Sivut

perjantai 26. elokuuta 2016

Historiallinen Grad - Dubrovnikin vanhakaupunki

Nyt ehdin vihdoin palata Viivin ja minun Kroatian matkaan muunkin kuin kolarin osalta. Vaikka reissullamme olikin ikävä loppu, olivat päivät ennen sitä varsin onnistuneita. Aloitan Dubrovnikin tunnetuimmasta nähtävyydestä, sen kauniista vanhastakaupungista Gradista, jossa kävimme useampana päivänä.


Dubrovnikin historia ulottuu aina 1180-luvulle asti, jolloin kaupungin alueella toimi Ragusan tasavalta. Ragusan merikauppa kukoisti 1400-1500-luvuilla, mutta se menetti itsenäisyytensä vuonna 1808 Napoleonin joukoille. Itse Dubrovnikin kaupunki perustettiin yhdistämällä kaksi pientä kaupunkia täyttämällä kapea salmi, joka erotti ne toisistaan. Nykyään tuon salmen kohdalla sijaitsee Dubrovnikin pääkatu, Stradun.


Grad on turistien lisäksi täynnä toinen toistaan kauniimpia taloja, kirkkoja, patsaita ja suihkulähteitä. Ei siis mikän ihme, että kaupunkia on käytetty muun muassa Game of Thronesin kuvauspaikkana.


Stradunilta lähtee molempiin suuntiin tunnelmallisia, kapeita katuja, joiden varsilla on pieniä liikkeitä, ravintoloita ja ihmisten koteja. Kapeita portaikkoja pitkin päsee kiipeämään ylemmäs karkuun suurinta turistimassaa. Hinnat vanhankaupungin ravintoloissa ja kaupoissa tuntuivat olevan todella korkeita, minkä takia tein ostoksia matkana aikana hyvin vähän.


Jos Dubrovnikissa viettä yhtään pidempää aikaa, suosittelen hankkimaan Dubrovnik Cardin, jolla pääsee ilmaiseksi useisiin kaupungin nähtävyyksiin ja museoihin. Korttiin sisältyy myös  julkisen liikenteen matkoja ja sillä saa alennuksia useissa ravintoloissa ja kaupoissa. 


Sillä pääsi myös kiipeämään Gradia ympäröiville muureille, josta aukesivat ihan uudenlaiset maisemat kaupungin punakattojen yli, satamaan ja merelle. Rakastan vanhojakaupunkeja, joissa aika tuntuu pysähtyneen ja ihmisten historia on vahvasti läsnä. 


Vietimme myös yhden illan vanhassakaupungissa syöden ja juoden ylihintaisia drinkkejä. Dubrovnikissa oli matkamme aikana käynnissä Summer Festival, jonka aikana kaupungissa järjestettiin erilaisia klassisen musiikin konsertteja, teatteria, oopperaa ja muita esityksiä.


Vaikka vanhakaupunki olikin tupaten täynnä turisteja ja kuumuus oli välillä sietämätöntä, teki se minuun suuren vaikutuksen. Voisin hyvin kuvitella matkustavani kaupunkiin toistekin, ehkäpä kevät- tai syysmatkalle.

perjantai 12. elokuuta 2016

Viimeinen sukellus Maltan muistoihin

Nyt, kun Mindin tilanne on muuttunut vakaammaksi (toivottavasti pysyvästi) ja olisi taas kiinnostusta palata blogin pariin, alkavat työt jo kolkutella ovella. Onneksi ne jatkuvat tutussa koulussa ja saman luokan kanssa, mutta uusi OPS kyllä aiheuttaa vähän harmaita hiuksia. Ennen kuin työrumba imaisee minut taas mukaansa, halusin kirjoittaa edes Maltan matkakertomukset loppuun (vihdoin ja viimein).

Bugibba

Hotellimme sijaitsi Qawran alueella, josta oli noin 45 minuutin bussimatka pääkaupunkiin Vallettaan. En pitänyt alueesta mitenkään erityisesti, vaikka hotellimme Soreda olikin ihan hyvä ja siisti. Qawrasta oli lyhyt kävelymatka Bugibban alueelle, joka oli huomattavasti viihtyisämpi alue rantabulevardeineen, kauppoineen ja ravintoloineen.

Soreda Hotel

Emme löytäneet hotellimme lähistöltä mitään kovin miellyttäviä uimarantoja, joten tyydyimme polskimaan sukelluksia lukuun ottamatta hotellin altaissa. Alueen ravintolatarjonta oli ihan kohtalainen ja jonkin verran Suomen hintatasoa edullisempi.


Alueen monet matkatoimistot tarjosivat erilaisia retkipaketteja, joita kannattaa hyödyntää, koska Maltalla on paljon mielenkiintoista nähtävää ja tehtävää. Itse teimme päiväretken Gozolle, yhtenä päivänä sukelsimme Välimeressä ja kahtena päivänä teimme omatoimiset retket Vallettaan bussilla.


Etenkin auringonlaskun aikaan  Bugibban rantabulevardilta aukesivat kauniit maisemat merelle ja St Paul's Islandille, jonne Pyhän Paavalin kerrotaan haaksirikkoutuneen. Myös Qawran puolella oli pieni rantakatu, jonka varressa sijaitsi useampia ravintoloita merinäkymillä.


Yhden kokonaisen päivän vietimme Dive Deep Blue -sukelluskeskuksen mukavan henkilökunnan kanssa Välimeren pinnan alla. Teimme kaksi sukellusta Blue Grotton alueella, vaikka kyseinen luola jäikin meiltä näkemättä.
 

Suurin osa Maltan sukelluksista tehdään maalta käsin, mikä toi omat haasteensa operaatioon. Vaikka reissumme oli kesäkuun alussa, olivat päivälämpötilat noin +28 astetta. Oli aika hikinen urakka pukea kaksinkertainen märkäpuku ja kaikki muut sukellusvarusteet päälle auringon täydessä paahteessa. Sen jälkeen piti vielä kävellä kaikki tamineet päällä rantaan. Olikin ihanaa päästä lopulta hyppäämään noin 20 asteiseen veteen. 


 
Ensimmäisen sukelluksen teimme rannan tuntumassa ihmetelle vedenalaista kasvistoa ja eläimistöä. Koralliriuttoihin verrattuna näkymät olivat melko värittömiä, eikä kalojakaan näkynyt yhtä paljon. Sukelluksen tarkoituksena oli myös palauttaa mieleen sukellustaitoja ja valmistautua seuraavaa, haastavampaa sukellusta varten. 

 
Toinen sukelluksemme suuntautui The Um El Faroud -hylylle, joka on 115 metriä pitkä. Hylyn suuren koon takia tutustuimme vain sen takaosaan noin 25-30 metrin syvyydessä. Tuo sukellus oli ehdottomasti sukellusurani syvin ja jännittävin sukellus. Ikävä kyllä unohdin ottaa tuolle sukellukselle mukaan GoProni ja poikaystäväni kuvat epäonnistuivat filttereiden takia, joten tuosta kokemuksesta ei jäänyt yhtään kuvamateriaalia. 

Kuvat: Wikipedia

Maltaa pidetään yhtenä Euroopan parhaista sukelluskohteista ja olisimme varmasti sukeltaneet toisenkin päivän, jos reissu olisi ollut vähän pidempi. Tosiaan kesäkuun alussa merivesi ei vielä ole kovin lämpöistä, mutta muuten sääolosuhteet olivat oikein miellyttävät. Aurinko paistoi lähes koko viikon ja iltaisinkin lämpötila pysytteli yli kahdessakymmenessä asteessa. Malta toimi erittäin miellyttävänä avauksena kesälomalle ja haikeana muistelen sen lämpimiä päivä ja iltoja hytistessäni täällä Suomen elokuun viimoissa.

Miten teidän muiden kesä on sujunut? :) Ihan uskomatonta, että se lähenee jo loppuaan. Kroatiasta ja koko muusta kesästä olisi vaikka kuinka paljon kuvamateriaalia ja kertomuksia kerrottavana, mutta ajattelin olla ottamatta turhia paneita niiden julkaisemisesta. Ehkä hyvä tavoite voisi olla, että ne on kirjoitettu jouluun mennessä :D