimme lyhyen kävelyn jokirannassa ja nousimme Vartiovuorenmäelle ihastelemaan kauniita talvimaisemia. Nämä jatkuvat kehnot talvet ovat herättäneet minussa ainakin sisäisen talvituristin. Pakko räpsiä hirveä määrä kuvia niistä harvoista talvipäivistä, mitä tänne etelään suodaan. Toivottavasti ennusteet nyt pitäisivät paikkaansa ja talvi palaisi jo ensi viikolla.


Talvi ja Turku, mikä täydellinen yhdistelmä. Kuusi vuotta tuossa ihanassa kaupungissa jättivät minuun ikuisen kaipuun Turkua kohtaan. Viime viikonlopun aikana alkunsa sai myös hieman yllättävä tapahtumaketju, joka toivottavasti johtaa siihen, että Turkuun tulee palattua taas vähän useammin tulevaisuudessa.


Näiden talvisten kuvien ja Turku-hehkutusten myötä toivottelen kaikille oikein mukavaa viikonloppua! :)

keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Safarilla Pilanesbergissa

Nyt palataan ajassa taaksepäin marraskuun loppuun, jonka vietin ihanassa Etelä-Afrikassa matkanjohtajana. Lensimme ryhmän kanssa Johannesburgiin, josta jatkoimme suoraan reilun parin tunnin ajomatkan Pilanesbergin kansallispuistoon. Pilanesberg on pinta-alaltaan noin 60 000 hehtaaria ja se on Etelä-Afrikan neljänneksi suurin kansallispuisto. 


Pilanesbergin maasto on hyvin kumpuilevaa, koska se sijaitsee entisen tulivuoren kraatterin alueella. Kansallispuisto on ihmisen perustama ja suurin osa sen eläimistä on tuotu alueelle 1970- ja 1980-luvuilla. Pilanesbergissa elää koko Big 5 eli norsut, sarvikuonot, leijonat, leopardit ja afrikanpuhvelit. Niiden lisäksi puistossa asustelee muun muassa lukuisia eri antilooppilajeja, kirahveja, seeproja, gepardeja, pahkasikoja, hyeenoja, virtahepoja, krokotiileja ja yli 300 eri lintulajia. 

Vasemmalla kudut, oikealla ylhäällä gnu ja alhaalla kaama-antilooppeja.

Safariajot tehdään aikaisin aamulla ja iltapäivällä ennen auringonlaskua, jolloin suurin osa eläimistä on liikkeellä. Safarimatka ei siis varsinaisesti käy lomailusta, koska herätykset ovat yleensä jo ennen viittä aamulla. Väsymyksen kuitenkin unohtaa samantien, kun ensimmäiset eläimet tulevat näköpiiriin. 

Oikealla kirahvit, vasemmalla ylhäällä kilpikonnat rantautumassa ja alhaalla sarvikuonon takapuoli :D

Aamuajon jälkeen palasimme nauttimaan runsaan buffetaamiaisen majapaikkaamme Bakubung Bush Lodgeen. Se sijaitsee luonnonpuiston sisällä ja monet eläimet olikin mahdollista bongata aamupala- tai lounaspöydässä istuen. Huoneet olivat ihanan tilavat ja viihtyisät, henkilökunta ystävällistä ja ruuat erinomaisia.

Bakubung Bush Lodge

Teimme matkan aikana yhteensä neljä safariajoa. Ainoastaan ensimmäisen päivän aamuajo oli eläinanniltaan melko vaatimaton. Osa safariajon jännitystä on juuri se, että ei voi koskaan tietää, mitä tapahtuu seuraavaksi. Välillä ei nähdä juuri mitään ja välillä taas eläimet marssivat esiin toinen toisensa perään. Big fivesta bongasimme kahden päivän aikana kolme: leijonat, sarvikuonot ja norsut. Koska olin töissä, en ehtinyt paneutua kuvaamiseen hirveästi ja otin kuvia vain kännykkäni kameralla. Keskityinkin kuvaamisen sijasta nauttimaan upeista elämyksistä, joita luonto meille tarjoili.

Leijonat toimivat matkaoppainamme aamusafarilla. Kerrassaan uskomaton hetki!

Pilanesbergissa on hyvä tieverkosto ja siellä on mahdollista ajaa myös omalla autolla. Itse kuljimme safarijeepeillä, joita ohjasivat asiantuntevat rangerit. Heidän avulla koimme monta luontoelämystä, jotka muuten olisivat varmasti jääneet kokematta. Kuten tuo ylläoleva leijonalauma, jonka rangerimme bongasi jo todella kaukaa. Jäimme kärsivällisesti odottamaan ja lopulta koko lauma löntysteli aivan autojemme välistä.

Suloinen norsuperhe ylitti myös tien aivan automme edestä <3

Jos safarimatkustaminen kiinnostaa, on Etelä-Afrikka loistava kohde sen aloittamiseksi. Suuria eläinlaumoja siellä ei näe samalla tavoin kuin vaikka Tansanissa tai Keniassa, mutta esimerkiksi sarvikuonojen bongaamiseen maa on loistava, koska yli 80 prosenttia maailman sarvikuonoista elää juuri Etelä-Afrikassa. Lisäksi maassa on niin paljon muuta mielenkiintoista nähtävää, että se peittoaa monet muut matkakohteet monipuolisuudellaan. 

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Suunnitelmia vuodelle 2018

Hyvää uutta vuotta 2018! Juhlat on nyt juhlittu, lomat nautittu ja on taas aika palata arkiseen aherrukseen. Ihan tavallista arkea se ei minulla tarkoita, koska en ole säännöllisessä päivätyössä, mutta ensi viikolla alan palailla taas opintojen ja mahdollisten sijaisuuksien pariin.

Vuosi vaihtui Oulun talvisissa maisemissa. 

Sitä ennen ajattelin vähän suunnata katsetta tähän 2018 vuoteen. Lupauksien teosta luovuin jo aikoja sitten, mutta alkuvuosi on hyvää aikaa tehdä jonkinlainen yleiskatsaus tulevaan vuoteen. Olen monet kerrat kantapään kautta oppinut, että elämä ei läheskään aina mene suunnitelmien ja toiveiden mukaan. Mutta jotenkin aina uuden vuoden alussa jaksan pienen hetken uskoa hyvään ja siihen, että edessä olisi se paras tai ainakin toiseksi paras vuosi tähän astisessa elämässä. Ainakin tuleva vuosi tulee sisältämään paljon muutoksia ja jännittäviä tapahtumia. Toivon myös, että se tuo mukanaan suuren määrän iloa, onnea ja hyvää oloa elämääni. 


Ensimmäinen suuri muutos tulee olemaan muutto uuteen kotiin, todennäköisesti jo maaliskuussa. Vanhempani muuttavat pienempään asuntoon ja me heidän nykyiseen asuntoonsa. Teetämme asuntoon aika laajan pintaremontin, jota olen suunnitellut jo syksystä lähtien. Olen niin innoissani lisääntyvästä tilasta ja ihanasta asunnosta, josta saan muokata juuri sellaisen kuin haluan. Toivon myös todella, että siitä tulisi meidän pitkäaikainen kotimme, koska kuusi muuttoa kymmeneen vuoteen alkaa riittämään minulle. Alkuvuosi meneekin siis tavaroita läpikäyden, uusia kalusteita ostellen ja remontin edistymistä jännittäen. 

Lux Helsinki toi valoa pimeyden keskelle.

Muuton lisäksi tähän vuoteen mahtuu myös toinen suuri tapahtuma. Menemme nimittäin naimisiin elokuussa ja hääsuunnittelut ovat jo täydessä käynnissä. Ensi viikonloppuna ajattelin suunnata häämessuille imemään ideoita, vaikka suuret linjat onkin jo päätetty. Myös pukua pitäisi lähteä metsästämään lähiaikoina. Voisin jossakin vaiheessa kirjoitella hääsuunnitelmista enemmänkin, mutta mitään hääblogia tästä tuskin on tulossa.


Kolmas suuri suunnitelma tälle vuodelle liittyy matkustamiseen. Haaveissamme olisi nimittäin tehdä astetta pidempi häämatka, joka kestäisi noin kolme kuukautta syys-joulukuussa. Alustavat suunnitelmat ovat jo olemassa, mutta remonttiin menevä raha vaikuttaa budjettiimme, joten palailen tähänkin asiaan tarkemmin, kunhan saamme suunnitelmat lyötyä lukkoon.


Ammatillisestihan olen pihalla kuin lumiukko, enkä usko siihen tulevan suurta muutosta tämän vuoden aikana. Etenkin, kun loppuvuosi on tarkoitus viettää maailmalla. Luulen, että alkuvuosi tulee olemaan samanlaista sillisalaattia kuin mennyt syksykin töiden suhteen. Luokanopettajuutta jatkan varmaankin sijaisuuksia tehden, jos en satu saamaan jotain sopivaa resurssiopettajan paikkaa. Myös matkailualalla tulen tekemään jonkin verran hommia, mutta niiden muoto on vielä täysin auki. Lisäksi haluan saada vapaaehtoistyön taas säännöllisemmäksi osaksi elämääni. Tavoitteena on myös suorittaa yhteisöpedagogin opintoja eteenpäin avoimessa AMK:ssa, jotta voin taas keväällä hakea varsinaiseksi opiskelijaksi. Yhdessä vaiheessa olin jo luopumassa koko jutusta, mutta jokin siinä koulutuksessa kiehtoo niin paljon, että päätin yrittää vielä uudemman kerran.


Yksi suurimmista tavoitteista tälle vuodelle olisi löytää parempi tasapaino niin henkisesti kuin fyysisestikin. Elämäni on ollut aikamoista myllerrystä viime vuosina ja se on todella näkynyt niin sisäisesti kuin ulkoisesti. Stressiherkkyys, uniongelmat, tunnesyöminen, huono liikuntamotivaatio  ja heikko itsetunto ovat kaikki sellaisia asioita, joiden toivoisin vähentyvän tämän vuoden aikana.  Ilmoittauduin mukaan nyt tammikuussa alkavaan nettivalmennukseen, jotta saisin tukea ja lisämotivaatiota tuon tasapainon löytämiseen. Painon pudottaminen ei ole tärkeintä, vaan yleinen hyvä olo itseni kanssa.


Tietysti toivon, että pysyn itse terveenä ja että läheiseni voisivat hyvin tänä vuonna. Ja että uskallan tänäkin vuonna haastaa itseni mukavuusalueeni ulkopuolelle ja kokeilla uusia asioita. Lisäksi toivon paljon ihania hetkiä rakkaiden ihmisten kanssa, iloisia juhlia, positiivisia yllätyksiä, kauniita ilmoja ja mielenkiintoisia matkoja.


Saas nähdä kuinka moni noista sunnitelmista ja toiveista toteutuu. Toivottavasti mahdollisimman moni, koska olisin todella hyvän vuoden tarpeessa. 2018, yllätä minut iloisesti!


Minkälaisia suunnitelmia tai tavoitteita teillä on vuodelle 2018? :)